Rakkaus jäi ulkomaille- jakakaa kokemuksia

Tavattiin Etelä-Euroopassa ja mies jäi sinne hetkeksi ja sitten muutti takaisin vanhempiensa luo kotimaahansa. 5 viikkoa tapaamisemme jälkeen tuli Suomeen ja tänne jäi.

Hän pystyi lähtemään, joten tuuri kävi.

Vierailija kirjoitti:

Tavattiin Etelä-Euroopassa ja mies jäi sinne hetkeksi ja sitten muutti takaisin vanhempiensa luo kotimaahansa. 5 viikkoa tapaamisemme jälkeen tuli Suomeen ja tänne jäi.

Hän pystyi lähtemään, joten tuuri kävi.

Hieno vertaistuki xD

Tapasin espanjalaisen mieheni n. kolme vuotta sitten. Sen ajan olemme kulkeneet edestakaisin maiden välillä, nytkin vietän kesäni espanjassa kunnes opinnot jatkuvat taas syksyllä. Heinäkuussa menemme naimisiin. Valmistun 1.5 vuoden päästä jolloin pääsen muuttamaan hänen luokseen. Hänellä on töitä espanjassa joten hän ei pääse muuttamaan Suomeen. Hyvin ollaan selvitty, se on halusta kiinni.

Itse elimme kaukosuhteessa kaksi vuotta ja ensi kuussa avioidumme. Tämän jälkeen muutamme uuteen maahan (ei kummankaan kotimaa), jossa meillä on työt odottamassa. Paljon on kyyneleitä ja turhautumista mahtunut matkan varrelle, hyvää tuuria myös sekä tietenkin rakkautta ja toisen kunnioittamista. Ap ei varmaan tästä mitään vertaistukea saanut, mutta muille samankaltaisessa tilanteessa oleville: uskaltakaa kokeilla, voi olla, että teillekin käy kuin meille ja voitatte välimatkan.

Voi, minulla on pitkän elämäni aikana jäänyt rakkauksia ulkomaille muutamia.

Tärkein oli n. 20 vuotiaana lomamatkalla Euroopassa tapaamani englantilainen mies, joka oli töissä lomasaarella. Hän oli todellinen maailmanmatkaaja. Tuosta ensi kohtaamisesta on 25 vuotta aikaa ja olemme edelleen yhteydessä, vaikka hän asuu tällä hetkellä Aasiassa. Meille kehittyi ainutlaatuinen suhde, kirjoittelimme ja soittelimme paljon, tapasimme muutamia kertoja noiden vuosien aikana Euroopassa lomilla ja hänkin kävi Suomessa pikaisesti kerran. Olin aivan sekaisin hänestä ja  aloin suunnitella muuttoa Oseaniaan, jossa tämä brittimies asui. Olin jo anomassa viisumia kun joku este tuli, raha todennäköisesti. Päätimme että jatkamme elämäämme eri puolilla maapalloa, mutta ystävyytemme on ollut jotain ainutlaatuista ja tärkeää. Emme ole tavanneet  face to face 15 vuoteen.

2000-luvun alussa tapasin Suomessa saksalaisen miehen jonka kanssa seurustelin muutaman vuoden ajan, matkustelimme ja suunnittelimme jopa yhteiseloa Saksassa. En vaan uskaltanut luopua työpaikastani ja lähteä enää uuteen maahan etsimään töitä. Alkoi ikä ja velvollisuudet painaa ja päätimme suhteen 2004.

Miehen perässä en ole maailmalle uskaltanut lähteä mutta hyvä jos joku ottaa rohkeasti askeleen ja seuraa sydäntään maailmalle. Itse olin liian velvollisuudentuntoinen perhettäni ja työtäni kohtaan, jotta olisin uskaltautunut aikanaan irtautua ja seurata rakkautta. Sittemmin löysin onneni ihan suomalaisen miehen kanssa. 

Itse olin aikanaan 4 vuotta etäsuhteessa ulkomaalaisen, ulkomailla asuneen miehen kanssa. Sitten sain opinnot valmiiksi ja muutin hänen perässään ulkomaille. Suhde jatkui vielä 10 vuotta, mutta päättyi lopulta eroon. Toisin kuin pari yllä vastanneista, en olisi kyllä uskaltautunut naimisiin pelkän etäsuhteen perusteella. Kyllä toisen oppii tuntemaan vasta, kun elää arkea hänen kanssaan.