Ja pian koulutetaan lastentarhanopettajia kortistoon
Ihan älytön veto hallitukselta. Päiväkoteihin koulutetaan opettajia ja erityisopettajia KOLMANNES enemmän kuin aiemmin, ja samaan aikaan lapsien määrä pienenee koko ajan sekä päivähoidon rajaukset alkavat vaikuttamaan hoidettavien määriin. Lisäksi työttömyyden kasvaessa, kotiin jäänyt vanhempi haluaa hoitaa lapsensa itse (osittain syy voi olla taloudellinenkin).
Muutaman vuoden päästä meillä on siis pilvin pimein työttömiä tarhatätejä.
Kommentit (6)
Pätevistä lastentarhanopettajista pn huutava pula.
No, no, kukas se nyt on negatiivinen?
No ei oikeesti, tätä samanlaista perässäjuoksemista se on muillakin aloilla. Suuhygenisteistä ja puheterapeuteista on ollut pulaa, nyt niiden koulutuspaikat ovat aivan turvoksissa, kun nuoret ja vähän vanhemmatkin ovat ajatelleet saavansa sitä kautaa työllistävän ammatin. Siis taidetaan liikakouluttaa heitäkin, eli osa päätyy kortistoon. Ja seuraavillekin kursseille on tunkua, joten..
Suomessa koulutus on aina, siis ihan aina, tullut jälkijunassa tarpeeseen nähden. Rakentamisessa todettiin jossain vaiheessa, että eihän me rakennusmestareita trvita, onhan meillä inssejä. No, eipö ollut insseistä työmaavalvojiksi, joten rakennusmestarien koulutus aloitettiin uudestaan - aivan liian myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Pätevistä lastentarhanopettajista pn huutava pula.
Tällä hetkellä on, mutta arvaa onko muutaman (3-4 vuoden päästä, kun supermäärä valmistuu). Lue ylempi yhtälö ajatuksella: paljon enemmän opettajia + paljon vähemmän lapsia = paljon työttömiä lastentarhanopettajia.
Vierailija kirjoitti:
No, no, kukas se nyt on negatiivinen?
No ei oikeesti, tätä samanlaista perässäjuoksemista se on muillakin aloilla. Suuhygenisteistä ja puheterapeuteista on ollut pulaa, nyt niiden koulutuspaikat ovat aivan turvoksissa, kun nuoret ja vähän vanhemmatkin ovat ajatelleet saavansa sitä kautaa työllistävän ammatin. Siis taidetaan liikakouluttaa heitäkin, eli osa päätyy kortistoon. Ja seuraavillekin kursseille on tunkua, joten..
Suomessa koulutus on aina, siis ihan aina, tullut jälkijunassa tarpeeseen nähden. Rakentamisessa todettiin jossain vaiheessa, että eihän me rakennusmestareita trvita, onhan meillä inssejä. No, eipö ollut insseistä työmaavalvojiksi, joten rakennusmestarien koulutus aloitettiin uudestaan - aivan liian myöhässä.
Aivan, ja meillä on järkyttävän suuri virasto eli opetushallitus (olikohan tuhat viranomaista), joka ei osaa muuta kuin myötäillä trendejä viisi vuotta myöhässä.
Ou shit. Toivottavasti saan vakipaikan heti valmistuttuani vielä kun on pula!
Joo, tää kuulosti jotenki oudolle yhtälölle.