Ihmiset hakeutuvat tai pyrkivät hakeutumaan aloille, jotka eivät sovi. Miksi?

"Miksi haluta alaa, joka vaan tuntuu hienolta? Työllistymisen ymmärrän, mutta jos sekin vaan rahan vuoksi, ei siinä kauaa kestä.."

Se on asennekysymys. Itse valitsin it-alan hyvän palkan ja varman työllisyyden toivossa, vaikkei pätkääkään kiinnostanut tietokoneet tai ohjelmointi, ja olin matemaattisesti lahjatonkin. 

Kohta 20 vuotta tässä tätä on tullut työkseen tehtyä ja hyvin jaksaa ja kestää. itse asiassa tällaisen "ei-harrastuneen" on keski-iässä helpompikin jaksaa. Niiltä jotka on nuorena tullut oman innostuksen vuoksi alalle, alkaa usein into mennä ja he eivät oikein osaa tehdä työtä ilman sisäistä kiinnostusta. Itse olen taas tehnyt tätä aina "palkkasoturina", pelkästään ansaitsemisen takia, ja olen tottunut tekemään vaikkei kiinnosta, joten no problem.

Hyvä kysymys. Itse olen juuri tälläinen ihminen, joka haaveilee opiskelusta ammatteihin, joissa en edes välttämättä

pärjäisi. En oikein tunne itseäni ):

työkkäri pakottaa hakemaan kouluun alle 25-vuotiaat joilla ei ole peruskoulun jälkeen mitään ammattia... eli pakko voi olla yksi syy...

Juu kyllä se siinä vaiheessa ku on lapset ja heille pitäisi katto pään päälle tarjota, alkaa kiinnostaa työ vain palkanki vuoksi.

En todellakaan 19-vuotiaana vielä tiennyt kunnolla millainen ihminen olen, mitä elämässäni oikeasti haluan ja millaisissa työtehtävissä olisin osaavin & nauttisin. Siksi valitsemani yliopistoala osoittautui vääräksi vasta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Itse olen juuri tälläinen ihminen, joka haaveilee opiskelusta ammatteihin, joissa en edes välttämättä

pärjäisi. En oikein tunne itseäni ):

Minä taas uskon että kuka tahansa suunnilleen keskivertoälykäs pystyy mihin tahansa mitä päättää. Tämän todistin omalta osaltani sillä, että tosiaan valmistuin tietojenkäsittelytieteen maisteriksi, vaikka lukiossa lyhyt matematiikkakin tuntui täysin ylivoimaiselta ja tietokoneasioissa olin täysin kädetön ja vähän pelkäsinkin tietokoneita (siihen aikaan ei ollut internettiä joten ei ollut niin arkista että kaikki käyttäisi niitä). Ja hyvin on alan töissäkin pärjätty - no, itse asiassa nämä työt onkin paljon yksinkertaisempia kuin opinnot. 

Se tietysti on että on joitain luonteenpiirteitä joita kannattaa kunnioittaa itsessään. Esim. itse olen hyvin erakkoluonne, ja joku sairaanhoitajan tai opettajan työ tekisi minut hulluksi aika äkkiä. Mulle hyvin tärkeä kriteeri ammatinvalinnassa oli, ettei työtä tehdä pääosin ihmisten kanssa.

- 1

Vierailija kirjoitti:

Moni toivoo yliopistoon, mutta ei sitten mieti sitä jatkoa. Sitä ihmettelen. Varmasti alapeukkuja satelee, mutta tarkoitus sanoa, että mitä itse haluaa ja mikä itselle ominaista.

Fatalji

Puhut jotenkin ristiriitaisesti ja mitä tuo yliopistokin tuossa tekee? Itse hain yliopistoon opiskelemaan itselleni sopivaa ainetta ja kyseessä ei todellakaan ollut muodikas tai hieno ala. Työtä en tutkintoni pohjalta saa.

Toinen vaihtoehto olisi toki ollut opiskella jotain täysin omasta mielestäni tylsää alaa vain työpaikan takia.

Teinkö siis mielestäsi oikein vai väärin?

Hyvä kysymys. Työllisyys ja palkka ovat varmaan isoja tekijöitä. Toinen on se, että jos on kovin nuori, niin ei vielä tunne itseään eikä ole sillä tavalla kokemusta erilaisista töistä, että tietäisi kunnolla, mihin sopii ja mihin ei. Itsekin totesin vasta parin kesätyökokemuksen jälkeen, että minusta ei ole asiakaspalvelijaksi koska en kestä ikäviä ihmisiä enkä pysty pitämään kovaa kuorta / roolia päällä. Parissa hyvin rutiinityössä olleena havaitsin, että turhaudun hyvin helposti, jos työssä ei ole vaihtelua eikä haastetta, mutta toisaalta viihdyn jos saan tehdä töitä itsenäisesti. Jne. Siitä pystyy sitten jo vähän haarukoimaan, että mikä voisi olla minulle soveltuva ammatti. Mutta suoraan lukiosta tulleena ei välttämättä ole tällaista kokemusta tai elämänkokemusta muutenkaan eikä osaa samalla tavalla hahmottaa.

Suomessa on nyt se tilanne, että mitään työtä ei oikein pääse kokeilemaan ilman vuosien koulutusta. Sitten huomaa vaan lopulta, että ei tää ollutkaan mun juttu kun on ensin investoinut vuosia ja paljon rahaa opiskeluihinsa. Siinä on aika iso kynnys vaihtaa alaa. Nimimerkillä kokemusta on, harmi vaan että opintojen suunnitelun suhteen sitä kertyi ihan liian myöhään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni toivoo yliopistoon, mutta ei sitten mieti sitä jatkoa. Sitä ihmettelen. Varmasti alapeukkuja satelee, mutta tarkoitus sanoa, että mitä itse haluaa ja mikä itselle ominaista.

Fatalji

Puhut jotenkin ristiriitaisesti ja mitä tuo yliopistokin tuossa tekee? Itse hain yliopistoon opiskelemaan itselleni sopivaa ainetta ja kyseessä ei todellakaan ollut muodikas tai hieno ala. Työtä en tutkintoni pohjalta saa.

Toinen vaihtoehto olisi toki ollut opiskella jotain täysin omasta mielestäni tylsää alaa vain työpaikan takia.

Teinkö siis mielestäsi oikein vai väärin?

Et selvästi tajunnut yhtään mistä ap puhuu.

Naisen saamisen takia. Työllä ei ole niin väliä, mutta yksin en jaksa elää. Siksi ns. statusammatti

Näyttämisen halu, muiden hyväksynnän hakeminen, epävarmuus. Nämähän ne ovat ne isoimmat syyt miksi ihmiset toimivat kuten toimivat.

Ala on mielestäni oikea, jos sille on lahjoja tai kiinnostusta. Tuskin moni hakee vain hienouden takia täysin evvk-koulutukseen.

Vierailija kirjoitti:

Täällä nyt puhuttu pääsykokeista ja ammateista paljon. Itseäni kiinnostaa se, että miksi pyritään ja halutaan alalle, joka ei ole itselle ominainen? Kaikki koulutukset vaativat kuitenkin paljon ja alaan kiinnostumista, niin, miksi toivotaan alalle, jossa tietää jo etukäteen, että tämä ei mun juttu?

Työllistyminen varmasti yksi syy. Mutta jos se kompastuskivi jo se pääsykoe, itse työ tai ajatellaan palkkaa... Sitä työtä pitäisi jaksaa tehdäkin. Ei pelkällä koulutuksella pitkälle pötki, jos aina tuntuu, että haluaa jotain muuta. Moni ala kuitenkin asiakaspalvelua (lähihoitaja, sairaanhoitaja, lääkäri, juristi, jne. )

Moni toivoo yliopistoon, mutta ei sitten mieti sitä jatkoa. Sitä ihmettelen. Varmasti alapeukkuja satelee, mutta tarkoitus sanoa, että mitä itse haluaa ja mikä itselle ominaista. Ei sitä, että olisi hienoa olla yliopistossa. Esimerkiksi itse en ikinä olisi voinut opiskella opettajaksi. Mulla menisi hermot. Ei mun ala. Joillekin sopii.

Miksi haluta alaa, joka vaan tuntuu hienolta? Työllistymisen ymmärrän, mutta jos sekin vaan rahan vuoksi, ei siinä kauaa kestä...

Fatalji

Mille väärälle alalle sinä kouluttauduit?

Ei kaikki tiedä, mikä heille on "ominaista". Halusin joskus kampaajaksi ja vasta myöhemmin olen huomannut, että asiakaspalvelu ei sovi mulle. Ehkä se olisi silloin teininä sopinutkin, mutta ihmiset muuttuu. Parhaiten mulle sopisi sellaiset luovat alat, joihin ei vain kouluttauduta ja sitten kävellä töihin, joten täytyy keksiä jotain muuta mihin kouluttautua. 

On mulle ehdotettu myös lähihoitajan alaa ja se oikeastaan naurattaa, koska tiedän sen olevan itselleni luultavasti sopimattomin ammatti mitä voi keksiä. Sen olisin luultavasti tajunnut jo teininä.

Vierailija kirjoitti:

Ala on mielestäni oikea, jos sille on lahjoja tai kiinnostusta. Tuskin moni hakee vain hienouden takia täysin evvk-koulutukseen.

Mutta mitä jos näitä ei ole millekään alalle? Itselläni ei ollut ammatinvalinta-iässä, eikä ole vielä keski-ikäisenäkään, mitään erityistä kiinnostusta mihinkään asioihin joista voi tehdä ammatin. Tasaisen keskinkertainen olin myös koulussa kaikessa, mihinkään ei ollut erityisiä lahjoja. Joten oli pakko valita vaan jotain, koska lahjoista tai kiinnostuksista ei ollut ohjaamaan, ja siksi valitsin sen perusteella mistä todennäköisesti saa työtä ja mistä saa ok palkkaa. En ole katunut sitä, etten jäänyt ihmettelemään ja odottamaan kutsumuksen valkenemista - kun ei sitä vielä nelikymppisenäkään ole valjennut.

- 1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni toivoo yliopistoon, mutta ei sitten mieti sitä jatkoa. Sitä ihmettelen. Varmasti alapeukkuja satelee, mutta tarkoitus sanoa, että mitä itse haluaa ja mikä itselle ominaista.

Fatalji

Puhut jotenkin ristiriitaisesti ja mitä tuo yliopistokin tuossa tekee? Itse hain yliopistoon opiskelemaan itselleni sopivaa ainetta ja kyseessä ei todellakaan ollut muodikas tai hieno ala. Työtä en tutkintoni pohjalta saa.

Toinen vaihtoehto olisi toki ollut opiskella jotain täysin omasta mielestäni tylsää alaa vain työpaikan takia.

Teinkö siis mielestäsi oikein vai väärin?

Et selvästi tajunnut yhtään mistä ap puhuu.

Miten niin en tajunnut? Ap puhuu siitä, että pitäisi hakeutua alalle, joka on itselleen ominainen. Minä tein niin, muttei siitä mitään autuutta syntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala on mielestäni oikea, jos sille on lahjoja tai kiinnostusta. Tuskin moni hakee vain hienouden takia täysin evvk-koulutukseen.

Mutta mitä jos näitä ei ole millekään alalle? Itselläni ei ollut ammatinvalinta-iässä, eikä ole vielä keski-ikäisenäkään, mitään erityistä kiinnostusta mihinkään asioihin joista voi tehdä ammatin. Tasaisen keskinkertainen olin myös koulussa kaikessa, mihinkään ei ollut erityisiä lahjoja. Joten oli pakko valita vaan jotain, koska lahjoista tai kiinnostuksista ei ollut ohjaamaan, ja siksi valitsin sen perusteella mistä todennäköisesti saa työtä ja mistä saa ok palkkaa. En ole katunut sitä, etten jäänyt ihmettelemään ja odottamaan kutsumuksen valkenemista - kun ei sitä vielä nelikymppisenäkään ole valjennut.

- 1

Minusta olet onnellisessa asemassa. Luulen että onnellisimpia ovat he, jotka pystyvät ottamaan työn vain työnä, ilman erityistä intohimoa mihinkään. Jos on vahva kutsumus vaikkapa taidealalle, niin kyllä on melkoista taistelua se elannon ansaitseminen ja välillä hanttihommissa puurtaminen jne. Tai vaihtoehtoisesti muuten turhautuu työssään, kun on vahva kutsumus ja sitten kuitenkin ei pääse etenemään tai työympäristö on lannistava tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala on mielestäni oikea, jos sille on lahjoja tai kiinnostusta. Tuskin moni hakee vain hienouden takia täysin evvk-koulutukseen.

Mutta mitä jos näitä ei ole millekään alalle? Itselläni ei ollut ammatinvalinta-iässä, eikä ole vielä keski-ikäisenäkään, mitään erityistä kiinnostusta mihinkään asioihin joista voi tehdä ammatin. Tasaisen keskinkertainen olin myös koulussa kaikessa, mihinkään ei ollut erityisiä lahjoja. Joten oli pakko valita vaan jotain, koska lahjoista tai kiinnostuksista ei ollut ohjaamaan, ja siksi valitsin sen perusteella mistä todennäköisesti saa työtä ja mistä saa ok palkkaa. En ole katunut sitä, etten jäänyt ihmettelemään ja odottamaan kutsumuksen valkenemista - kun ei sitä vielä nelikymppisenäkään ole valjennut.

- 1

Minusta olet onnellisessa asemassa. Luulen että onnellisimpia ovat he, jotka pystyvät ottamaan työn vain työnä, ilman erityistä intohimoa mihinkään. Jos on vahva kutsumus vaikkapa taidealalle, niin kyllä on melkoista taistelua se elannon ansaitseminen ja välillä hanttihommissa puurtaminen jne. Tai vaihtoehtoisesti muuten turhautuu työssään, kun on vahva kutsumus ja sitten kuitenkin ei pääse etenemään tai työympäristö on lannistava tms.

Mä olen itsekin sitä mieltä, että minun kaltaisteni osa on lopulta aika onnellinen, silti vaikka monet halveksuvat jos tietävät, että ei ole mitään sisäistä paloa eikä harrastuneisuutta alaan. 

Mutta tosiaan, kun sitä ei ole, työn ottaa siltä kannalta, että ei sen mukavaa kuulu ollakaan, vaan riittää että se on siedettävää ja siitä maksetaan kohtuullinen korvaus. Ei mulla ole mitään tarvetta valikoida "kiinnostavia" töitä ja välttää tylsiä tai valittaa jos joudun tekemään jotain rutiinihommaa. Sen 7,5 tuntia kun olen töissä, teen kitisemättä mitä pomo käskee.

Itse olen juristi ja mulla viha/rakkaus -suhde tähän ammattiin. Joskus tuntuisi, että helpommanki tien olisi voinut valita, mutta itse luontaisesti tämmönen yksin työskentelevä erakkotyyppinen pakertaja. En pystyisi työskentelemään esim. kaupassa, opettajana, sairaanhoitajana, jne. tai jossain muussa, missä koko ajan ihmisten kanssa tekemisessä. Mulle sopii juristin hommat, joita teen yksin ja saan olla ns. omissa oloissa papereiden kanssa ja tietenkin asiakkaat on se tärkein, niiden eteen asioita tehdään, mutta se, että koko ajan olisi ihmisten ympäröimänä.... Ei mun juttu....

Nää vaan niitä asioita, mitä pitäisi itsessä tunnistaa, että mitä se työ, sitten loppujen lopuksi on.

Fatalji