Lukiolaisella tulevaisuus aivan auki ... Ei tiedä yhtään, mitä haluaa

Ei mulla ollut lukion ekalla eikä vielä tokallakaan. Kolmannella oli kiinnostusta tiettyihin aloihin, joita en sit ikinä päätynyt opiskelemaan. Olen lääkiksessä nyt tokaa vuotta, en pitänyt välivuosia. Älä huolehdi :) Todella harvalla tuossa iässä on selkeä suunta, mitä haluaa. Lukiossa on se hyvä puoli, että saa aikaa vähän miettiä omia vahvuuksia ja monien eri aineiden opiskelu voi auttaa löytämään ne omat kiinnostuksenkohteet.

Lukion jälkeen oma suositukseni olisi se, että hakee ilman muuta yliopistoon (paitsi tiedä nyt taas, että mitä tuon Sanni G-L:n aivopieruista mahtaa noille hauille seurata). Ensimmäiseksi vaihtoehdoksi joku vaikeampipääsyinen ala, joka itseä erityisesti kiinnostaa. Toiseksi hakuvaihtoehdoksi joku sellainen, johon on suuret sisäänpääsyprosentit ja omilla taidoilla helppo päästä. Ja jos opiskelupaikka tulee kummasta hyvänsä, niin aina kannattaa ottaa vastaan. Tärkeintä on se, että yliopistoon pääsee sisälle, vaikka aine olisi mikä. Siellä voi sitten opiskella ihan mitä hyvänsä, kunhan opinto-oikeus on olemassa.

Mitä sitten? Onhan sitä aikaa miettiä, ei välivuosikaam ole huono vaihtoehto, itse pidin aika monta niitä kunnes valkeni mitä haluan tehdä.

Itselläni ei ollut mitään käsitystä lukiossa, mikä minusta tulisi. Lukiossa oli kivaa, kun sai opiskella ihan kaikkea kuten halusi, pakollisia kursseja vähennettiin juuri, kun aloitin lukion. Suoriutuminen oli keskitasoa. Lukion jälkeen vietin välivuoden ja olin töissä kolmessakin eri paikassa, koska vuonna 2000 vielä sai töitä ilman tutkintoa. Vuosi oli tärkeä, koska tajusin haluavani opiskella, ettei tarvitsisi loppuelämää esim. siivota sairaalassa, mitä silloin tein. Hain muutamaan paikkaan ja nyt olen onnellinen paperinpyörittäjä siistissä sisätyössä. Lukiossa en todellakaan tiennyt mihin hallintotieteitä opiskelemalla valmistuu.

Ei minullakaan ollut lukiossa mitään käsitystä tulevasta. Luin vielä lyhyen matikan, mutta päädyin hakemaan TKK:lle lyhyen matikan lukijoiden kiintiössä papereilla (8,5 ka riitti) ja suoritin vuodessa pitkän matikan ja fysiikan iltalukiossa, jonka jälkeen aloitin täysipainoisen opiskelun. Valmistuin konetekniikan DI:ksi 6 vuodessa, mikä oli siihen maailman aikaan ihan hyvin. Nyt työelämää takana 15 vuotta. 

Meikä kävi ensin ammattikoulun, mutta töitä ei ollut, joten aloitin tekemisenpuutteen vuoksi lukion, suunnitelmana oli jatko-opiskelu kunhan saisi lakin päähän. Valmistuin nyt, mutta parantelen arvosanoja vielä ensi syksynä, kun en kuitenkaan tämän vuoden puolella minnekään kouluun hae niin samahan se.

Eli oon 23v, lukiot ja amikset käynyt, eikä vieläkään mitään käryä minne mä haluan opiskelemaan. On about 10 asiaa jotka vaikuttavat ammatteina mielenkiintoisilta, mutta kun yksikään ei kiinnosta mitenkään erityisesti, niin en yhtään tiedä miten valinnan teen. Vaikka olenkin nuori, niin en ole kuitenkaan niin nuori, että haluaisin valita väärin ja aloittaa koko touhua taas alusta, vaan haluan rauhassa keksiä ja päättää mikä on se mun juttu ja onnistua sillä yhdellä yrittämällä.

Muistan kanssa kun minä, amis-ja lukiokaverini oltiin jotain 16v, niin ei silloin ollut kun ihan kourallisella joku  suunnitelma ja tietty tavoite. Kaikilla muilla oli homma auki. Aikaa on.

No ei vielä ole kiire, mutta kyllä siinä kun aletaan kirjoitettavia aineita miettimään pitää jo vään ajatella sitä tulevaisuuttakin. Ja omasta mielestä välivuosia kannattaa välttää, kyllä 18-19 v aikuinen ihminen osaa valita itselleen opiskelupaikan. Sitten kun on paikka saatu ja vastaanotettu voi vaikka löysäillä vuoden tai pari, mutta se opiskelupaikka on hyvä olla valmiina taskussa, vähemmän stressiä.

En minäkään tiennyt lukiossa, mitä haluan tehdä aikuisena. Lukion jälkeen jopa pidin kaksi välivuotta, koska en tiennyt mitä haluan opiskella. Lopulta pääsin ensiyrittämällä Helsingin yliopistoon ja nyt 2 vuotta myöhemmin suoritan samanaikaisesti kahta yliopistotutkintoa, sillä en edelleenkään ole täysin varma, mitä haluan. Näillä tutkinnoilla on kuitenkin paljon mahdollisuuksia eri hyvin työllistetyille aloille, joten enköhän tässä vielä jotain keksi.

Aivan normaalia siis.

Silloin kun ei tiedä, mihin suuntautuisi, kannattaa valita kurssit niin, ettei ainakaan sulje mitään ovia itseltään. 

Ei ollut tossa vaiheessa mitään hajua, siksi luin paljon kieliä, reaalia ja pitkän matikan. Kolmosella sitten piti alkaa oikeasti miettiä mitä haluaa ja syntyihän se päätöskin sieltä. Kurssivalinnat tosiaan kannattaa tehdä niin että kaikki ovet pysyy avoinna kuten joku sanoikin.

KAIKKIEN haave on "aina ollut" lääkis nykyään. En ole pariin vuoteen kuullut kenelläkään muita haaveita (pl. rokkitähti ja malli). Eli olisko se sopiva?

En tiennyt itsekään ekana vuonna, mitä tekisin lukion jälkeen. Tiesin lähinnä mitä aineita en halunnut lukea ja otin sitten niitä jotka kiinnosti enemmän (kemia, fysiikka, biologia, psykologia..). Tietääkö lapsesi edes jotenkin ettei esim halua ottaa lisäkursseja tietystä aineesta? Se helpottaa jo aika paljon jos tietää, että esim yhteiskuntaoppi ei uppoa päähän yhtään tai kiinnosta. Onneksi on vielä kaksi vuotta aikaa ja yleensä sinä aikana muotoutuu se, mikä eniten kiinnostaa. Myös "väärien" valintojen tekeminen on sallittua elämässä, vaikka päättäjät ovatkin sitä mieltä, että pitäisi mahdollisimman nopeasti mennä työelämään.

En tiennyt minäkään. Enkä tiennyt vielä armeijassakaan. Vasta sen jälkeen oma juttu löytyi ja olen nykyään autoinsinööri.