Kerrostalon pyörätelineen takana asfaltilla pupunpoikanen
Voi ei. Pitääkö sen vain antaa olla? Nurkassa kyyhötti yksinään pienessä mytyssä
Kommentit (19)
anna olla. se on villieläin. mitä ikinä teet (muuta kuin annat olla), pienennät sen todennäköisyytta pitkään elämään.
Pitää antaa olla. Sen äiti on käskenyt sen olla siinä, käy hakemassa sen myöhemmin.
Anna olla. Emo käy sitä siellä imettämässä.
Jos lähellä on metsä (tai paikka mistä ilmestyny, edes iso pusikko) niin käy hätistämässä sinne mutta älä missään nimessä koske siihen! Emo löytää pennun noin puolen kilsan säteeltä kyllä, mutta hylkää sen jos siinä on ihmisen hajua...
Niin ajatteloin että varmaan vain pahennan asioita jos meen siirtelemään mutta niin raukka on ja vielä työmaa pyöräkellarissa ja ovi sen takia auki siinä.
Mikäli poikaset ovat hankalassa paikassa esimerkiksi lasten ulottuvilla, niitä voi varovasti siirtää muutamia metrejä siten, että niihin kosketaan mahdollisimman vähän. Siirto on tehtävä huomiota herättämättä, koska esimerkiksi varikset seuraavat ihmisen toimia ja voivat siten löytää poikaset. Varikset käyttävät rusakonpoikasia ravintonaan keväisin.
http://www.radionova.fi/uutiset/ajankohtaista/yksin-jaaneet-janiksenpoi…
Lähellä ei oo metsää mutta heinikkoa ja hitosti lokkeja
ÄLÄ KOSKE SIIHEN! Emo on lähellä ja huolehtii siitä kyllä. Jos kosket siihen, emo hylkää sen.
http://www.resy.fi/artikkelit/janiksen%20ja%20rusakon%20poikasiin%20ei%…
Anna olla. Ne on tosiaan ihan kuin kuolleita kun ne kyyhöttää jossain ja siis niin pieniä, mutta ei niillä ole mitään hätää. Se on nyt citykaneilla vauvasesonki parhaimmillaan ja noita poikasia ihan kamalasti. Varsinkin iltahämärissä saa ihan katsoa mihin kävelee, ettei päälle astu kun tuollainen kyyhöttäjä voi olla ihan keskellä kävelytietä.
Ei se siellä huvikseen ole, varmaan emo hylännyt. Eikös jänis ole yö/hämärä eläin niinkuin vaikka rotta ja pitäisi olla tähän aikaan unten mailla?
Citykani, pirun riesa. Tallaa se.
Ei tosiaan kannata koskea, mutta Korkeasaaresta voit kysellä tarvitseeko laittaa lähelle ruokaa tai jotain.
Katoin googlesta kuvia, on söpö eläin. Voihan sen antaa olla, mutta voitko pitää näköyhteyden siihen parin päivän ajan, ettei jotkut lapset häiritse sitä?
Kaikki jäniselämet levittävät poikasensa ympäri maastoa ja käyvät niitä vuoron perään imettämässä. Älä koske tai siirrä.
Niiden kuuluu kyhjöttää ihmepaikoissa.
Älä koske. Niillä yksinäisiltä vaikuttavilla poikasilla ei usein ole mitään hätää. Lisäksi, vaikka jäniksenpoikanen ei ole vielä kovin nopea juoksemaan, niin usein kuitenkin sen verran vikkelä ja ketterä, ettei sen kiinni saaminen ole edes välttämättä helppoa. Jäniksessä voi olla myös tauteja, jotka voivat tarttua ihmiseen, kuten vaikka jänisrutto jne.
iltapaskan (ja sanamn mediakonsernin) höpöcityjuttuihin ei pidä uskoa.
Suomen lain mukaan villikani on riistaeläin, ja sen luvattomasta tappamisesta joutuu pulittamaan valtiolle 100 euroa. Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävän riistaeläimen ohjeellisista arvoista löytyy tästä linkistä:
No ite ottaisin hoitoon ja syöttäisin kunnes on aikuinen, ehkä sais asua mun koko elämänsä.