Onko kukaan muu kärsinyt kypsymättömistä vanhemmistaan?

Tiedän tunteen. Minulla vähän samantyyppinen lapsuus, ei noin paha tilanne kuitenkaan.

Minun vanhemmat ei edes olleet noi nuoria saadessaan lapsia vaan pitkästi yli parikymppisiä. Mutta meillä oli samanlaista lasten käyttämistä terapeuttina ja siitä seurannutta suurta turvattomuuden tunnetta. Äiti on tänäkin päivänä siinä käsityksessä että kaikesta on voitu puhua. Joo, kaikista hänen aikuisen murheistaan, lapsille. Äiti ei edes huomannut etten kertonut hänelle koskaan MITÄÄN omista murheistani.

Omat vanhempani olivat juuri sopivan kypsät, keitin perunoita kyytipojaksi.

Eri tavalla kypsymättömiä. Olivat jo yli 30 kun tekivät lapsia, mutta emotionaalisesti ja mieleltään kypsymättömiä. Eivät voineet tukea kehitystäni, olen ollut n.10-vuotiaasta kypsempi ja kantanut heidän ongelmiaan. Molemmat huonosti koulutettuja, perustyössä. Isä rasistinen ja sovinistinen, en saanut mallia naiseuteen myöskään äidiltä, joka alistui kaikkeen.

Kakkosen kanssa jotakuinkin samanlainen tarina. Tuntuu että vanhempani hankkivat lapsia saadakseen tukipylvään. Kummankaan omista vanhemmista ei siihen ollut, eri syistä. Mutta tosiaan, kaikki hieno "avoimuus", keskustelu ja konfliktien selvittely koski heitä ja heidän pitkälti itseaiheutettuja ongelmiaan (joihin viisaat ihmiset eivät olisi alunperinkään joutuneet), minulta ei suvaittu mitään sekoilua tai edes mielialanvaihteluita ilman hirveää huutoa. Olivat ymmärtäneet tämän "asioista puhumisen" hieman väärin...

No JOO!

Aina täällä jotkut (ilmeisesti itse lapsia nuorena tehneet) selittävät, miten lapset nolostelee vanhoja vanhempia. Mutta kyllä ne nuoretkin vanhemmat voi olla todella noloja. Olen nyt minäkin kolmekymppinen ja muistan hyvin, että mun nuoret vanhemmat tuntui jotenkin noloilta, kun olin tarhassa/ala-asteella. Ihan kuin joku isosisko olisi tullut hakemaan mua tarhasta, kun muiden lasten vanhemmat oli vähintään 10 vuotta vanhempia.

Ja sitten just toi, että vanhempien suhde oli yhtä kuohua. Nyt he ovat eronneet, mutta lapsena oli yhtä ero/paluu yhteen/ero/paluu yhteen jojoilua. Tosiaan toikin vielä, että muhun suhtauduttiin kuin ilmaiseen terapeuttiin, ja varsinkin äiti surutta tilitti mielialojaan ja isän tekemisiä mulle :-((

Rahaa ei ollut oikeestaan koskaan mihinkään, kun ei äiti ehtinyt ennen raskaaksi tuloa hommaamaan ammattia ja opiskeli sitten mun ollessa tarhassa kaikenlaista alempaa tutkintoa, joten joko elettiin isän pienellä palkalla tai sitten aikanaan kahden pienipalkkaisen tuloilla. Ratsastusta tai vaikkapa luistelua tai mitään soittamista oli ihan turha haaveillakaan harrastukseksi.

Meillä kyllä vanhemmat joikin, joko niin, että mut kyörättiin mummolle tai niin, että olin läsnä. Jatkuviin parisuhderiitoihin verrattuna dokaaminen oli paljon pienempi paha, silloin vanhemmat sentään yleensä oli hyvällä tuulella.

Vierailija kirjoitti:

Kakkosen kanssa jotakuinkin samanlainen tarina. Tuntuu että vanhempani hankkivat lapsia saadakseen tukipylvään. Kummankaan omista vanhemmista ei siihen ollut, eri syistä. Mutta tosiaan, kaikki hieno "avoimuus", keskustelu ja konfliktien selvittely koski heitä ja heidän pitkälti itseaiheutettuja ongelmiaan (joihin viisaat ihmiset eivät olisi alunperinkään joutuneet), minulta ei suvaittu mitään sekoilua tai edes mielialanvaihteluita ilman hirveää huutoa. Olivat ymmärtäneet tämän "asioista puhumisen" hieman väärin...

Sama paitsi että meillä lasten sekoilusta tai mielialanvaihteluista seurasi marttyrointi ja/tai mykkäkoulu. Äiti edelleenkin ylpeänä selittää ettei perheissä ole _mitään_ tarvetta riidellä. No ei kai kun pienemmästäkin vastahankaan asettumisesta tai negatiivisen tunteen esittämisestä seurasi aivan kohtuuton syylistämis-kukanytlohduttaisiäitiä-häpeärangaistus, kukaan ei uskaltanut.  T. 2

Mun äiti on ikipunkkari. Hävettää kun 54 v ihminen kulkee lastenlastensa juhlissa tukka pystyssä nahkatakissa kilisten ja kalisten. Eipä paljon huvita sellaisen kanssa olla tekemisissä. Naurettavaa käytöstä!

Varsinkin vanhempiemme eron jälkeen äitini käytti minua terapeuttinaan ja mustamaalasi isäämme. Isä taas on nykyisen vaimonsa tossun alla, ja vaimo mm. solvaa meitä ja isäämme sen minkä ehtii. Ero oli jo lähellä, mutta noh, ilman avioehtoa ei naimisiin olisi kannattanut mennä..

Myös muu suku puhuu asioista liikaa ja liian nuorten kuullen, mikä on valitettavasti tapana meinannut vähän periytyä minullekin. Hankala oppia siihen, ettei kaikesta puhuta kaikkien kuullen, onneksi lapset meillä suunnitelmissa vasta parin vuoden päästä (ehdin toiv. oppia siihen mennessä kunnolla).

Vaikka joskus mua harmittaa ihan tosi paljon tää tilanne, oon toisaalta aika iloinen, että olen löytänyt ihanan miehen ja mulla on sen verran järkeä päässä, että ymmärrän ja yritän oppia muun suvun tekemistä "virheistä". :)

Minun äitini oli isää 12 vuotta nuorempi. Oli vähän noloa joskus noin 10-vuotiaana kun kaverit ihmettelivät, minkä ikäiset porukat minulla oli. Isä oli silloin 41 ja äiti 29. Isä kaljuuntui nuorena, eli näytti ikäistään vanhemmalta ja äiti taas käytti säälittäviä napapaitoja ja tiukkoja housuja. Äiti ei käynyt missään töissä kuin vasta joskus yli 30-vuotiaana. Hän veti tupakkaa ja joi kahvia, että pysyi hoikkana. Noloin tilanne oli kun vanhemmat erosivat ja äiti otti itseään paljon nuoremman hevirumpalin poikaystäväksi. Onneksi se vaihe kesti vain pari vuotta.

-nainen 33, äiti 52

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on ikipunkkari. Hävettää kun 54 v ihminen kulkee lastenlastensa juhlissa tukka pystyssä nahkatakissa kilisten ja kalisten. Eipä paljon huvita sellaisen kanssa olla tekemisissä. Naurettavaa käytöstä!

sun äiti kuulostaa paljon fiksummalta/persoonallisemmalta ja mielenkiintosemmalta ihmiseltä kun sä. miten ikipunkkarin lapsesta voi tulla tollanen. 

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat ei edes olleet noi nuoria saadessaan lapsia vaan pitkästi yli parikymppisiä. Mutta meillä oli samanlaista lasten käyttämistä terapeuttina ja siitä seurannutta suurta turvattomuuden tunnetta. Äiti on tänäkin päivänä siinä käsityksessä että kaikesta on voitu puhua. Joo, kaikista hänen aikuisen murheistaan, lapsille. Äiti ei edes huomannut etten kertonut hänelle koskaan MITÄÄN omista murheistani.

Juu ei se kypsymättömyys ja epävakaus ikää katso. Minun vanhemmat oli 29-ja 33-vuotiaat kun synnyin eivätkä ollenkaan henkisesti kypsiä siihen hommaan vaikka ns. normaaleja olivatkin. Tuollaista erorumbaa ei ollut, mutta noin muuten osasivat todella käyttäytyä kuin teinit (psykologini luulikin vanhemmistani kertoessani, että kyseessä olisi olleet teinivanhemmat).

Etenkin äitini oli pahimmillaan kuin pahainen teini, loukkaantui todella herkästi jos hänelle sanoi edes puolta sanaa vastaan, huusi ja rääkyi kuin mikäkin. Lisäksi käytti minua henkkoht terapeuttinaan ihan pienestä, kaatoi niskaani kaikki huolensa ja stressinsä aiheet (pl. vanhempien parisuhde). Hän käytti minua henkkoht kaatopaikkanaan ja purki minuun kaiken v*tutuksensa. Yksi jännä piirre oli sekin, että hän haukkui ja ivasi meille muita lapsia (naapurin lapset, sukulaislapset, meidän koulukaverit) selän takana (siis sen lisäksi, että haukkui ja ivasi omia lapsiaan päin naamaa). Milloin joku lapsi oli liian lihava, milloin ihan s**tanan tyhmä, milloin hemmoteltu kermaperse, milloin kirjoitustaidoton tonttu, milloin kaksnaamainen jne jne. Ihan kuin 10-vuotias olisi haukkunut toista 10-vuotiasta.

En tiedä oliko äitini kypsymätön, rajaton vai mikä vialla mutta kaikki pyörii hänen napansa ympärillä, lapsena jos tuli kiukunpuuskia= äiti makasi itkemässä ja häntä piti lohduttaa että on ihan hyvä äiti, avioero = sano sitten tuomarilla että haluat asua äidin kanssa ( olin 6v), sitten siinä 14-18v välissä jouduin kuuntelemaan kaiken paskan mm seksiongelmista isäpuolen kanssa, repimään auton avaimia käsistä kun aikoi lähteä kännissä ajamaan, yhdessä vaiheessa sanoi kuolevansa syöpään ja mitään ei ole tehtävissä= tästä on nyt 20v....Kun sain asunnon sanoin että ei polta sisällä, oli sitten ollut asunnollani kun olin pois ja löysin sitten tuuletusikkunan välistä jogurttupurkin täynnä tumppeja. Kaikki hyvä mitä mulle on aikuisen tapahtunut kuitataan= jaa ( kuten lapsien saaminen, työpaikat, asunnot)  

Minä, ap, taas......

Äitini oli myös kouluttamaton ja pääasiassa lasten kanssa kotona. Rahaa ei ollut koskaan. Mitään ei voitu harrastaa. Isän työn perässä muutettiin sitten ympäri suomea aina kun jossakin paikassa oli ehtinyt vähän ystävystyä. Äitini olisi halunnut lapsia enemmänkin, mutta isä ei. Tätäkin asiaa äitini minulle välillä itkeskeli jo ollessani lapsi.

Kyllä kadehdin monia ystäviäni lapsuudessa. Jotenkin oli uskomatonta nähdä perheitä, jossa oli kypsät aikuiset vanhemmat, jotka käyttäytyivät kuten aikuiset. Omien vanhempieni parisuhdedraama hävetti, kun se oli usein pian koko paikkakunnan tiedossa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat ei edes olleet noi nuoria saadessaan lapsia vaan pitkästi yli parikymppisiä. Mutta meillä oli samanlaista lasten käyttämistä terapeuttina ja siitä seurannutta suurta turvattomuuden tunnetta. Äiti on tänäkin päivänä siinä käsityksessä että kaikesta on voitu puhua. Joo, kaikista hänen aikuisen murheistaan, lapsille. Äiti ei edes huomannut etten kertonut hänelle koskaan MITÄÄN omista murheistani.

Juu ei se kypsymättömyys ja epävakaus ikää katso. Minun vanhemmat oli 29-ja 33-vuotiaat kun synnyin eivätkä ollenkaan henkisesti kypsiä siihen hommaan vaikka ns. normaaleja olivatkin. Tuollaista erorumbaa ei ollut, mutta noin muuten osasivat todella käyttäytyä kuin teinit (psykologini luulikin vanhemmistani kertoessani, että kyseessä olisi olleet teinivanhemmat).

Etenkin äitini oli pahimmillaan kuin pahainen teini, loukkaantui todella herkästi jos hänelle sanoi edes puolta sanaa vastaan, huusi ja rääkyi kuin mikäkin. Lisäksi käytti minua henkkoht terapeuttinaan ihan pienestä, kaatoi niskaani kaikki huolensa ja stressinsä aiheet (pl. vanhempien parisuhde). Hän käytti minua henkkoht kaatopaikkanaan ja purki minuun kaiken v*tutuksensa. Yksi jännä piirre oli sekin, että hän haukkui ja ivasi meille muita lapsia (naapurin lapset, sukulaislapset, meidän koulukaverit) selän takana (siis sen lisäksi, että haukkui ja ivasi omia lapsiaan päin naamaa). Milloin joku lapsi oli liian lihava, milloin ihan s**tanan tyhmä, milloin hemmoteltu kermaperse, milloin kirjoitustaidoton tonttu, milloin kaksnaamainen jne jne. Ihan kuin 10-vuotias olisi haukkunut toista 10-vuotiasta.

Samoin meillä haukuttiin kaikki, varsinkin "parempien" ihmisten perään syljettiin ja "niiden" kanssa ei saanut sanot hengaavansa. Olen vasta aikuisena tajunnut miten vääristynyttä se oli että kaikkia arvosteltiin vapaasti. Tätä olen taatusti yrittänyt välttää lasten parissa ja vaikka niiden kavereiden vanhemmista osa ajaa Hummerilla ja osa on nuoria yh-äitejä, ketään ei meillä arvostella tai arvoteta. 

eri tavalla, mutta kyllä. Olin pikkuaikuinen ja välillä nyt 3-kymppisenä tuntuu etten jaksa enää olla aikuinen, kun olen ollut sitä jo niin kauan. Samoin omien lapsien normaali lapsellisuus joskus ärsyttää, koska en itse koskaan uskaltanut olla sillä tavalla lapsi. Koitan kuitenkin parhaani, etten siirrä näitä traumoja eteenpäin. 

Minä. Olen nyt 26 ja äiti oli 22 saadessaan minut. Piti minua terapeuttina, ryyppäsi aina rahat, roudasi yhden yön hoitoja kotiin ja jätti minut ja isoveljeni yksin yöksi kotiin ekan kerran kun olin 5. Hankki minun ollessa lapsi minun nimiini useiden tonnien velat tilaamalla nimissäni lehtiä, vaatteita ja huonekaluja. Oli siis jo aiemmin sössinyt omat raha-asiansa ja ties miten isot velat hänellä on tälläkin hetkellä. Syytti kaikesta aina muita eikä näe edelleenkään toiminnassaan mitään väärää. Edelleen raha polttaa taskussa ja elää kädestä suuhun. Tuntuu, että katkeruus kasvaa kohdallani vuosi vuodelta ja mitä paremmin minulla menee, sitä huonommin äidillä menee.

Huvittavinta on se, että äiti aina sanoi mielenterveysongelmieni olevan puhtaasti isäni syytä. Tajusin vasta pari vuotta sitten, että asiahan on aivan toisin päin ja äidin sekoilut ovat vaikuttaneet minuun paljon enemmän kuin isäni teot. Isällä kävin joka toinen viikonloppu ja kuri oli tosi kovaa, mutta isä kävi töissä ja häneen pystyi luottamaan. Äitiä sai aina roudata lähibaarista kotiin kun tultiin isän luota.

Up

Muilla vastaavia kokemuksia?

Up