Sain tarpeekseni stressistä

Vuosikymmenet olen surrut tulevaisuutta, pelännyt maailmaa, tavoitellut asemaa työelämässä ja surrut kun elämästäni ei ole tullut sellainen kun halusin. Maha on konstaillut vuodet ja vuodet. Lääkärit puhuvat toiminnallisesta häiriöstä, ikään kuin suoli olisi rikki ilman mitään syytä. Nukun älyttömiä määriä, mutta ennen valvoin aamuyöt ja heräsin minimaalisimpaankin ääneen. Ihmissuhteita on tullut ja mennyt. Rahaa tai omaisuutta ei ole kertynyt, vaikka olisin toivonut omistavani sitä tai tätä.
Ei ole asemaa, josta downshiftata.
Nyt tuli mitta täyteen. Jakakaa duunit keskenänne ja räjäyttäkää koko helvetin pallo. Minä en jaksa enää rampata paskalla tai valvoa öisin tai nukkua iän kaiken. Ja vitut rahasta. Kai te muut siitä nautitte, mutta miksi minä hankkisin enää stressiä siitä, että muut ostavat valkotiilisiä omakotitaloja ja stressaavat omista vaivoistaan.
En jaksa. En enää. Ei tämä elämä murehtimalla parane. Olen häviäjä, luuseri, mutta mitä siitä enää tässä vaiheessa!