Tarvitseeko elämästä nauttia?

Eikö se ole siinätapauksessa sama hypätä hirteen vaikka samantien jos siitä elämästä ei nauti tai se ei ole kivaa eikä ole aikomustakaan asiaa muuttaa?

Mielummin pidän kivaa kuin ikävää. Vielä kun yksi nautintoaine laillistuisi niin olisipa mellevää.

Elämän aikana sillä on merkitystä. Elämä on kuitenkin kaikki, mitä sinulla on.

Niin, no miksi edes elää sitten? Kyllä mun elämänfilosofia ainakin on että joka hetkestä tulisi tehdä sellainen, että on kivaa tai pyrkii johonkin itselleen nautinnolliseen asiaan. Aika hyvin oon onnistunutkin. :) En kertakaikkiaan tajua ihmisiä joiden mielestä kärsimykset tekee elämästä parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Elämän aikana sillä on merkitystä. Elämä on kuitenkin kaikki, mitä sinulla on.

Ja sekin on vain väliaikaista, miljoonien vuosien päästä on ihan sama, vaikka meitä ei olisi koskaan ollutkaan.

olisihan se suotavaa nauttia kun kerranhan täällä vaan ollaan.. mut jos on masennusta tai jotain niin aika vaikeaa sitten. Ai niin ja rajan tuolle puolelle kukaan meistä ei mene vaan me synnytään uudestaan ja pahalla tuurilla muistat entisen elämäsi http://www.findance.com/uutiset/16002/vahvistaako-11-vuotiaan-pojan-tar…

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman myötä on aivan sama oliko ihminen ollut täynnä rakkautta vai vihaa. Ihminen menettää aivan kaiken kuoltuaan; ajatukset, omaisuuden, läheiset. Joten vaikka eläisikin täysillä, niin mitä väliä sillä on loppujen lopuksi kun ei kuitenkaan muista elämästä yhtään mitään rajan tuolla puolen?

Ajatellaanpa toisinpäin. Jos täällä kerran ollaan vain tämä pieni hetki, niin eikö se kannata viettää nautiskellen. Jos kaikki on täysin paskaa 80 vuotta, niin eikö siinä kohtaan kannata käydä ostamassa narun pätkä rautakaupasta?

Ei tarvitse, jos ei halua. Minä haluan. 

Tällä hetkellä ei ole mitään merkitystä lähdön jälkeen; iloinen ja masentunut, köyhä ja rikas, ruma ja hyvännäköinen ovat samalla viivalla lopussa.

Minulla on vähän samanlainen ajatuksen kulku. En vaan jaksa nauttia elämästä. Ennen jaksoin mutta sitten koirani kuoli. Se sai aikaan sen että kärsin masennuksesta. Kannattaa kuitenkin yrittää edes.

elämä on lyhyt, mutta kyllä masentuneena yksi päiväkin on helvetin pitkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman myötä on aivan sama oliko ihminen ollut täynnä rakkautta vai vihaa. Ihminen menettää aivan kaiken kuoltuaan; ajatukset, omaisuuden, läheiset. Joten vaikka eläisikin täysillä, niin mitä väliä sillä on loppujen lopuksi kun ei kuitenkaan muista elämästä yhtään mitään rajan tuolla puolen?

Ajatellaanpa toisinpäin. Jos täällä kerran ollaan vain tämä pieni hetki, niin eikö se kannata viettää nautiskellen. Jos kaikki on täysin paskaa 80 vuotta, niin eikö siinä kohtaan kannata käydä ostamassa narun pätkä rautakaupasta?

Sillä ei ole väliä nautiskeleeko vai kärsiikö, ihminen lakkaa olemasta eikä muistikuvia eletystä elämästä ole.

En edes koe olevani masentunut, olen vain alkanut miettimään elämän syvintä olemusta ja merkitystä. Me kuitenkin ollaan vain pienenpieniä partikkeleita maailmankaikkeudessa joilla ei ole mitään merkitystä isossa mittakaavassa. Niin se vaan menee oikeasti, sitten kun Aurinko laajenee supernovaksi ja maapallo tuhoutuu niin samalla kaikki meidän saavutukset katoaa savuna ilmaan. Universumi jatkaa "elämäänsä" ilman minkäänlaista muistikuvaa meistä. 

Tässä toisen pohtijan ajatelmia, loppupäätelmä viimeisissä kahdessa jakeessa. Kaiken takana on koko ajan suurempi tarkoitus.

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Saarn.12.html

Hmm. Itselläni on hyvin erilainen maailmankuva. Koen ihmiset ja muutkin olennot pohjimmiltaan ikuisina Jumaluuden ilmentyminä, joille tämä olemassaolon taso on kuin uni, josta kuolemassa sitten herää, ja taas tiedostaa ikuisen henkisen luonteensa.

Mutta jos ajattelen sinun maailmankuvastasi käsin, niin en ymmärrä miksi kuoleman vääjäämättömyys tekisi elämästä nauttimisesta vähemmän merkityksellisempää kuin jos kuolemaa ei olisi. Eikö pikemminkin päinvastoin - on vain lyhyt aika minä kokea ja nauttia, miksei siis elää täysillä. Tosin eihän kenenkään tarvitse nauttia elämästä, mutta useimmat vaan haluavat, koska nauttiminen on useimpien mielestä mukavampaa kuin kärsiminen.

Vierailija kirjoitti:

En edes koe olevani masentunut, olen vain alkanut miettimään elämän syvintä olemusta ja merkitystä. Me kuitenkin ollaan vain pienenpieniä partikkeleita maailmankaikkeudessa joilla ei ole mitään merkitystä isossa mittakaavassa. Niin se vaan menee oikeasti, sitten kun Aurinko laajenee supernovaksi ja maapallo tuhoutuu niin samalla kaikki meidän saavutukset katoaa savuna ilmaan. Universumi jatkaa "elämäänsä" ilman minkäänlaista muistikuvaa meistä. 

Sitä voi pohtia syvällisiä ja nauttia siitä mitä on.

Vierailija kirjoitti:

En edes koe olevani masentunut, olen vain alkanut miettimään elämän syvintä olemusta ja merkitystä. Me kuitenkin ollaan vain pienenpieniä partikkeleita maailmankaikkeudessa joilla ei ole mitään merkitystä isossa mittakaavassa. Niin se vaan menee oikeasti, sitten kun Aurinko laajenee supernovaksi ja maapallo tuhoutuu niin samalla kaikki meidän saavutukset katoaa savuna ilmaan. Universumi jatkaa "elämäänsä" ilman minkäänlaista muistikuvaa meistä. 

Mitä merkitystä jollain muistikuvilla on? Ja mitä yleensä olisivat nämä "suuremmat merkitykset". Jotta sellaisia olisi, eikö tarvitsisi olla jonkinlainen ultimaattinen olento, jonkinlainen jumala, joka ne merkitykset antaa ja määrittää? Muuten tuntuu mielettömältä kysyä, onko vaikka ihmisellä jotain merkitystä olla maailmankaikkeudessa, koska ei ole ketään joka määrittelisi mikä on merkityksellistä ja mikä ei. Asiat vain ovat, ilman erityisiä merkityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman myötä on aivan sama oliko ihminen ollut täynnä rakkautta vai vihaa. Ihminen menettää aivan kaiken kuoltuaan; ajatukset, omaisuuden, läheiset. Joten vaikka eläisikin täysillä, niin mitä väliä sillä on loppujen lopuksi kun ei kuitenkaan muista elämästä yhtään mitään rajan tuolla puolen?

Ja tämäkin kaikki on vain ajatuksia mielessäsi. Mennyttä ja tulevaa ei oikeasti edes ole. Mennyt on ollut, ja tuleva tulee olemaan, mutta tällä hetkellä, joka on ainoa hetki joka koskaan on, on vain nykyhetki. Nykyhetkessä voit muistella menneitä tai kuvitella tulevia, mutta ne ovat vain kuvia, ei todellisuutta. 

Miksi tekisit elämässäsi ison numeron jostain, mikä on vain ajatusrakennelma päässäsi, ja joka ei välttämättä edes pidä paikkaansa? Mikset mieluummin eläisi vain nykyhetkessä, antamatta tulevaa koskevien uskomusten tai kuvitelmien varjostaa sitä. Sillä jokainen hetki on helmi, jos sen kohtaa sellaisenaan ja täyteydessään, eikä varjosta sitä menneen muistelulla eikä tulevan pelkäämisellä tai siitä haaveilulla.