Mitkä on olleet syyt, miksi olette erkaantuneet entisistä ystävistä

Kaikki kaverini ovat löytäneet miehen ja muuttaneet miehen perässä kuka minnekkin päin suomea. Itse edelleen sinkkuna ja yksin.

Pari "ystävää" on ottanut itse etäisyyttä minuun, en varmaksi tiedä edes miksi. Yksi alkoi seukata ja perusti perheen, yhtäkkiä mulle ei enää riittänytkään aikaa eikä edes kiinnostusta vastata tekstareihini tai puheluihini. Ykden kanssa kävi niin, että itse olin aina ollut aktiivisempi osapuoli ja kun jäin odottamaan hänen yhteydenottoaan, sitä ei koskaan enää tullutkaan. Sitten eräs ystäväpariskunta sanoi, etteivät he ole enää kiinnostuneita minun seurastani, eivätkä halua puoliväkisin pitää yllä ystävyyttä. Tässä tapauksessa miespuolinen taisi olla minuun aikoinaan vähän ihastunut ja kun ihastus haihtui, seurani ei enää kiinnostanut. Itse olen useinkin miettinyt, miksi noin on käynyt ja mitä vikaa minussa on, mutta mikään kaveruus/ystävyys ei ole päättynyt riitaan, joten en sit tiedä, olenko heidän mielestään tylsä ihminen. Muutaman nykyisen ystävän mielestä kuitenkin olen kuulemma hauskaa ja mukavaa seuraa, hyvä keskustelija, joten ei kai sillä väliä, jos joku ystävyys onkin päättynyt tahtomattani.

- maantieteellinen etäisyys eli toinen tai molemmat ovat muuttaneet ja välimatkaa on satoja ellei jopa tuhansia kilometrejä

- muuttunut perhetilanne eli molemmilla isot lapset, mutta toinen tekee vielä iltatähden ja palaa takaisin vauva-arkeen ja kaipaisi seuraa päivisin, mutta toinen taas on jo työelämässä ja kaipaa seuraa iltaisin

- ajanpuute eli toinen on lähtenyt vaikka työn ohessa opiskelemaan tai ryhtynyt yrittäjäksi, elämään tullut uusia sosiaalisia suhteita eikä kaikkiin vain ehdi panostaa

-  ikääntyneet vanhemmat eli toisella olisi aikaa tavata töiden jälkeen, mutta toinen joutuu menemään suoraan töistä huolehtimaan vanhemmistaan

- parisuhde eli toinen on löytänyt puolison ja viettää mieluiten aikaansa perheen ja perhettuttujen eikä sinkkujen kanssa

- muutokset persoonassa eli toinen on syystä tai toisesta katkeroitunut elämässään,  muuttunut negatiiviseksi valittajaksi, jonka seura lähinnä ahdistaa ja masentaa

Koska ystäväni ovat olleet typeriä enkä ole oikeastaan pitänyt heistä.

Minulta kaverit ovat kaikonneet löydettyään seurustelukumppanin. Pisimpään ovat sinnitelleet ne, jotka ovat hyötyneet minusta eniten eli joiden on ollut vaikeampi luopua autollisesta ja käsistään kätevästä tuttavasta.

Muutaman kohdalla syynä ollut se, että lokkiminen meni liian pitkälle. Mitkään yhteydenotot eivät kiinnostaneet paitsi jos oli jotain tarjolla, esim. illanistujaiset, bileet. Tai jos oli tarvetta saada itselle tai kumminkaimalle halpoja matkoja (mulla on yhteydet pariinkin matkatoimistoon josta sai joskus aikanaan tosi halpoja matkoja, mutta ei niitä tarkoitus ollut ihan kenelle vaan trokata ). Toiseen suuntaan ei sitten koskaan, ikinä mitään. 

Muutaman kanssa kävi niin, että pariuduttuaan ajautuivat jonkin sortin symbioosiin puolisoiden kanssa, eivät voineet enää tehdä mitään yksin vaan kaikki piti tehdä yhdessä tai toisten pariskuntien kanssa. Sinkkua ei huolittu enää menoihin mukaan.

Loput ystävistä ovat sitten onneksi välttyneet tuolta ja ovat jopa pysyneet ystävinä vaikka ovatkin menneet naimisiin ja saaneet lapsia.

Hmm, mä en edes pidä minään erityisen tavoiteltavana arvona että pitäisi aina olla samat kaverit ja ystävät. Minusta on ok että ihmiset ympärillä vaihtuu kun asuinpaikka ja elämänvaiheet vaihtuu. En siis pidä yhteydenpidon katkeamista kun vaikka muutetaan eri paikkakunnalle minään surullisena asiana tai ongelmana, se on vaan elämää.

Näen että kaverit on sellaisia jotka vaihtuvat elämäntilanteen myötä, mutta tosiystävät pysyvät. Yhden lapsuudenystävän hylkäsin, koska hän oli kylmä ja empatiakyvytön ihminen, joka oli lähinnä omista asioistaan kiinnostunut. Tuo luonne korostui silloin kun itselläni oli vaikeaa ja kun emme enää olleet päivittäin tekemisissä. Olin tosin varmaan itsekin aika raskas ihminen silloin nuorempana. Ei kovin moni olisi siinä varmaan mukana pysynyt.

paljastui valehdelleen minulle yksityiselämästään isoja kuvioita vuosien ajan. Eli olikin täysi läpimätä paskanjauhaja. Tosin tiesin sen aina, mutta silti sen massiivisuus pääsi yllättämään.

En ole aikuisella iällä ollut enää ollenkaan kiinnostunut mistään kavereista tai ystävistä, siksi ne jäi siinä opiskeluajan jälkeen. Olen hyvin erakko luonne ja vältän ihmisseuraa aina kun mahdollista.

Yksi muuttui parisuhteen myötä juustokakkuja tekeväksi koti-ihmiseksi jonka jutut koostui tämän jälkeen lähinnä leipomisesta ja kukkien kasvatuksesta, toinen muuttui ilkeäksi piikittelijäksi ja kolmas alkoi uhkailemaan väkivallalla johon itse vedin rajan.

Mustasukkainen mies sai kaikki kaverit kaikkoamaan. Mm. soitteli heille tarkistussoittoja, olenko ollut heidän luonaan silloin kun sanoin olleeni. Puhuessani puhelimessa ja sanoessani, että Maija soitti, soitti perään Maijalle, olinko juuri puhunut hänen kanssaan.

Ei sitä kaverit kestäneet ja itsekin häpesin valtavasti.

Kuitenkin meni vuosia, ennenkuin sain lähdettyä menemään lapsineni.

Mukava olisi aina välillä lämmitellä vanhoja kaverisuhteita, mutta se aina kilpistyy siihen, että parisuhdekumppanilla on jotain negatiivista sanottavaa heistä tai jotenkin muuten pitää olla hankala tapaamisien aikoihin, ei halua olla erossa lapsistaan, muttei myöskään vahtia lapsiaan ilman että olen "huoltojoukkona" leivittämässä ja ratkomassa riitoja jne. Ei ainakaan tämä parisuhde ime, mutta väsyttää ja hankaloittaa niin, ettei oikein jaksa.

Rakas ystävä tuli uskoon. Hänen elämänsä parani, mutta kun viisi minuuttia tapaamisen jälkeen siirryttiin Jeesukseen (olin tullessani ajaa kolarin, mutta onneksi Jeesus tarttui käsiini, että ratti kääntyi oikeaan suuntaan) eikä kuulumisiin, en vaan jaksanut enää. Vaikka aivan ihana ihminen ja luotettava ystävä.

Rakastuin pitkäaikaiseen ystävään, sairastuin masennukseen jolloin tämän todellinen luonne paljastui kun kaikki ei olekkaan aina ihanaa ja hauskaa ja petti mua sen jälkeen kuin oli ottanut kaiken hyödyn irti. Sen myrkyn kun sain pois elämästä niin lähti myös koko meidän kaveripiiri koska he puolustivat häntä niin ihan omasta halusta jätin heidät omaan arvoonsa. Ei tullut ikävä.

En vain jaksa pitää yhteyttä kaikkiin. Ja osasyy varmaan sekin, etten oikein saa mitään irti tyhjänpäiväisestä lätinästä kahvilassa tai vaatekaupoissa kiertelystä. Olisipa minullakin mielenkiintoisia ja syvällisiä ystäviä.

Elämäntilanteet muuttuu, kaverit jää mutta tosiystävien kanssa tiet risteää aina uudestaan eli pysyvät mukana.

Muutama on jäänyt taka-alalle, feidautunut. Joitain kertoja kehtaan ottaa itse yhteyttä ja kysellä mitä kuuluu tai nähtäiskö mutta jos ei ole koskaan vastavuoroista niin tulkitsen sen niin että joko juuri nyt ei sovi tai sitten ei sovi koskaan. Pallo jää sit toiselle.

Yks ystävä kirosi aikanaan entistä parasta ystäväänsä jonka kanssa oli välit menneet ikävästi että "Marjatta vieläkin laittaa viestiä ja kyselee mitä kuuluu, luuleeko että kerron. Mitä seki kuvittelee?!" En halua olla tuo entinen idiootti ystävä joka ei vaan tajua pysyä poissa. Joten jatkan matkaani. :)

Vierailija kirjoitti:

Muutaman kohdalla syynä ollut se, että lokkiminen meni liian pitkälle. Mitkään yhteydenotot eivät kiinnostaneet paitsi jos oli jotain tarjolla, esim. illanistujaiset, bileet. Tai jos oli tarvetta saada itselle tai kumminkaimalle halpoja matkoja (mulla on yhteydet pariinkin matkatoimistoon josta sai joskus aikanaan tosi halpoja matkoja, mutta ei niitä tarkoitus ollut ihan kenelle vaan trokata ). Toiseen suuntaan ei sitten koskaan, ikinä mitään. 

Näinhän se menee. Useat ihmiset huolehtivat ystävyydestä, kun ovat hyötymässä jotakin, kun hyöty loppuu niin ystävyys viilenee. Toinen asia on epäluotettvuus ja juoruilu. Oikea ystävä ei kerro toisen yksityisasioita eteenpäin.

Kaverit hankkivat lapsia, enkä jaksanut kuunnella sitä vauvalässytystä.