Mistä olet kiitollinen vanhemmillesi näin jälkikäteen, vaikka sillä hetkellä et ollut?

No, ei nyt lasketa vanhemmaksi mutta 15 vuotta minua vanhempi isoveli esti takuunvarman alkoholimyrkytyksen kun minulle oli 13-vuotiaana ostettu 0,5 litraa koskenkorvaa. En ollut ikinä ennen juonut. Olin jo yhden lasillisen jälkeen ihan sekaisin kun isoveli löysi pulloni. Silloin itkin ja manguin että anna se takaisin mutta viemäriin meni. Silloin huusin veljelle kaikki kirosanat mitä tiesin. Jälkeenpäin kadutti ja paljon. Nykyään tulemme hyvin toimeen.

Siitä että sain kunnon rangaistuksen kun olin varastanut kaupasta karkkia. En ole kolmeenkymmeneen vuoteen varastanut sen jälkeen mitään.

Silloin aikoinaan rangaistuksena minulta kiellettiin television katselu ja jouduin nousemaan kuukauden ajan joka päivä leipomaan (vanhemmilla oli leipomo) klo 05.30. Osui ja upposi, en enää ikinä töppäillyt.

En saanu ottaa tatuointia... oisin niiiiiiiiin halunnu esim. ohimolle sellaisen kuvan, jossa on kolme tähteä ja jotain kiemurajuttua... mulla on niiltä ajoilta säilyneissä päiväkirjoissa ihania luonnoksia mun unelmatatskoista ja erityisesti tuohon ohimokuvaan ruikutin lupaa... joo, ONNEKSI ei lupaa irronnu :'D

Vanhempani eivät ostaneet minulle hevosta eivätkä suostuneet siihen, että tekisin töitä ja ostaisin sen omilla rahoillani. Olisin ihan kuollakseni halunnut toimia näin ikävuosina 13-16, kun olin vähän sosiaalisten ympyröiden keskiön ulkopuolella elelevä pikkukylän heppatyttö.

Jos kaikki olisi mennyt niin kuin silloin halusin, minulla olisi se hevonen vielä nytkin, 15 vuotta myöhemmin. Nykyisessä elämässä ehdin tuskin käydä kotona nukkumassa, minulla on haastava ja mielenkiintoinen työ ja olen asunut useassa maassa, ja ystäväpiirinikin on laaja. Jos olisin saanut sen hevosen, olisin viettänyt kaiken liikenevän ajan ensinnäkin töissä että saan hevosen kulut maksettua, ja sen jälkeen tallilla että hevonen on hoidettu. En todellakaan usko, että minulla olisi ollut voimia opiskella nykyisiä tutkintojani, mutta luonteeni ei olisi ikinä antanut periksi myydä sitä rakasta hevostakaan. Asuisin kai vieläkin siellä kylällä, jossa hevosta olisi halpa pitää.

Eipä sillä, ehkä joskus vielä... mutta vanhemmat olivat ihan oikeassa että siinä kohdassa olisi tullut tehtyä liian monta muutakin isoa päätöstä yhdellä kertaa.

Isäni vaati minua opiskelemaan koulussa latinaa, itse olisin valinnut ranskan (molempia ei voinut valita). Silloin ketutti, mutta aika pian ymmärsin, miten valtavasti hyötyä latinasta on. Sitä ranskaa ehdin opiskella sitten myöhemmin.

Isäni vaati minua opiskelemaan koulussa latinaa, itse olisin valinnut ranskan (molempia ei voinut valita). Silloin ketutti, mutta aika pian ymmärsin, miten valtavasti hyötyä latinasta on. Sitä ranskaa ehdin opiskella sitten myöhemmin.

Vanhempani olivat koulu- ja työpaikkakiusatun, deekikselle ajautuneen nuoruuden kaverinsa kavereita. Kaikki muut "kaveripiiristä" olivat hylänneet hänet eivätkä halunneet olla missään tekemisissä. Minusta ja sisaruksistani oli aina omituista, kun tuo setä tuli meille käymään, pelaamaan korttia ja syömään grilliruokaa myöhään illalla. Hän oli hiljainen ja harmiton tyyppi.

Nyt aikuisena ymmärrän, että olen mallioppinut empaattisen, ymmärtävän suhtautumisen vanhemmiltani, vaikken silloin lapsena vielä ymmärtänyt sitä.

Siitä, että hakivat mut monen sadan kilometrin päästä kotiin, kun karkasin 15-vuotiaana festareille.

Silloin ärsytti, mutta myöhemmin olin kiitollinen.

Siitä että he eivät antaneet minun lähteä kännissä puolitutun miehen mökille ollessani 15v, silloin olin niiiin kovaa mutta vasta jälkeenpäin tajusin mitä kaikkea olisi voinut käydä.