Mikä vika minulla on päässä?

Kuvittelen että ihmiset muuttuvat vielä vaikka olisivat koko ikänsä olleet tietynlaisia.

Esim lapsuudenperheeni jäsenet ovat kaikki käytökseltään omituisia (muidenkin kuin minun mielestäni). Ripustautuneita epäterveesti toisiinsa ja lemmikkieläimiin. Kellään ei ole yhtään läheistä ystävää koska kaikki esittävät ulospäin ihan muuta kuin mitä ovat, eli traumatisoituneita ja vihaisia. Sellainen tosi outo dynamiikka vain vallitsee. Ja minä jotenkin edelleen odotan että he yhtäkkiä tajuavat tämän ja menevät esim terapiaan auttamaan itseään mutta mitään tällaista ei tietenkään tule tapahtumaan. Ei he todellakaan ole itsekään onnellisia mutta tuntuu että on niin kovat puolustusmekanismit päällä että mieluummin ollaan onnettomia kuin kohdataan niitä kamaluuksia mitä tiedän esim vanhempien lapsuudessa ja elämässä olleen (vuosien kännisten katkerien lapsuuden traumamuistelojen kuuntelun myötä). Miksi odotan edelleen että kaikki muuttuisi yhtäkkiä??