Outoa, kun niin moni lääkäri väittelee tohtoriksi,
mutta kuitenkaan intohimoa tutkimukseen ei ole ja väitöskirjan tekeminen kuulostaa tervanjuonnilta. Eikö itsetunto kestä sitä, että on "vain" erikoislääkäri?
Kommentit (25)
Sosiaalisia taitoja kun kovin vähän niin parempi on tehdä väitöskirjaa.
Kaipa siitä jotain rahaa maksetaan vaikka ammattitaito on samaa puoskarointia kuin muillakin erkkareilla.
Ap tiedoksi tohtorikoulutettavia vähennetään Suomessa.
Ulkomaille on suunta jos haluaa tohtoriksi.
Mahtaisikohan sellainen kannattaa, että kirjoittaisi lääkäreiden väikkäreitä kuten saneluja? Kirjoitan siis noita saneluja (leikkauskertomuksia, polikäyntejä, vuodeosastojaksoja jne työkseni) ja olen ajatellut että siitähän voisi toiminimellä jatkaa tuttujen lääkäreiden tekstien kirjoittamista, väitöskirjoja yms.
Ei missään nimessä huono juttu, että tekevät. Osa tekee pre-kliiniseltä puolelta jo perusopintojen seassa molekyylibiologisen ym. tutkimuksen, mutta kliinisellä puolella varmasti erinomaisen tärkeää tehdä tutkimuksia. Varmasti hankalampaa kun otona teet, hoidat potilaita ja sivussa värkkäät tutkimuksia, mutta tärkeää. Itsekin tutkijana pääsin kerran tutkimukseen yhden operaation yhteydessä, vastailin kyllä kyselyihin tarkasti ja puhuttiin lääkärin kanssa koeasetelmista, hauskaa olla välillä datapisteenä eikä niiden analysoijana!
Lääkärit opiskelevat muutenkin aina lisensiaatiksi asti, joten kynnys väikkärin tekemiseen ei ole mitenkään valtava. Monelle se on tapa erikoistumisen ohessa syventää osaamistaan jollain tietyllä osa-alueella, vaikka ei miksikään tutkijaksi tähtääkään.
Kyllä esim. juristitkin usein auskultoivat käräjäoikeuksissa saadakseen varatuomarin tittelin, ilman mitään aikomustakaan luoda uraa tuomarina tai edes oikeuslaitoksessa.
Alanuoletuksista päätellen neljä tohtorikoulutettavaa tai tohtoriksi väitellyttä lääkäriä täällä.
Eikö dosentit joudu tekemään kaksi väitöskirjaa lääketieteessä, muistelen että yksi lääkärikaverini höpisi jotain tällaista. Itse hän on vain yhden väitöskirjan tehnyt. Tai varsinaisia väitöskirjoja varmaan tehdään aina vain yksi mutta dosentit tekevät lisäksi jonkin toisen vastaavan. Kaverini aloitti tekemään muistaakseni väitöskirjaa lääkiksessä jo ekana opiskeluvuonnaan! Ihme paikka tuo lääkis!
Miksi oletus että tohtoriksi väitellään vasta erikoislääkärikoulutuksen jälkeen? Moni tekee sen ennen tai samalla kun on erikoistumassa.
Vierailija kirjoitti:
Alanuoletuksista päätellen neljä tohtorikoulutettavaa tai tohtoriksi väitellyttä lääkäriä täällä.
Eikun ihmiset eivät ymmärrä miksi tutkimuksen tekemistä pitäisi ihmetellä alalla joka kehittyy huimaa vauhtia. Kuka tutkimusta tekee, oletko miettinyt? Sitä johtaa professori tai dosenttitasoinen ihminen, sillä on ryhmässään väitelleitä ns. post doc tasoisia ihmisiä johtamassa osatöitä - ja sen raskaan palan tutkimuksesta, aineiston keruun, tekee usein väitöskirjaopiskelijat. MIksi sitten tutkimusta tarvitaan? NO, mietitäänpä esim. eturauhassyöpää (oletan, että ap on keski-ikäinen mies mielipiteiden perusteella). Se oli kuolemanvakava tauti vielä kymmenen vuotta sitten, ja siitä toipuminen vaati radikaaleja leikkauksia joissa meni mieskunnon lisäksi usein virtsanpidätykyky. Nyt, kun seuranta on tarkkaa (PSA-arvot), saadaan alkava kasvain tunnistettua varhaisessa vaiheessa, ja uuden tarkan robottisäteilytyksen avulla hoito kohdennetaan vain syöpäkasvaimeen. Hoitojen ajan olet ihan kunnossa ja hoitojen jälkeen kun hormonilääkitys puretaan toimit täysin normaalisti. Tuota kehitetään tutkimuksissa, onko se turhaa?
Vierailija kirjoitti:
Eikö dosentit joudu tekemään kaksi väitöskirjaa lääketieteessä, muistelen että yksi lääkärikaverini höpisi jotain tällaista. Itse hän on vain yhden väitöskirjan tehnyt. Tai varsinaisia väitöskirjoja varmaan tehdään aina vain yksi mutta dosentit tekevät lisäksi jonkin toisen vastaavan. Kaverini aloitti tekemään muistaakseni väitöskirjaa lääkiksessä jo ekana opiskeluvuonnaan! Ihme paikka tuo lääkis!
Kaikilla aloilla dosentin pätevyys vaatii "vähintään toisen väitöskirjan verran laadukasta kansainväliesti julkaistua tutkimusta". Tosin tuodta kansainvälisyydetä tingitään joskus sellaisilla aloilla, joissa oppiaineen etuliitteenä on "Suomen" "suomalainen", koska jotain Suomen historiaa on käytännössä lähes mahdoton julkaista muualla kuin Suomessa, ellei ole todella poikkeuksellisen loistava.
Ap:han ihmetteli niitä lääkäreitä, joita tutkiminen ei kiinnosta. Että miksi hekin tekevät väitöskirjan, vaikka intoa ei näytä olevan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö dosentit joudu tekemään kaksi väitöskirjaa lääketieteessä, muistelen että yksi lääkärikaverini höpisi jotain tällaista. Itse hän on vain yhden väitöskirjan tehnyt. Tai varsinaisia väitöskirjoja varmaan tehdään aina vain yksi mutta dosentit tekevät lisäksi jonkin toisen vastaavan. Kaverini aloitti tekemään muistaakseni väitöskirjaa lääkiksessä jo ekana opiskeluvuonnaan! Ihme paikka tuo lääkis!
Dosentuurin yleinen määritelmä on kahden väitöskirjan verran tutkimusta. Yksi oikea, ja sitten tutkimusta on jatkettu (jonkinlainen itsenäisyysvaatimus jne). Laboratoriotieteissä sitä väikkäriä usein aloitetaan tekemään jo perusopintovaiheessa, ihan järkevää kun silloin molekyylibiologiat sun muut hyvässä muistissa. Noilla aloilla tutkimus tehdän laajoissa kansainvälissä koaliitioissa joissa yksittäinen väitöskirjaopiskelija ei vastaa kovin paljosta, siksi voi osallistua jo muiden suunnittelemiin töihin. Sieltä on pitkä matka ryhmänjohtajaksi, eli monilla jää tuo vain niihin hankittuihin tohtorinatsoihin, mutta hyvä niin. Ja korjatkaa lääkärit, olen itse sivusta seurannut luonnontieteilijä.
Operatiivisilla aloilla monesti ne kaikkein kylmäverisimmät ja käden taidoiltaan ylivertaiset tyypit eivät ole useinkaan väitelleitä. Eivät roiku koko ajan kongresseissa, eivät tee tiedettä, eivät ole tiedelehtien reviewereita.. Mutta kun leikkaussalissa tulee jollekin todella ongelmallinen tilanne vastaan.. Nämä ei-akateemiset työmiehet jostain syystä usein kutsutaan paikalle..
Tiedän sisältäpäin näitä yliopisto- ja keskussairaaloiden tekijämiehiä (+naisia). Erikoisalojen oma yhteisö tietää ne sydänkirurgit, traumakirurgit, neurokirurgit yms jotka tekee ne kaikkein vaikeimmat jutut. Ja ne ei ole välttämättä niitä dosentteja, toki poikkeuksiakin on.
Parasta toki olisi jos jokainen dosentti ja professori olisi myös oman alansa suvereeni "käden taitaja". Mutta monesti korkeatasoista tiedettä tekevä dosentti on "vain" keskinkertainen kirurgi ja joskus jopa aivan "kädetön"..
Kädentaitaja tekee, mutta tieteentekijät kertovat hänelle, mitä pitää tehdä.
Kyllä mua ainakin hävettää olla "vain" erikoislääkäri. Varsinkin tällä palstalla, missä sivistys, koulutus, tieteellisyys ja niin monen alan ammattitaito kukoistaa.
Eikös lääkärit yleensäkin ole hurjan epäpäteviä, tai eivät ainakaan osaa lukea tutkimuksia. Eihän joku terveyskeskuslääkäri ymmärrä mitään esim. ravintolisä-, antibiootti-, ja mikrobitutkimuksista, vaikka näitä monet maallikotkin selaavat sujuvasti pubmedistä. Ja erikoislääkärit eivät tiedä mistään muusta kuin omasta kapeasta alastaan, joiden tutkimuksia lääkefirmat rahoittavat, minkä lääkefirman troppeja sitten sattuukin edustamaan lääkemyyjänä. Pysyisin kaukana näistä.
Moneen virkaan vaaditaan tohtorin paperit. Osaan dosentinkin.
Kliininen tutkimus on tärkeää, se ei ole keneltäkään pois. Ongelma on ennemmin saada lääkärit tekemään kylliksi tutkimusta.