Mikään ei voi olla lannistavampaa kuin TE-toimiston kanssa toimiminen!
Ja en syytä niitä virkailijoita. Työtähän he vain tekevät, ovat yleensä ystävällisiä ja yrittävät auttaa. Ja pakkohan heidän on noudattaa lakeja ja asetuksia.
Mutta voi hemmetti ... kohdallani aloitettiin selvitys 4.4. "yritystoiminnasta" kun olin tehnyt yhden päivän keikan. Selvityspyynnön pelkkään toimittamiseen meni pari viikkoa! Nyt sitten täyttelin loputtoman selvityksen (sisältäen mm. 10-sivuisen paperisen selvityslomakkeen). Siihenkin meni reippaasti aikaa. Ja nyt heiltä kuulemma kestää VÄHINTÄÄN 3 viikkoa käsitellä selvitys. Eli yhteensä työkeikan tekemisestä siihen, että saan jonkin päätöksen, kestää lähemmäs 2 kuukautta!!!
Koko tänä aikana en tietenkään saa yhtään rahaa. Eikä selvityksen lopputuloksesta ole mitään takeita, saattavat hyvin päättää että olen heidän mielestään kokopäiväinen yrittäjä kun omassa ammatissani pystyin työllistymään joitakin tunteja yhtenä ainoana viikonloppuna.
Eli yhteen himskatin SELVITYKSEEN menee lähes 2 kuukautta!!! Kassa tietysti vain sanoo, ettei voi maksaa mitään ilman myöntävää lausuntoa TE-palveluilta.
Ihan uskomatonta. Ja tosiaan, en syytä niitä virkailijoita. Mutta mitä ja ketä tämä uskomaton hyppyyttäminen ja ylimääräisen työn teettäminen kaikilla tahoilla palvelee?
Eikö olisi paljon järkevämpää ja tehokkaampaa minunkin voida käyttää tämä aika ja energia sen himskatin työn etsimiseen??
Sietämätöntä ja järjetöntä.
Ja joo, olin hemmetin tyhmä kun menin tekemään työkeikan. Sitä vain haluaa työllistyä uudestaan ja silloin ammattitaidon ylläpitäminen on tosi paljon arvokkaampaa kuin pelkkä passiivisuus.
Kommentit (46)
Mee töihin niin ei tarvii selvitellä.
Vierailija kirjoitti:
Mee töihin niin ei tarvii selvitellä.
Joo, sitähän tässä yritän. Olipa järkevä ja rakentava kommentti.
Toivottavasti tähän tulee muutos. Näin olen ymmärtänyt. Itsensä työllistäminen täytyy saada toimimaan!!!!!!
Ja se hemmetin selvitys nyt kuitenkin pitää tehdä, menen sitten töihin vaikka huomenna tai en. Raportoimisvelvollisuus ja kaikki ... Mitään tukia en ole edes nostanut helmikuun jälkeen, mutta silti jokaisesta tekemisestä pitää raportoida ... Lisäksi, miksi hemmetissä maksoin noita veroja kaikki nämä vuodet? Kuvittelin että niillä pidetään hyvinvointivaltiota yllä.
Tarkan markan mies ei tee mitään vaan odottaa kiltisti sohvalla talouden noususuhdannetta. Sillon kelpaa vähän reikäsemmälläkin CV:llä töihin. Sitä ennen kovat työmiehet kyllä elättää. Se on niiden kunnia asia.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tähän tulee muutos. Näin olen ymmärtänyt. Itsensä työllistäminen täytyy saada toimimaan!!!!!!
Niin, onhan siinä ihan selvä ero kun voi työhaastattelussa kertoa, että olen jonkin keikan tehnyt ja sitä kautta pitänyt ammattitaitoani yllä, kun vain ilmoittaa maanneensa siellä passiivisena sohvalla kuten TE-toimisto vaikuttaa nyt haluavan. Työttömyyteni kun on sen verran tuoretta että en ole minkään "aktivoimistoimenpiteiden" kohteena eikä TE-toimisto ole ollut yhteydessä muuten kuin yhden 3-minuutin ajan, jossa ilmoitettiin, että työllistymissuunnitelmani on "etsii itsenäisesti töitä".
No antaisivat sitten minun etsiä niitä töitä!!!
Tästä opimme tietysti sen, että työmmänä jos heittää keikkaa niin se on aina kuutamokeikkaa. Muutenhan sä et oo enää työtön =D. Painakaa se visusti mieleenne.

TE-toimisto ei sitä halua, vaan lakien laatijat. TE-toimisto noudattaa lakia työttömyysturvasta. Etsi vain töitä ja tee niin paljon kuin ehdit ja pystyt. Se nimittäin kannattaa aina!

Joo, yhden päivän työ kun "työllistää" koko vuodeksi ... Eivätkä monet (siis yritykset) ole valmiita ottamaan sitä riskiä omaan kirjanpitoonsa, että siellä olisi jotain epäselvyyttä.
Joo, tiedän kaiken siitä miten hemmetin tyhmää on tehdä yhtään mitään kun on työtön. Mutta kun en vain osaa olla laiska ja haluan takaisin työmarkkinoille asap. Siinä toiminta auttaa. Tiesin kyllä, että siitä tulee ongelmia, mutta en tiennyt että näin isoja. TE-toimiston lait kun menivät muuttumaan vuodenvaihteessa. Eivätkä yleensäkään kerro etukäteen mistään mitään, totuuteen törmää vasta jälkikäteen.
Lisäksi, ei se todellakaan julkiselle sektorille säästöjä tuo että tuollainen loputon selvitystyökuorma kaadetaan nyt TE-toimistojen työntekijöiden niskaan. Tuo selvitystyö kun on moninkertaistunut vuodenvaihteen lakimuutoksen jälkeen. Onhan se ihan silkkaa hölmöläisten hommaan.
Minä kun yksinkertaisesti haluaisin vain keskittyä työllistymiseen, mutta kun jotenkin sitä pitää sillä välinkin elää. Säästöt riittävät jonkin aikaa, mutta kyllähän siinä tulee myös huijattu olo, että vuosikausia on selitetty jostain hemmetin hyvinvointivaltiosta ja sosiaalisesta turvaverkosta ja ansiosidonnaisesta kun kiltisti maksaa työttömyyskassan jäsenmaksut ... olisivat alunperinkin kertoneet, että mitään et saa, omillasi olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tähän tulee muutos. Näin olen ymmärtänyt. Itsensä työllistäminen täytyy saada toimimaan!!!!!!
Niin, onhan siinä ihan selvä ero kun voi työhaastattelussa kertoa, että olen jonkin keikan tehnyt ja sitä kautta pitänyt ammattitaitoani yllä, kun vain ilmoittaa maanneensa siellä passiivisena sohvalla kuten TE-toimisto vaikuttaa nyt haluavan. Työttömyyteni kun on sen verran tuoretta että en ole minkään "aktivoimistoimenpiteiden" kohteena eikä TE-toimisto ole ollut yhteydessä muuten kuin yhden 3-minuutin ajan, jossa ilmoitettiin, että työllistymissuunnitelmani on "etsii itsenäisesti töitä".
No antaisivat sitten minun etsiä niitä töitä!!!
TE-toimisto ei sitä halua, vaan lakien laatijat. TE-toimisto noudattaa lakia työttömyysturvasta. Etsi vain töitä ja tee niin paljon kuin ehdit ja pystyt. Se nimittäin kannattaa aina!
Joo, totta. Lait ja säännöthän tulevat hallitukselta ja TEM:iltä. Mutta järjestöntä yhtä kaikki!
Itse asiassa jos TE-toimistojen virkailijoille annettaisiin sananvaltaa lakeihin ja asetuksiin, ne voisivatkin olla järkevämpiä koska he ovat oikeasti siellä kentällä todellisuuden kanssa tekemisissä.
Reality666. Tervetuloa aikuisuuteen.
Voimia ap:lle. Olen kerran käynyt läpi tuon selvitysrumban ja siihen loppui minun kohdallani keikkatyön tekeminen. Olen mielummin kokonaan työtön ja nostan täydet tuet. Vähemmän stressiä ja ennen kaikkea varma toimeentulo. Surullista, ettei työhaluisen kannata tehdä keikkatyötä, mutta sellainen on lainsäädäntö nykyään.
No hemmetti, tämän jälkeen kun työllistyn niin ei paljon kiinnosta maksaa veroja. Eli tuista hyötyvät ne, jotka ovat kaikkein passiivisimpia, mutta kaikki muut joutuvat maksamaan ja jos jotain tarvitsisi, niin mitään ei saa.
Ryhdytään sitten siihen Yhdysvaltojen malliin ihan suosiolla.
Vierailija kirjoitti:
Ja se hemmetin selvitys nyt kuitenkin pitää tehdä, menen sitten töihin vaikka huomenna tai en. Raportoimisvelvollisuus ja kaikki ... Mitään tukia en ole edes nostanut helmikuun jälkeen, mutta silti jokaisesta tekemisestä pitää raportoida ... Lisäksi, miksi hemmetissä maksoin noita veroja kaikki nämä vuodet? Kuvittelin että niillä pidetään hyvinvointivaltiota yllä.
Mitä sinä nyt oikein selität? Miksi ihmeessä sinä mitään raportoit ja miksi edes olet te-toimiston asiakas jos et nosta tukia?
Sinä et ollut tavallisena työntekijänä tekemässä sitä keikkaa vaan sinulla on y-tunnus ja olet ennakkoverovelvollinen. Vai millä tavalla sinä siitä keikasta laskutit?
Ei tavalliset työttömät edes raportoi palkkatyökeikoistaa työkkäriin vaan kirjoittava työtön-työtön-työtön- työssä 4 t - työtön ... päivärahahakemukseen.
Totta tämä, että selvityspyyntöön annatun vastauksen käsittely voi viedä viikkoja, mutta tämä ei ole totta, että yksittäisestä keikasta joutuu "yrittäjäksi", paitsi jos sen yhden viikonlopun aikana myit koko varaston vuoden aikana tekemiäsi käsitöitä, esimerkiks.i. Myytäviä tuotteita tekevän yrittäjän on vaikeampi vakuuttaa olevansa työtön kuin sellaisen, jonka yritys tarjoaa ainoastaan ja vain jotain työpalvelua, jota joko tehdään tai ollaan tekemättä asiakkaan tiloissa, esim. järjestyksenvalvojana. Sitä hommaa ei oikein voi tehdä kotona varastoon.
Se mikä ei ole kohtuus, ei voi olla myöskään laki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tähän tulee muutos. Näin olen ymmärtänyt. Itsensä työllistäminen täytyy saada toimimaan!!!!!!
Niin, onhan siinä ihan selvä ero kun voi työhaastattelussa kertoa, että olen jonkin keikan tehnyt ja sitä kautta pitänyt ammattitaitoani yllä, kun vain ilmoittaa maanneensa siellä passiivisena sohvalla kuten TE-toimisto vaikuttaa nyt haluavan. Työttömyyteni kun on sen verran tuoretta että en ole minkään "aktivoimistoimenpiteiden" kohteena eikä TE-toimisto ole ollut yhteydessä muuten kuin yhden 3-minuutin ajan, jossa ilmoitettiin, että työllistymissuunnitelmani on "etsii itsenäisesti töitä".
No antaisivat sitten minun etsiä niitä töitä!!!
TE-toimisto ei sitä halua, vaan lakien laatijat. TE-toimisto noudattaa lakia työttömyysturvasta. Etsi vain töitä ja tee niin paljon kuin ehdit ja pystyt. Se nimittäin kannattaa aina!
Joo, totta. Lait ja säännöthän tulevat hallitukselta ja TEM:iltä. Mutta järjestöntä yhtä kaikki!
Itse asiassa jos TE-toimistojen virkailijoille annettaisiin sananvaltaa lakeihin ja asetuksiin, ne voisivatkin olla järkevämpiä koska he ovat oikeasti siellä kentällä todellisuuden kanssa tekemisissä.
Todellakin. Kyllä sieltä ruohonjuuritasosta menee tietoa ylöspäin mutta se ei riitä. Viisaampia ovat hallituksen porukat.
Vierailija kirjoitti:
Voimia ap:lle. Olen kerran käynyt läpi tuon selvitysrumban ja siihen loppui minun kohdallani keikkatyön tekeminen. Olen mielummin kokonaan työtön ja nostan täydet tuet. Vähemmän stressiä ja ennen kaikkea varma toimeentulo. Surullista, ettei työhaluisen kannata tehdä keikkatyötä, mutta sellainen on lainsäädäntö nykyään.
No kiitos tästä kommentista! Fiksu ja ystävällinen, kiitos!!
Tilanne on vain työhaluiselle niin turhauttava.
Vierailija kirjoitti:
Tästä opimme tietysti sen, että työmmänä jos heittää keikkaa niin se on aina kuutamokeikkaa. Muutenhan sä et oo enää työtön =D. Painakaa se visusti mieleenne.
Viisaita sanoja. Kyllähän noista "sivuaikaisista yrittäjyyksistä" sun muista puhutaan, mutta todellisuuteen ei taida olla paljon yhtymäkohtia. Kai sitä pitää vain alkaa suhtautua kaikkeen viralliseen hallituksen ja ministeriöiden puolelta tuleviin lausuntoihin samoin kuin Neuvostoliitossa, missä oli "virallinen totuus" ja sitten "oikea totuus". No, oppia sitten tämäkin.
TE-toimiston voisi lakkauttaa tarpeettomana.
Ja ei tämä järjettömyys ja turha työ ainakaan millään lailla motivoi tai pidä yllä mielialaa, mikä on kuitenkin niin tärkeää työnhaussa!! Siinä kun pitää olla iloinen, pirteä, itsevarma ....