Lue keskustelun säännöt.
Olen koko elämäni seurustellut ja nyt olen yksin.
17.04.2016 |
Tai no koko elämän, hehheh, eihän sitä nyt ihan lapsena kumminkaan.
Aloin seurustelemaan mieheni kanssa kun olin 14v. Nyt olen 27, ja erosimme kuukausi sitten. En ole koskaan asunut yksin, nukkunut yksin tai hoitanut ruokaostoksia yksin ja muita arkisia asioita, koska olen tehnyt kaiken aina mieheni kanssa.
Hän petti minua, ja siksi ero oli ainoa oikea vaihtoehto vaikka häntä rakastankin. Pärjään ihan hyvin, mutta joka ilta pääsee itku kun sängyssä käännän selän ja kukaan ei enää halaakkaan minua lusikassa läpi yön, vain kylmä ilma. Kun olin kipeänä, jouduin itse mennä apteekkiin. Mieheni ei ollut siinä silittämässä päätä ja tuomassa buranaa. Kukaan ei kysy miten päivä meni, tai miten voin.
Miten olette eron jälkeen oppineet nauttimaan yksinolosta? En kaipaa itse ihmistä elämääni, mutta kaipaan sitä läheisyyttä. Sitä että jotain kiinnostaa. Nyt vain kovin yksinäistä olla.
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, tuu tänne, niin mä seurustelen sut ensin kuntoon ja sitten naimisiin...
Naimisiin piti mennä ensi vuonna :( jotenkin inhottavaa kun koko elämänsuunnitelmat meni uusiksi.
Ja kun en halua mitään yhden illan juttuja baarista halailemaan. Haluan siihen sitä että on myös tärkeä toiselle ihmisenä, se on se tunne mitä tarvitsen. Lämpö ja rakkaus..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankin kissan. Ja seuraan viikonloppuisin kaveripariskunnan someriitelyä Facebookissa. Jos mies lähtee ovet paukkuen, juon yhden oluen, ja jos nainen lähtee ovet paukkuen, juon lasillisen viiniä.
Kyllähän sitä sinkkuna usein kaipaa tuollaista läheisyyttä varmaan jokainen. Siihen tottuu kumminkin :) saa vallata koko sängyn itselleen ja nauttia siitä tietäen että joku päivä tilanne varmaan muuttuu ja siinä onkin joku vierellä.
Wau! Hyvä että jätit pettämisen jälkeen miehesi vaikka noin kauan olettekin olleet yhdessä. Niin monella naisella ei olisi ollut tuohon tarpeeksi itseluottamusta vaan monet roikkuu lyhyissäkin suhteissa joissa heitä on petetty useasti. Pisteet sulle!
jotkut kaipaa sitä rakkautta ja läheisyyttä suhteessakin. mielummin on yksin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on jo korkea aikakin aikuistua.
Minua ahdistaa sama ajatus, vaikka olenkin siis edelleen parisuhteessa. Olen muuttanut kotoa 15 vuotiaana, ja siitä lähtien minulla on aina ollut joku. Nyt olen seurustellut 2 vuotta, mutta suhde on hieman rapistunut, vaan ei loppunut. Eikä sen pidäkkään loppua. Väkisin silti tulee mieleen, että miten pärjäisin. Aina on varalla ollut joku laastarina, mutta nyt ei olisi. Enkö haluakkaan ketään muuta.
Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän niin miltä sinusta tuntuu! Erosin muutama kuukausi sitten pitkästä parisuhteesta miehen uskottomuuden vuoksi. Olin kylläkin asunut useampia vuosia jo yksin ennen parisuhdetta, mutta siihen että ei ole yksin tottuu jotenkin todella syvällä tavalla. Siis tarkoitan että minun sieluni kaipaa juurikin läheisyyttä ja sitä että on joku tärkeä ihminen jolle voi osittaa hellyyttä ja rakkautta.
Aika auttaa, kliseistä ja tiedän ettei helpota oloa yhtään tietää se mutta se on fakta että vain aika parantaa.
Uskon että löydän vielä tärkeän ihmisen elämääni joka on minulle hyvä ja täydellinen :) Sinä löydät myös!
Eksäsi ja minunkin eksäni on inhottava liero jolla on jotain vikaa arvomaailmassaan ja elämässään muutenkin. Pettäjät kuuluvat helvetin alimpaan kastiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin lohduttaa että olen ollut samassa tilanteessa ja se kyllä helpottaa! Itse olin myös aikaisemmin seurustellut "aina" ja nukkunut lähes joka yö yhdessä.
Nyt vuoden jälkeen olen onnellinen yksin ja nautin yksinolosta vaikken ikinä ikinä olisi uskonut tätä sanovani. Koen pohjimmiltani olevan parisuhde/perheihminen.
Niinkuin joku yllä sanoi, ihanaa kun saa vallata sängyn yksin, ihanaa kun kukaan ei syö mulle varattua ruokaa jääkaapista, vapauttavaa kun ei tarvi riidellä kenenkään kanssa ja ihanaa kun kukaan ei nillitä omista huonoista tavoistani.
Saan mennä ja tulla miten haluan, parisuhteessa vapaaehtoisesti ajattelin toista etusijalla enkä ottanut siitäkään painetta. Mutta kyllä kaikki on ihanaa nyt!
Lohduttaudun myös sillä, että vielä joku päivä löydän juuri sen oikean. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Olet rohkea ja vahva kun lähdit pois! Ansaitset luotettavan suhteen.
Ensin itsekin ajattelin että onpa kurjaa kun ei ole ketään kelle jakaa arkiset asiat. Olen havahtunut kuitenkin siihen miten paljon ystäviä on ympärillä jotka kuuntelevat. Olen lähentynyt myös triplasti parhaan ystäväni kanssa, kun on tullut jaettua nuo pienetkin joutavuudet.
Kyllä se siitä ja aika auttaa, tulet huomaamaan. Kliseitä, mutta niin totta kun pysyt vain vahvana <3 et ole yksin!
Haluan kiittää teitä kommentoijia sydämeni pohjasta. Ihanaa kuulla että tämä helpottaa vielä. Oon ylpeä teistä kaikista ja siitä miten hyvin suhtaudutte tilanteeseen ja miten riittää toivoa tulevaisuuteen :) niin sen pitäisi mennä, ikinä ei saa ripustaa omaa onnellisuuttaan toiseen ihmiseen.
Eiköhän me vahvat naiset pärjätä yksinkin <3 siihen asti kun joskus tapaa elämässään kunnioittavan ja rakastavan kumppanin, voi halata vaikka tyynyä. Kyllä tää tästä!
Olette ihania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on oikeasti hyvä juttu, että oppii olemaan elämässä myöskin yksinään. Mieti niitä joiden kumppani vaikka menehtyy kun he ovat vanhuksia ja eivät osaa tehdä mitään yksinään
Olen ollut kohta vuoden yksin, kun elämäni suuri rakkaustarina lähes 10v ajalta päättyi, kun mies vaihtoi lennosta uuteen. Se oli aivan järkyttävä tilanne, mutta selvisin pahimmasta kahdessa viikossa. Puhuin luottokavreille, äitille, siskolle ja kirjoittelin tänne. Laitoin aikarajan itselleni, että kahden viikon kuluttua minun on voitava paremmin. Ja niin kävi. Yksinkin olen pärjännyt, en edes haaveile parisuhteesta, jossa asuisin miehen kanssa saman katon alla. Ehkä joskus voin seurustella, ehkä. Nyt kun aikaa on kulunut liki vuosi, voin jopa onnitella itseäni. Ja tuota miestä. Ehkä pelastuin joltakin elämässäni. Mies on alkanut litkiä kaljaa aiempaa enemmän, näyttää kurjalta ja jotenkin reppanalta, vaikka on jo kihloissa uuden naisen kanssa. Tuo kokemus valmensi minua kestämään elämässä enemmän ja oppimaan jotain myös itsestäni. Ja parisuhteesta. Omat syyni on minussakin olleet ja itsetutkistelu siinäkin mielessä yksin elellen on mahdollista. Hyppääminen uuteen suhteeseen olisi ollut- ja olisi vieläkin- kompostin kaatamista toisen päälle. Miehiä on minulla kavereina, mutta ei muuten. Seuraa varmasti saisin, mutta minulla ei tällä erää ole riittävästi annettavaa parisuhteeseen ja satunnaisseksi on loukkaavaa itseäni ja toista kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä sinkkuna usein kaipaa tuollaista läheisyyttä varmaan jokainen. Siihen tottuu kumminkin :) saa vallata koko sängyn itselleen ja nauttia siitä tietäen että joku päivä tilanne varmaan muuttuu ja siinä onkin joku vierellä.
Eipä se mikään varma asia ole, että asia joskus muuttuisi.
Ikisinkkumies
No kukaan ei halua olla se tynnyrissä kasvanut tyttö, jolla ei ole kokemusta useammasta suhteesta. Mistä tietää milloin on hyvä jos ei osaa vertailla aikaisempiin kokemuksiin? Jäisi aina miettimään millaista elämä olisi ollut jos olisi uskaltanut irrottautua suhteesta ja ottaa selvää.
Ja sitten, olisi missannut sen suuren roihuavan järisyttävän rakkaussuhteen missä kaikki elementit ovat paikallaan ja joka antaa tunteen, että tätä rakkautta varten minä olen olemassa, tätä minä odotin ja tämän minä sain kun uskalsin irrottaa otteeni vanhasta. Kun pelkkä läsnäolo samassa huoneessa tuo rauhan ja lämmön. Voiko tämä olla totta, voiko kaksi ihmistä löytää toisensa ja sopia niin hyvin yhteen, että olen parempi ihminen kuin aiemmin.
Niin, et sinä ole ainoa joka on ollut tuossa tilanteessa ja se on aina mahdollisuus onneen.
Minua taas ahdistaa parisuhteessa, huomattavasti luonnollisempaa minulle on olla itsekseni. Johtunee siitä, että seurustelin ensimmäisen kerran vasta 26-vuotiaana. Kolme kertaa olen ollut parisuhteessa, edellisen kanssa jopa asuimme yhdessä hieman yli vuoden. Erosimme noin vuosi sitten ja se oli minulle suuri helpotus, saan olla rauhassa ja minun tarvitsee siivota vain omat sotkuni (minä olin yleensä se joka siivosi, tiskasi, kokkasi kun tuo nainen ei viitsinyt). Tuo nainen jätti minulle kolme kissaansa, koska ei enää halunnut niitä. Minä olen tykästynyt noihin kissoihin ja niistä on sopivaa seuraa minulle. Riippuu tietysti ihmisestä, että miten viihtyy itsekseen, minä olen viihtynyt lapsesta asti itsekseni. On minulla myös ystäviä, joita näen viikoittain, mutta en joka päivä tarvitse ja jaksa ihmisseuraa. M34
Minut jätettiin tänään ja pelottaa
Voi ei, tuu tänne, niin mä seurustelen sut ensin kuntoon ja sitten naimisiin...