Lue keskustelun säännöt.
Tuttavani työkaveri tappoi itsensä, kun joutui irtisanotuksi
17.04.2016 |
Eikä ole ollut kuulemma ensimmäinen tapaus. Tulee mieleen, että jotain mätää on siinä, miten ihmisiä osataan kannatella irtisanomistilanteessa. Johtajat ja esimiehet eivät uskalla ja osaa kohdata surevaa ihmistä. Johtamiskoulutuksessa tulisikin opettaa myös ihmissuhdetaitoja ja käyttäytymistieteen perusteita.
Kommentit (32)
Se on sitä kun ihmisen arvo määritellään työn perusteella.
Kuinkahan moni ihmimen tappaa itsensä kun ei kelpaa töihin ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinä todellinen vastuun kantaja, tekee työnsä ja raataa yrityksille ja työn jälkeen tappaa itsensä jotta ei jää nostamaan sosiaalitukia ja korottamaan yritysten verotasoa
hienoa, me tienataan tällä 90% varmasti
t. kokkari
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä kun ihmisen arvo määritellään työn perusteella.
Kuinkahan moni ihmimen tappaa itsensä kun ei kelpaa töihin ollenkaan?
Hallitus, firmat ja ahneet porvarit pitäisi saada tästä vastuuseen.
Siis ryökaveri tappoi itsensä kun ei tarvinnut joka aamu räntäsateessä pimellä lähteä röihin?
Taisi olla aika rakas se ryö,tai sitten teki sen päästäkseen eröön kotona röistä nalkuttavasta naisesta?
Ei se psykoterapia ole irtisanojan harteilla. Elämässä tapahtuu niin paljon muitakin vastoinkäymisiä, joista on itse selvittävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työnantajan voisi leski haastaa oikeuteen.
Ja vitun paskat voisi. Jotain rotia nyt taas.
Minä en saanut pomoltani edes mitään "Kiitos näistä vuosista ja hyvää jatkoa" -puhetta vaikka vaihdoin työpaikkaa 7 palvelusvuoden jälkeen, siinäpä se hänen osaamisensa. En nyt oikeasti mitään odottanutkaan mutta edes symbolinen "hei hei" olisi ollut kohteliasta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä se on. 90-luvulla näitä tapahtui niin paljon, että turtui. Ei tuntunut miltään sekään, kun joka ilta uutisissa kerrottiin jonkun firman lopettamisesta. Joku sata henkeä oli niin pieni, ettei sitä edes noteerattu. Omassa työpaikassani toisen yksikön päällikkö ampui itsensä jo silloin, kun tajusi, että menee huonosti. Nykyään tämä on vähän inhimillisempää. Omassa työpaikassani ilmoitettiin aamulla, että illalla kaikki saavat lähteä. Itse olin vielä äitiyslomalla, mutta onneksi yksi tyyppi hoksasi, että pitää kai mullekin ilmoittaa.
Miten se irtisanominen pitäisi sitten tehdä? Meilläkin oli isot budjettileikkaukset ja osa oli pakko irtisanoa. Olin itse niissä tilanteissa läsnä ns. viran puolesta ja vaikka olin myötätuntoinen ja meillä oli kaiken maailman muutosturvat mukana sekä työterveys käytettävissä, silti minua totta kai pelotti, että jotakin tuollaista käy. Kyllähän siinä huoriteltiinkin, vaikka olimme niin kunnioittavia kuin mahdollista. Ja voi kyllä, kyllä kohdattiin surevaa ihmistä.
Se tilanne on tosi paha. Kerro toki, kuinka se hoidetaan niin, että ihminen pääsee aivan varmasti siitä jaloilleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän työkaveri tappoi itsensä, koska joutui töihin.
Harvoinpa työn loppuminen sellaisenaan johtaa ainakaan heti itsetuhoon, mutta jos menettää palkkatulon puuttumisen takia asunnon ja kokee, että elämässä ei ole enää mitään, minkä vuoksi elää, voi masennuksen seurauksena tulla lopullinen ajatus mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia jo lapsena on hyvä oppia kohtaamaan vastoinkäymisiä. Ei työn pitäisi olla koko elämä.
Minä pidin juhlat kun sain virsua. Nyt on vihdoin aikaa tehdä asioita itselleen ja perheelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttava oli samassa firmassa töissä yli 30 vuotta, yhtenä päivänä tuli kirje kotiin että teidät on irtisanottu. Ei uskaltanut pomo tulla henkilökohtaisesti kertomaan. Tällainen "kiitos" kaikista työvuosista.
Aika luuseri. Jos ei työttömyyttä kestä, joutaakin kuolla. Ihmisillä on elämässä ihan oikeitakin ongelmia ja sinnittelevät silti elossa.
Vierailija kirjoitti:
Minä pidin juhlat kun sain virsua. Nyt on vihdoin aikaa tehdä asioita itselleen ja perheelleen.
Minulla oli samanlainen tilanne. Mutta taloudellinen tilanne olikin turvattu, harrastukset olivat olleet intohimoni ja sain alkaa tehdä omalla tahdilla muita töitä, jos huvittaa. Mutta suurin osa tuttavistani pelkää töiden loppumista, koska ovat asuntovelallisia eikä muutenkaan ole säästöjä ja sijoituksia. On vaikea kuvitella heidän hätäänsä, mutta kauheaa se on. Yöunet menevät, itsearvotus on nollassa, erakoituu kotiinsa jne.
Aika pienestä syystä. Mulla olis sata kertaa pahemmat syyt enkä aio tappaa itseäni.
Minusta jotain mätää on siinä, että työ on koko elämä eikä ilman työtä ole enää mitään syytä elää. Tähän olisi pitänyt puuttua jo paljon aikaisemmin eikä vasta irtisanomishetkellä.
Samaa mieltä, pienestä syystä lähti.
Työnantajan voisi leski haastaa oikeuteen.