Eikö pikkulapsiperheen elämä voi olla mielekästä?

Perhe-elämä on suurin painajaiseni. 

Olisihan se jos olisi suvun tuki. Ennen vanhaan oli sisaruksia viisi ja isovanhemmat kokivat, että koska he olivat päässeet eläkkeelle, niin hyvin ehtivät paimentaa lapsenlapsia silloin kun tarvis. Sisarusten kanssa jaettiin myös hoitovuoroja ja näin serkukset (eli lapset) tulivat toisilleen tutuksi.

Nykyisin isovanhemmat ja lapsettomat tädit ja sedät eivät aina kiinnostu  lapsista. Nykyään ei välttämättä edes ole tätiä, setiä ja serkkuja.

Minusta pikkulapsielämä on varsin mielekästä, mutta olenkin yh eli saan ne kaksi "vapaapäivää" viikossa kun lapsi on isällään, eli sikäli helpompaa kun aina saa hengähdystaukoja tasaisin välein.

Siinä sivussa opiskelen alaa, josta nautin, harrastan ja tapaan ystäviä. Lapsi on helppo, ihana ja uskomattoman sopeutuvainen, rakastan viettää aikaani hänen kanssaan.

Kyllä minulle tämä elämä on mielekästä, varsinkin verrattuna vauva-aikaan, joka ei niinkään ollut mitään elämän parasta aikaa.

Ennen se elämä oli muutenkin niin erilaista. Uskon että tyydyttiin vähempään. Ei tarvinnut olla miljoonaa harrastusta, ei ollut niin paljon virikkeitäkään. Ei mun vanhemmat ainakaan käyneet ravintoloissa tai bändien keikoilla, leffoissa. Ei semmosia kyllä meidän kylällä ollutkaan. Oltiin paljon vaan kotona ja se riitti. Nykyvanhempi väsyy myös helposti kun on paljon vaatimuksia niin työssä kuin perhe-elämässä. Lapsia ei saa enää kurittaakaan ikinä vaan aina vaan pitää keskustella, leikkiä ja ymmärtää. Ennen vanhemmuus oli aivan erilaista, moni ei kaivannutkaan varmasti muuta.

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se jos olisi suvun tuki. Ennen vanhaan oli sisaruksia viisi ja isovanhemmat kokivat, että koska he olivat päässeet eläkkeelle, niin hyvin ehtivät paimentaa lapsenlapsia silloin kun tarvis. Sisarusten kanssa jaettiin myös hoitovuoroja ja näin serkukset (eli lapset) tulivat toisilleen tutuksi.

Nykyisin isovanhemmat ja lapsettomat tädit ja sedät eivät aina kiinnostu  lapsista. Nykyään ei välttämättä edes ole tätiä, setiä ja serkkuja.

Kenellä näin oli? Minun vanhempieni lapsuudessa 40- luvulla toki maalle serkkujen luo lähetettiin, kun ei muitakaan hoitopaikkoja kaupungissa ollut, mutta eivät isovanhemmat missään hoitokunnossa olleet, vaan lapset tulivat toimeen keskenään miten tulivat. Minun lapsuudessani 70- luvulla isovanhemmat olivat joko kuolleet, tai asuivat satojen kilometrien päässä.

Meidän lapsemme ovat saaneet huomattavasti enemmän isovanhempien hoivaa ja huomiota, kuin mikään aikaisempi sukupolvi.

Tavallaan hyvä, etteivät vanhemmat ole yhdessä, jos eivät ole onnellisia, mutta sääli lapsia.

Itse olen aina ajatellut että ennen lapset meni siinä sivussa ja nykyään taas ovat perheissä keskiössä.

Mikä vitsi tämä on, että ennen lapset olisivat olleet keskiössä? Lapsethan eivät ole koskaan olleet niin keskiössä kuin nykyisin. Ei tarvitse kuin verrata 90-luvun vanhemmuutta nykypäivään, 70-luvun tai 50-luvun vanhemmuudesta puhumattakaan.

Luulen, että moni pettyy lapsiperheen arkeen yksinkertaisesti siksi, koska se on objektiivisesti tosi perseestä, ja nykyiset vanhemmat tietävät hyvin, mitä kaikkea muuta elämällä olisi tarjottavanaan. Itse en halua lapsia missään tapauksessa. Pahinta on, kun näkee elämänkaavan ulkopulelle mutta ei ole rohkeutta astua sinne!

Silloin kun perheessä on pikkulapsi niin sen hoitaminen on mielekästä. Oikeasti antoisaakin. Ei koko elämää tarvii viettää rimpuillen elämyksiä saadakseen. Tekee hyvää itse kullekin rauhoittua perusasioiden äärelle, oli se sitten retriitissä tai pikkulapsen kanssa vuodenaikoja ihmetellessä. Ne pienet asiat voikin olla tosi suuria.

Onkohan suurin osa ketjun lukijoista ymmärtänyt väärin sanan "mielekäs"?

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun perheessä on pikkulapsi niin sen hoitaminen on mielekästä.

No onhan se mielekästä siinä mielessä, että jos ei hoida, voi joutua vankilaan. Mutta kaikki vanhemmat eivät valitettavasti tätä käsitystä jaa. -8

Vierailija kirjoitti:

Onkohan suurin osa ketjun lukijoista ymmärtänyt väärin sanan "mielekäs"?

Miksi näin epäilet? -8

Meillä on ainakin mukavaa lapsiperhe-elämää. Aina ei ole kivaa, mutta onni on myös arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä vitsi tämä on, että ennen lapset olisivat olleet keskiössä? Lapsethan eivät ole koskaan olleet niin keskiössä kuin nykyisin. Ei tarvitse kuin verrata 90-luvun vanhemmuutta nykypäivään, 70-luvun tai 50-luvun vanhemmuudesta puhumattakaan.

Luulen, että moni pettyy lapsiperheen arkeen yksinkertaisesti siksi, koska se on objektiivisesti tosi perseestä, ja nykyiset vanhemmat tietävät hyvin, mitä kaikkea muuta elämällä olisi tarjottavanaan. Itse en halua lapsia missään tapauksessa. Pahinta on, kun näkee elämänkaavan ulkopulelle mutta ei ole rohkeutta astua sinne!

Samaa mieltä kanssasi että todellakaan ei ole lapset olleet koskaan enempää keskiössä kuin nyt.

Mutta tuo ei ole totta että lapsiperhe-elämä olisi lähtökohtaisesti aina perseestä. Elämä on just sellaista millaiseksi sen tekee. Luulen että ihmiset pettyy sen vuoksi, että he eivät ajattele asiaa syvällisesti ennen kuin hankkivat lapsia. Lapsia tehdään siksi kun kaikki muutkin ystäväpiiristä alkaa lisääntyä. Ja mielessä on sellainen ihme haavekuva, että lapset tekee onnelliseksi. Ei se niin mene. Täytyy ensin olla itse onnellinen ja sitten haluta jakaa se pienten ihmisten kanssa. Ei kenenkään elämä ole yhtäjaksoista auringonpaistetta, oli niitä lapsia tai ei. Se on sitä elämää. Oikeastaan onnellisuuden salaisuus on oma asenne, miten suhtautuu asioihin. Tietää mitä haluaa ja uskaltaa myös sen toteuttaa. Jos ei oikeasti halua niitä lapsia niin uskaltaa myös senkin tunnustaa ja olla sitten ilman. Mutta myös se että jos niitä lapsia tekee, niin nauttii sitten niistä kanssa. Sillä se lapsi on pieni tosi lyhyen hetken aikaa. Se on yksi silmänräpäys. Ja se on aika ihmeellistä seurata miten niin pienestä ja avuttomasta kehittyy fiksu nuori.  

Voihan se olla, jos luulee, että nykylapsista tulee onnellisia aikuisia. Ei tule monestakaan. Kilpailua hyvinvoinnista tulee olemaan niin paljon, että kannattaa jättää lapset tekemättä.

Mun elämä ainakin on mielekästä, parasta pikkulapsiarkea eletään.