Lue keskustelun säännöt.
Asuminen yhdessä muiden kanssa on ahdistavaa ja luonnotonta.
03.04.2016 |
Olen reilusti yli 40v naisihminen ja todella ahdistunut jo ajatuksestakin ihmisistä asumassa saman katon alla. Elän siis yksin, mutta parisuhteessa. Tilanne on vaikuttnut kaikkeen elämäsdäni, mutta minkäs tekee.... Elin lapsena n.70 neliöisesä kerrostalokolmiossa vanhempieni ja yhden sisaruksen kanssa. Näen vieläkin painajaisis tilanteesta. Onko muilla vastaavaa kokemusta? Kukaan ei ole minulle ikinä kertonut kokeneensa tilanteen näin vaikeana. Asun siis yksin ja 74 neliöisessä asunnossa. Pienikin asunto ahdistaa ja vie elämänhalun :( Miesystävä on vuosia hokenut, että muuttaisin säästösyistä yksiöön. Ei ymmärrä että tappaisin sielä itseni.
Kommentit (3)
Ei tarvi mainita kirjoitusvirheistä....puhelimesta kirjoitan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei se nyt luonnotonta ole. Ihminen on sosiaalinen eläin.
Ihmisiä on toki erilaisia. Jotkut viihtyvät paremmin muiden seurassa, toiset tarvitsevat enemmän omaa aikaa ja tilaa. Itse kuulun jälkkmmäisiin, mutta en ikinä (enää) haluaisi asua yksin.
En kyllä pystyisi asumaan missään pienessä loukussakaan, mutta päinvastoin kuin sinulla, minulla tämä johtuu enemmänkin tottumuksesta. Olen lapsuudenkodeissa jo asunut todella väljästi.
Ei se luonnotonta ole, ihminen on luonnostaan laumaeläin.