Katri Sorsan mielestä lapsi saa traumoja omaan sänkyyn siirtämisestä?

http://www.iltalehti.fi/viihde/2016032421320540_vi.shtml

"Ei täällä yleensä ole näin siistiä! Isovanhemmat kävivät tänään siivoamassa, 29-vuotias Katri paljastaa."

Joo meilläkin aina äitini tulee ja siivoaa kämpän, kun mulla on niin kiire leikkiä 2-vuotiaan kanssa.

Toi Katri on seonnut lopullisesti.

Itse mietin ihan samaa kun luin tuon jutun. Toki ihanaa ja sallittavaa, että Katri on omistautunut lapselleen ja äitiyteen, mutta vanhemman pitäisi myös opettaa lapselleen pikku hiljaa elämässä tarvittavia tärkeitä taitoja: miten ollaan hetki yksin, leikitään lattialla, luotetaan siihen että äiti ei häviä jos hän käy suihkussa, miten hankalista tunnetiloista rauhoitutaan... Elämän kaksi ensimmäistä vuotta on itsesäätelytaitojen kannalta hyvin tärkeitä. Näiden tietojen perusteella odotan vaikeuksia viimeistään leikki-iässä/eskarissa

Tällä ajatuskin että lapsi saisi TRAUMOJA. vähänkö liioiteltua. Onko hän saanut traumoja siirtyessään omaan sänkyyn pienenä? Tuskin. Siitä ei muista mitään kun sen rinnasta vieroittamisen tekee ajallaan ja käyttää lapsella omaa sänkyä. Enempi traumaa tulee kun lapsi kasvaa tarpeeksi isoksi ja pystyy muistamaan asioita. Nainen sahaa nyt omaa oksaansa. Lapsen aika on nyt, oma aika tulee myöhemmin. Not. ei tuolla menolla koskaan, lapsesta tulee niin riippuvainen mammastaan.

Miksi lapsi ei voi nukkua samassa sängyssä? Siis kyllä mä ymmärrän pitkän imetyksen koska itsekin olen taaperoimettänyt, mutta ei siksi tarvitse nukkua eri huoneissa. Miksi se mies nukkuu sohvalla?

Asia mistä hänen lapsensa oikeasti voi saada traumoja on se kun poika aikanaan lukee kaikki jutut mitä äippyli on antanut julkisuuteen http://www.iltalehti.fi/viihde/2016032921336822_vi.shtml

Taaperoimetys on ok, mutta muuten ihan omituista kasvattamista.

Lol omaan sänkyyn siirtäminen on sairasta ja traumatisoivaa, muttei suinkaan vanhempien sekstailu pienen ollessa tissillä.

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin ihan samaa kun luin tuon jutun. Toki ihanaa ja sallittavaa, että Katri on omistautunut lapselleen ja äitiyteen, mutta vanhemman pitäisi myös opettaa lapselleen pikku hiljaa elämässä tarvittavia tärkeitä taitoja: miten ollaan hetki yksin, leikitään lattialla, luotetaan siihen että äiti ei häviä jos hän käy suihkussa, miten hankalista tunnetiloista rauhoitutaan... Elämän kaksi ensimmäistä vuotta on itsesäätelytaitojen kannalta hyvin tärkeitä. Näiden tietojen perusteella odotan vaikeuksia viimeistään leikki-iässä/eskarissa

Näinpä. Muistaakseni jossain psykan kirjassa kerrottiin, että lapselle voi mahdollisesti kehittyä persoonallisuushäiriö, jos ikinä ei aseteta rajoja, kaikki tehdään kuten lapsi haluaa ja korostetaan sitä miten lapsi on maailman napa. Oikein nostetaan lapsi jalustalle koko ajan. Siinä taidettiin sanoa (jos muistan oikein), että tämä voi olla syy narsismin kehittymiseen. 

Pelottava nainen. Ei tuohon voi oikein muuta sanoa. Lapsen pitää antaa itsenäistyä ja irtaantua vanhemmista pikkuhiljaa. Ihan selvästi tuo nainen ei uskalla päästää irti lapsestaan hetkeksikään, omat tarpeet menevät lapsen edun ohi. Kohta hän kertoo jo kuinka imettäminen lähentää teini-ikäisen pojan äidin suhteen aivan uudelle tasolla sekä kuinka koti-koulu on parasta ikinä ja isä on jo jonkun toisen sohvalla makoilemassa.

Mä en ymmärrä miksi tämä nainen edes on julkisuudessa? Kuka tämä oikein on? Ja pitäisikö tämä tietää jostain muustakin kuin tuosta sen jatkuvasta vinkumisesta että kaikki on niin vaikeaa ja hankalaa ja nyt ei enää voi poskeenkaan ottaa..

Lapselle kehittyy esinepysyvyys ennen kahden vuoden ikää, yleensä jo paljon aiemmin. Eihän lapsi voi oppia sitä, että jos esine on piilossa, se ei kuitenkaan ole poissa jos esine on koko ajan näkyvillä. Esine on nyt tässä äiti. Lisäksi on luonnollista että lapsi alkaa itsenäistyä jo tuossa iässä. Se, että äiti on noin riippuvainen lapsestaan estää lapsella monien taitojen kehittymistä. Hyvin todennäköisesti Katri on niitä vanhempia, jotka vuoraavat elämänsä pumpulilla, jottei lapselle vain sattuisi mitään.

Nyt kivittäkää minut, mutta kohta 2,5 vuotias tyttöni nukkuu perhepedissä ja imetän vielä vähän. Lapsella on refluksi ja monia allergioita, joiden takia hän vauvana nukkui ihan äärettömän huonosti. Hän kaipasi paljon läheisyyttä ja lohtua, ja kykeni nukkumaan vain sylissäni tai vieressäni. Uni oli niin pinnallista, että hän havahtui 5-15 minuutin päästä itkemään hysteerisesti, jos poistuin hänen vierestään.

Nyt oikealla ruokavaliolla ollaan päästy siihen tilanteeseen, että öisin herätään enää pari kertaa. Mutta. Lapsi unissaan hapuilee, onko äiti vieressä, ja jollen ole hän herää huutamaan suoraa huutoa. Suoraan sanottuna minulla ei ole voimia vielä opettaa häntä omaan sänkyyn, kun pari vuotta valvottuani olen vihdoin päässyt vähän unen makuun. Omaan sänkyyn siirtäminen tarkoittaisi taas valvomista minulle. En nyt vaan jaksa ja pysty. Nukkukoon vieressä. Mies tosin mahtuu meillä samaan sänkyyn.

Jospa Katri tarkoittaa jotain tämän tyylistä. Että sydän ei kestä huudattaa ja omaan sänkyyn siirtäminen vaatisi sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kivittäkää minut, mutta kohta 2,5 vuotias tyttöni nukkuu perhepedissä ja imetän vielä vähän. Lapsella on refluksi ja monia allergioita, joiden takia hän vauvana nukkui ihan äärettömän huonosti. Hän kaipasi paljon läheisyyttä ja lohtua, ja kykeni nukkumaan vain sylissäni tai vieressäni. Uni oli niin pinnallista, että hän havahtui 5-15 minuutin päästä itkemään hysteerisesti, jos poistuin hänen vierestään.

Nyt oikealla ruokavaliolla ollaan päästy siihen tilanteeseen, että öisin herätään enää pari kertaa. Mutta. Lapsi unissaan hapuilee, onko äiti vieressä, ja jollen ole hän herää huutamaan suoraa huutoa. Suoraan sanottuna minulla ei ole voimia vielä opettaa häntä omaan sänkyyn, kun pari vuotta valvottuani olen vihdoin päässyt vähän unen makuun. Omaan sänkyyn siirtäminen tarkoittaisi taas valvomista minulle. En nyt vaan jaksa ja pysty. Nukkukoon vieressä. Mies tosin mahtuu meillä samaan sänkyyn.

Jospa Katri tarkoittaa jotain tämän tyylistä. Että sydän ei kestä huudattaa ja omaan sänkyyn siirtäminen vaatisi sellaista.

Kyllä se teilläkin koittaa se päivä kun lapsi ei mahdu enää keskelle. Tai mies samaan sänkyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kivittäkää minut, mutta kohta 2,5 vuotias tyttöni nukkuu perhepedissä ja imetän vielä vähän. Lapsella on refluksi ja monia allergioita, joiden takia hän vauvana nukkui ihan äärettömän huonosti. Hän kaipasi paljon läheisyyttä ja lohtua, ja kykeni nukkumaan vain sylissäni tai vieressäni. Uni oli niin pinnallista, että hän havahtui 5-15 minuutin päästä itkemään hysteerisesti, jos poistuin hänen vierestään.

Nyt oikealla ruokavaliolla ollaan päästy siihen tilanteeseen, että öisin herätään enää pari kertaa. Mutta. Lapsi unissaan hapuilee, onko äiti vieressä, ja jollen ole hän herää huutamaan suoraa huutoa. Suoraan sanottuna minulla ei ole voimia vielä opettaa häntä omaan sänkyyn, kun pari vuotta valvottuani olen vihdoin päässyt vähän unen makuun. Omaan sänkyyn siirtäminen tarkoittaisi taas valvomista minulle. En nyt vaan jaksa ja pysty. Nukkukoon vieressä. Mies tosin mahtuu meillä samaan sänkyyn.

Jospa Katri tarkoittaa jotain tämän tyylistä. Että sydän ei kestä huudattaa ja omaan sänkyyn siirtäminen vaatisi sellaista.

Kyllä se teilläkin koittaa se päivä kun lapsi ei mahdu enää keskelle. Tai mies samaan sänkyyn.

Voi olla, mutta mietitään sitä sitten silloin. Ehkä lapsi on valmiimpi silloin jo siirtymään omaan sänkyyn tai jotain. Nyt yritän vaan lopultakin saada nukkua.

Ensin olin iloinen, kun Katri muuttui niin paljon järkevämmäksi ja vaikutti tosi hyvältä äidiltä, ei ollut enää ollenkaan se bimbo, mitä oli ennen vauvaa. Sitten alkoi jo vähän kyllästyttää se hänen itseylistyksensä imettämisestä ja lapsentahtisuudesta, suurinpiirtein täydellisestä vanhemmuudesta. Nyt oikeastaan päällimmäinen tunne on, että nolottaa ja jollain tapaa säälittääkin, tuo nainen on niin hurahtanut äitiyteensä, ettei enää näe metsää puilta. Joo, lapsen tarpeisiin pitää vastata ja pitkä imetys on hyvä juttu, mutta niissäkin voi mennä fanaattisuuden puolelle, ei tuossa kohkaamisessa ole enää tolkkua! Jos ei saa meikattua tai kotia siistittyä yhden kaksivuotiaan kanssa, niin se jo kyllä kertoo jotain, miten vinksallaan touhu on. Parivuotiashan on monessa asiassa jo vallan apuna ja mukavaa seuraa, ei pitäisi normaalien askareitten tuottaa tuskaa, ja aika monella jo yöunetkin ovat kohtuulliset tuossa iässä, ellei sitten äiti halua vartavasten olla tuttina yökaudet. Lapsihan kyllä pitää silloin tuttina, ja mielestäni se kuuluu vanhemman tehdä asiassa stoppi, jo ihan oman jaksamisenkin takia! Imettää voi joo edelleen, mutta ei tuon ikäisen enää tarvitse antaa asua tissillä, niinkuin pikkuvauvan.

Tarvitseehan lapsikin omaa rauhaa ja jotkut enemmän kuin toiset.Tämä on tätä ns.super äitiyttä,kuvitellaan olevan jotenkin toisten yläpuolella roikkumalla omassa lapsessaan kiinni.

Kyllä niistä omissa sängyissään suurimmaksi osaksi nukkuvista,kunnon rytmin omaavista,vain puoli vuotta rintaa syöneistä lapsista tulee iloisia,tasapainoisia,hyvin käyttäytyviä.Tuo kyseinen malli sitä vastoin ruokkii kehittyvässä yksilössä ihan muuta ja jostain hän jää paitsi.Erikoisuuden tavoittelu ei välttämättä lähde lapsen tarpeista.Näitä vastaavia esimerkkejä on nähty matkan varrella.Kaikki ei ole mennyt sitten niin"putkeen".Usein ensimmäisen lapsen saanut haluaa keksiä pyörän uudelleen.Minua jopa hieman säälittää,kaikki kolme.

Vierailija kirjoitti:

Ensin olin iloinen, kun Katri muuttui niin paljon järkevämmäksi ja vaikutti tosi hyvältä äidiltä, ei ollut enää ollenkaan se bimbo, mitä oli ennen vauvaa. Sitten alkoi jo vähän kyllästyttää se hänen itseylistyksensä imettämisestä ja lapsentahtisuudesta, suurinpiirtein täydellisestä vanhemmuudesta. Nyt oikeastaan päällimmäinen tunne on, että nolottaa ja jollain tapaa säälittääkin, tuo nainen on niin hurahtanut äitiyteensä, ettei enää näe metsää puilta. Joo, lapsen tarpeisiin pitää vastata ja pitkä imetys on hyvä juttu, mutta niissäkin voi mennä fanaattisuuden puolelle, ei tuossa kohkaamisessa ole enää tolkkua! Jos ei saa meikattua tai kotia siistittyä yhden kaksivuotiaan kanssa, niin se jo kyllä kertoo jotain, miten vinksallaan touhu on. Parivuotiashan on monessa asiassa jo vallan apuna ja mukavaa seuraa, ei pitäisi normaalien askareitten tuottaa tuskaa, ja aika monella jo yöunetkin ovat kohtuulliset tuossa iässä, ellei sitten äiti halua vartavasten olla tuttina yökaudet. Lapsihan kyllä pitää silloin tuttina, ja mielestäni se kuuluu vanhemman tehdä asiassa stoppi, jo ihan oman jaksamisenkin takia! Imettää voi joo edelleen, mutta ei tuon ikäisen enää tarvitse antaa asua tissillä, niinkuin pikkuvauvan.

Näinpä. Eikä nainen ymmärrä vissiin ollenkaan, että tekee vain hallaa itselleen ja lapselleen tuolla kasvatuksellaan.

Taaperoimetys on sairasta, melkein yhtä sairasta kuin perhepeti. Hyi helvetti!

Tuo eukko alkaa ihan oikeasti olla jo sillä rajalla, että pitäisikö lasun puuttua asiaan. Antaa vähän pakollista neuvontaa tai jotain. Varsinkaan poikalapsesta ei tule normaalia, jos roikkuu äidin tississä kiinni kun isä panee äitiä, ja äiti takertuu poikaansa noin kauheasti.