Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Valittiinko meille F-35 hävittäjät samalla kun myimme puolet Patriasta Norjalaisille?

Vierailija
23.03.2016 |

Kukaan ei älähtänyt, vaikka Suomen valtio myi viime viikolla puolustus-, ilmailu- ja turvallisuusalan konsernista Patriasta vähemmistöosuuden norjalaiselle Konsbergille.

Ja miksipä olisi älähtänyt, sillä ostaja on tuttu yhtiö, josta ystävällismielinen Norjan valtio omistaa puolet. Patrialla on jo entuudestaan kokemuksia yhteisomistuksesta Norjan valtion kanssa Nammossa, josta Patria omistaa toisen puolen.

Kaupan jälkeen Suomen valtiolla säilyy osake-enemmistö, 50,1 prosentin osuudella, kuten kuuluukin yhtiöissä, joissa on strateginen intressi. Suomi saa kaupasta yli 270 miljoonaa euroa.

Patrian tarinalle kauppa on luonteva jatko. Ensi vuonna Patria täyttää 20 vuotta. Se syntyi nimellä Suomen Puolustusväline Oy vuonna 1997, kun valtio yhdisti Finavitecin, Vihtavuoren, Lapuan, Vammaksen ja Sisu Defencen samaan konserniin.

Vuonna 2001 valtio myi kokonaan omistamastaan Patriasta 26,8 prosenttia eurooppalaiselle ilmailu-, avaruus- ja puolustusteollisuuskonserni EADS:lle, joka muutti sittemmin nimensä Airbus Groupiksi. Airbus Group luopui Patria-omistuksestaan reilu vuosi sitten. Uuden teollisen kumppanin etsintä alkoi saman tien.

Hetken ennätti kiertää sellainen huhu, että Patrian omistajaksi voisi tulla ruotsalainen pörssiyhtiö Saab. Spekulaatioissa kauppoihin oli ja on koplattu myös seuraava hävittäjähankinta, joka siis Saab-yhteistyön seurauksena olisi ollut ruotsalainen Jas 39E Gripen NG. Huhu vahvistui, kun keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoi helmikuussa, että Suomen pitäisi harkita hävittäjäksi ruotsalaishävittäjää.

Vaikka Suomi lähettää 22. huhtikuuta mennessä tietopyynnön niin Jaseista, brittien Eurofightereista ja ranskalaisten Rafaleista kuin amerikkalaisten F-35-hävittäjistä, Patria-kauppa saattoi sinetöidä Suomen hävittäjähankinnaksi viimemainitun. Niitä Norja on jo tilannut 52 kappaletta yhteishintaan 7,6 miljardia euroa. Synergiaetuja jäisi ehkä hyödyntämättä, jos hävittäjähuoltojen osaaja Patria alkaisi huolehtia kahdesta eri hävittäjämerkistä. Kyse ei ole pikkurahoista. Esimerkiksi Norjassa on laskettu hävittäjien elinkaarikustannusten nousevan 30 vuoden lentoaikaoletuksella 28,6 miljardiin euroon (Yle Uutiset 8.7.2015).

Suomi hankki aikanaan 64 Hornetia. Nykyisessä maailmantilanteessa ei liene yhtään perustetta tilata uusia hävittäjiä vähemmän, mutta toisaalta talous tuskin antaa rahkeita enempäänkään. Jos F-35-hävittäjiä tilattaisiin Suomeen 64, norjalaisten hinnoin kauppasumma olisi 9,35 miljardia. Elinkaarikustannukset nousisivat norjalaisten hinnoin yli 35 miljardiin euroon.

Hurjat hinnat pakottavat harkintaan. Vaikka hävittäjäkauppa näyttää sinetöidyltä, puolta halvemmaksi sanottua Jas Gripeniä ei sovi unohtaa, jos se vain suinkin kantaa samoja asejärjestelmiä kuin F-35.

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

F-35 ovat hyviä koneita, harmi ettei meillä ole öljyrahoja kuten Norjalla millä voisimme rahoittaa kaupan. Gripenit olisivat puolet halvempia. Se on paljon kun kyse on 35 miljardista.

Vierailija
2/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

F-15SE voisi olla harkinnan kohde, mikäli hintalappu olisi kohdallaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei valittu, F-35A ei täytä ilmavoimien minimivaatimuksia mm. huoltovarmuuden osalta. Norjalaisille on toki tahallaan voitu antaa mielikuvaa Suomen F-35 hankinnasta, jolloin Norja olisi maksanut Patriasta enemmän, jos se olisi samalla tarkoittanut yhtä uutta F-35 käyttäjämaata lisää.

http://warisboring.com/articles/the-f-35-joint-strike-fighter-is-still-…

Mikäli Suomi haluaa 40-65 konetta ei-käytettynä niin ainoa vaihtoehto on Gripen E, muuhun ei ole varaa.

Vierailija
4/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

F-15SE voisi olla harkinnan kohde, mikäli hintalappu olisi kohdallaan.

Maksaa ainakin saman kuin F-35, heikommat häiveominaisuudet, korkeat käyttökulut, perussuunnittelu 60-luvulta. Koneena tietysti vanhasta perusratkaisustaan huolimatta kova peli, iso aselasti, pitkä toimintamatka.

Gripen E ei välttämättä olisi huono valinta. Halvempi kuin amerikanalumiinit ja pärevä torjuntahävittäjä.

Vierailija
5/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö kukaan ihmettele miksi puolet Patriasta myytiin niin halvalla????

Vierailija
6/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan ihmettele miksi puolet Patriasta myytiin niin halvalla????

Eikö Patria ole miljardia arvokkaampi? Vähän yllätti tuo hinta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljonkohan katteita on laitettu noihin hävittäjiin. Ei nyt ihan kauheasti ole kilpailua maailmalla. Turvallisuudesta halutaan maksaa.

Useinhan tuoreille vanhemmille voidaan myydä mitä tahansa tuotteita, kunhan muistetaan mainita sana turvallisuus.

Ilmeisesti nämäkin tuotteet ovat niitä, joita ei mitenkään voi tuottaa suomessa, koska ei ole osaamista. Kuten arabien mukienkin kohdalla.

Vierailija
8/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

abcdef kirjoitti:

Ei valittu, F-35A ei täytä ilmavoimien minimivaatimuksia mm. huoltovarmuuden osalta. Norjalaisille on toki tahallaan voitu antaa mielikuvaa Suomen F-35 hankinnasta, jolloin Norja olisi maksanut Patriasta enemmän, jos se olisi samalla tarkoittanut yhtä uutta F-35 käyttäjämaata lisää.

http://warisboring.com/articles/the-f-35-joint-strike-fighter-is-still-…

Mikäli Suomi haluaa 40-65 konetta ei-käytettynä niin ainoa vaihtoehto on Gripen E, muuhun ei ole varaa.

War is boring? Mikä antijenkki sivusto tuo on?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan ihmettele miksi puolet Patriasta myytiin niin halvalla????

Eikö Patria ole miljardia arvokkaampi? Vähän yllätti tuo hinta.

Niinpä!

Vierailija
10/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan ne sopineet nyt hiljaisuudessa että Natoon mennään? Miksi muutoin myytäisiin just Norjaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuon mukaan Supercell ja Rovio olisivat monin kerroin arvokkaampia yrityksiä.

Vierailija
12/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuon mukaan Supercell ja Rovio olisivat monin kerroin arvokkaampia yrityksiä.

No niinhän ne onkin. Patriaa on johdettu viimeset 15 vuotta täysin päin helvettiä mutta että arvo oli noin rapakurakunnossa oli kyllä yllätys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti. Omistan sen verran Lockheed Martinin osakkeita....

Vierailija
14/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti puolustusministerimme ymmärtää ottaa kunnon lahjukset tämän asian puitteissa. Pikku rahaan ei pidä tyytyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
23.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

F-35 ei välttämättä ole oikea valinta seuraavaksi monitoimihävittäjäksemme, sen tuoreuden ( lastentaudit yms.) takia ja hintansa takia, mutta en usko JAS Gripeninkään olevan meidän vaihtoehto. Koneen pitäisi nimittäin olla edelleen taistelukykyinen myös tulevaisuudessa, mutta JAS:in perussuunnittelu on jo kasaria. Super Hornet on myös samaan kastia JAS:in kanssa, että taistelukyky tulevilla vuosikymmenillä ole itsestään selvä, mutta Super Hornetin seuraava versio eli Advanced Super Hornet olisi erittäin hyvä kompromissivaihtoehto. Siinä on jo sellaista teknologiaa (häivetekniikka) kuin 5. sukupolven koneessa, mutta olisi kuitenkin tuttu 4.sukupolven versiosta.

Vierailija
16/17 |
07.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

F-35:n kehittäminen on tullut kalliiksi, mutta ilmeisesti lopputulos ei ole ihan sutta ja sekundaa. 

http://www.businessinsider.com/why-f-35-worth-every-penny-heritage-foun…

Vierailija
17/17 |
07.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskon ja toivon a superhornettien puolesta

F35 on tyyris ja ei oiken suomelle sovi

(Plus grippenit on ihan kauheita paskoja)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme kaksi