"Tuo ihminen kuuluu elämääni" - onko kenelläkään käynyt näin?

Aika monelle, jotka imitoi tunteensa telkkarisarjoista.

Kyllä minulle on usein käynyt niin, että vaistoan jostain ihmisestä, että meillä on jonkinlainen erityinen sielunyhteys. Mutta ei kaikkien kanssa näistä mitään lähempää tuttavuutta ole tullut, erinäisistä syistä. 

Minusta se on vaan luonnollista, että ihmiset vaistoavat eleistä ja olemuksesta ja puheista itselleen henkisesti sopivat ystävät tai kumppanit, mutta luonnollisesti kaikkien mahdollisten sopivien kanssa ei voi päätyä yhteen.

Siitä se stalkkaus lähtee.

On. Sittemmin huomasin, että moni muukin nainen koki saman miehen sielunkumppanikseen. Kyse voi olla vain sen toisen osapuolen vetovoimasta, joka saa sinut kuvittelemaan yhteyden välillenne. Tämän "minun mieheni" voima piili kyvyssä olla läsnä. Harva ihminen on niin syvästi läsnä hetkessä. Se on vetoavaa ja maagista, mutta kun huomasin olevani vain yksi kymmenistä naisista, päätin unohtaa koko miehen.

Olet katsonut liikaa saippusarjoja.... 

Uskonut tuollaiseen n. miljoona kertaa, aina ne ihastukset menneet ohi ja tyyppi unohtunut. 

Naiset kokevat tätä sielujen sympatiaa.miehet tuskin.

Aika hauskaa, että kirjoitat tästä juuri nyt kun aamulla viimeksi asiaa mietin. Olen kohta 10v tuntenut yhden miehen, josta olen varma, että joskus olemme yhdessä. Olen kuitenkin naimisissa onnellisesti, joten aikaa tulee varmasti menemään emmekä ole edes nuoria enää. Ja emme edes tuon miehen kanssa ole kuin hyvänpäivän tuttuja (töissä nähdään toisinaan).

Niin ja lisään vielä, että meillehän on oman elämän suuntaviivat näytetty jo ennen tänne syntymistä, niin ihan varmasti noita asioita voi tietää ennalta. t: 8

Vierailija kirjoitti:

Minulla on erään ihmisen suhteen hyvin vahva tunne, että elämämme tulevat jotenkin kietoutumaan yhteen. Ongelma on vain siinä, että emme oikeastaan tunne henkilökohtaisesti! :D Silti koen hyvin vahvasti, että meidän ikään kuin kuuluu päätyä yhteen tavalla tai toisella. Mikään julkkis/fani juttu tämä ei ole, vaan olemme samalla alalla ja olemme osallistuneet samoihin projekteihin työmme puolesta. Tuo ihminen tuntui heti ensikontaktilla tutulta, "kodilta". Tunne on osin ihastumiseen verrattavaa, mutta yhtä hyvin voisin kuvitella, että päädymme yhteen puhtaasti ammatillisista syistä.

En aio tehdä asian eteen mitään, vaikka saisinkin periaatteessa mieheen yhteyden. Lähinnä nyt vain mielenkiinnolla odottelen, että missä vaiheessa polkumme kohtaavat. Saapa nähdä tapaammeko romanttisissa merkeissä esim. viihteellä, vai osummeko saman työtehtävän äärelle. Joka tapauksessa olen varma, että yhteys syntyy. Onko kenellekään muulle käynyt näin?

Annas kun arvaan: sun nimi on Brooke ja se mies on Eric.

Vierailija kirjoitti:

Niin ja lisään vielä, että meillehän on oman elämän suuntaviivat näytetty jo ennen tänne syntymistä, niin ihan varmasti noita asioita voi tietää ennalta. t: 8

Ne eivät ole sitovia vaan enemmänkin alustavan suunnitelman kaltaisia. Niitä voi muuttaa elämänsä aikana, varsinkin ihmissuhteisiin liittyen (vaikeampaa olisi vaikka muuttaa suunnitelmaa ja valita voittavansa lotossa jos tiedossa olisi köyhä ja vaikea elämä).

Vierailija kirjoitti:

Naiset kokevat tätä sielujen sympatiaa.miehet tuskin.

Ei pidä paikkaansa. Ei se johdu niinkään sukupuolesta vaan persoonallisuudesta. Intuitiivisia ihmisiä on niin miehissä kuin naisissakin, ja he kokevat tällaisia asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Aika monelle, jotka imitoi tunteensa telkkarisarjoista.

Tällaiset asenteet on syy, miksi esim. parisuhde jossa toinen on syvästi intuitiivinen ja toinen puhtaan rationaalinen / materialistinen ovat hyvin vaikeita. Itselläni oli sellainen avioliitto, ja kyllä se söi ihmistä, kun minun täytyi peittää 90% itsestäni mieheltä, koska hän pilkkasi ja halveksi sellaista intuitiivista tuntemisen ja elämisen tapaa, joka itselleni oli luontainen.

Avioliiton aikana aloinkin uskomaan, että olen tosiaan joku viallinen, epävakaa, "telkkarisarjoista tunteeni imitoinut" ylifeministinen nyyhky, ja että minun pitäisi olla sellainen kuin mieheni, aina kaiken järjellä ajatteleva ja typerät intuitiot ja aavistukset huomiotta jättävä. Ei tuonut tosiaan onnea yritys tulla sellaiseksi, ei - se oli kuin tappaisi tärkeää osaa syvimmästä itsestään. Sitten tutustuin persoonallisuustyyppeihin ja ymmärsin, että ei kumpikaan meistä ollut viallinen, vaan me vaan olimme täysin erilaisia persoonallisuuden rakenteiltamme, ja siksi emme ymmärtäneet toisiamme. t. INFJ-nainen

Vierailija kirjoitti:

Naiset kokevat tätä sielujen sympatiaa.miehet tuskin.

Jos et tiedä, puhu vain omasta puolestasi. Olet väärässä.

Once in a lifetime.

Itse puhun ihmisen kohtaamisesta. Joskus jonkun ihmisen kohdalla hänet kohtaa ihan eri tasolla kuin muut. Se ei tarkoita ihastumista tai edes pitkään tuntemista. Se voi olla joku ohimennen tavattu ihminen jonka kanssa vaihtaa muutaman sanan. En tiedä misät se johtuu. ajattelen vain, että energiatasot osuu yhteen niin hyvin, että tulee kotoinen olo. Olen nainen, joten en osaa miehistä sanoa. Tätä on tapahtunut pienestä pitäen, mutta ei usein. Ei vuosittain tms. vaan muutama koko elämän ajalla.

Minullekin on käynyt, mutta sitten huomasin kaikkien muidenkin työyhteisössäni tuntevan samoin kyseistä henkilöä kohtaan. Hänen suodessaan huomiota yhdelle kaikki muut olivat naama norsunvi**lla, mikä on tarkemmin ajatetuna aika hirrrwweetä kattoo. Onneksi olen nykyään päässyt irti tuosta ruletista.