epäonnistunut paska äiti
Se on itselläni mielikuva millainen äiti olen. Muutem menee kai ok mutta mä en osaa olla huutamatta kun kunnolla ärsyttää. Tulee hemmetin pahoja sammakoita suusta. Suurin piirtein joka ilta saa olla pyytämässä anteeksi lapselta.
Joka ilta päätän että huomenna menee toisin mutta ei sit meekään.
Lapsella on haastava temperamentti enkä tähän päivään mennessä ole saanut rauhoittumaan rauhallisella puheella.
Miksi en pysty muuttamaan käytöstäni? Vinkkejä
Kommentit (21)
Onko ihme jos lapsella "haastava temperamentti" aka lapsella paha olla jos äiti karjuu ja sanoo ties mitä suutuspäissään
Ei ole vinkkejä, ehkä vähän lohdutusta.
Minäkin huusin ja kaduin ja pyysin anteeksi ja huusin taas jne.
Ja mitä ihmettä!
Lapset pärjäävät oikein hyvin, on ammatit ja parisuhteet ja ystäviä ja meillä hyvät välit.
Ehkä siitä huudosta huolimatta välittyi huolenpito ja välittäminen kuitenkin.
Kadun edelleen.
Mutta siis älkää antako periksi.
Eipä multakaan löydy hyviä vinkkejä, mutta sympatiaa kyllä. Meillä raikaa eniten aamuisin, kun lapsukaiset viivyttelevät ja antavat aikatauluille piutpaut. Sitten on huono omatunto koko työpäivän, että miksi piti taas huutaa. Välillä olen mennyt terassille vetämään henkeä, kun on oikein ottanut kupoliin pikku kullannuppujen käytös 😁.
Vierailija kirjoitti:
Onko ihme jos lapsella "haastava temperamentti" aka lapsella paha olla jos äiti karjuu ja sanoo ties mitä suutuspäissään
Tässä voi oikeasti olla ajattelemisen aihetta. Jos äidin huutaminen ja lapsen haastavuus on jokapäiväistä, niin siitä muodostuu kierre ja kumpikin yrittää vaan selviytyä arjesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ihme jos lapsella "haastava temperamentti" aka lapsella paha olla jos äiti karjuu ja sanoo ties mitä suutuspäissään
Tässä voi oikeasti olla ajattelemisen aihetta. Jos äidin huutaminen ja lapsen haastavuus on jokapäiväistä, niin siitä muodostuu kierre ja kumpikin yrittää vaan selviytyä arjesta.
Totta, minunkin lapsi on äkäpussi. t.eka
Kaikilta menee välillä maltti, mutta kaikkipa eivät osaakaan pyytää anteeksi. Oma äitini ei osannut, minä osaan kyllä, olen edes tästä ylpeä (kun en voi ylpeillä sillä etteikö maltti menis).
Semmoinen mikä joskus auttaa on lapsen tunteiden sanoittaminen: minä haluan mennä tänne, lapsi tuonne, jolloin en heti käskytä seuraamaan vaan sanon tyyliin että "ymmärrän että haluat muualle, mutta nyt mennään tähän suuntaan koska ollaan menossa kotiin tekemään rupkaa (tai mitä nyt ikinä).
Tästä luin kans ajat sitten mutta viime aikoina on etenkin toiminut ajatus siitä että mun pitää olla se turvallinen seinä johon lapsi saa rauhassa hakata päätään. Ei tarvitse heti hermostua että miksi se ei usko, kun ottaa siltä kantilta että tää on nyt se väli kun ton tarvii saada taistella tästä asiasta.
Täällä myös. Tänään on ollut päällimmäinen tunne pettymys itseensä äitinä. Väsymys on niin kokonaisvaltaista työstressiin yhdistettynä, että välillä pelottaa tosiaan oma jaksaminen. Välillä on onneksi parempia kausia enkä ole niin kireä. Osaan olla kärsivällinen ja johdonmukainen, mutta sitten välillä ei millään meinaa homma pysyä kasassa. Luulen kuitenkin, että lapset tuntevat olonsa turvalliseksi, uskaltavat kaikesta huutamisesta huolimatta koetella äitin hermoja aina uudelleen. En silti haluaisi olla tällainen mesoava ja helposti tulistuva vanhempi, miten sitä pinnaa saisi venytettyä? Onneksi mies on kärsivällisempi eikä juuri koskaan huuda.
Vierailija kirjoitti:
Onko ihme jos lapsella "haastava temperamentti" aka lapsella paha olla jos äiti karjuu ja sanoo ties mitä suutuspäissään
Prkl, että kiehuttaa tällainen. Kaveri pyytää apua käytökseensä ja yks korppikotka liihottaa heti paikalle syyllistämään. Kiitti avusta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vinkkejä, ehkä vähän lohdutusta.
Minäkin huusin ja kaduin ja pyysin anteeksi ja huusin taas jne.
Ja mitä ihmettä!
Lapset pärjäävät oikein hyvin, on ammatit ja parisuhteet ja ystäviä ja meillä hyvät välit.
Ehkä siitä huudosta huolimatta välittyi huolenpito ja välittäminen kuitenkin.
Kadun edelleen.
Mutta siis älkää antako periksi.
Ihanasti kirjoitettu! Ehkä mullakin on vielä toivoa!
Vierailija kirjoitti:
Onko ihme jos lapsella "haastava temperamentti" aka lapsella paha olla jos äiti karjuu ja sanoo ties mitä suutuspäissään
En ole huutanut kun oli vauva ja taapero.
Synnytyssalissa jo kätilö sanoi kun kuuli vauvani itkevän että taisitte saada lujatshtoisen lapsen.
Muille kiitos asiallisista kommenteista.
Lapsi ei suinkaan koko ajan ole "haastava". Eikä joka pv huudeta. Mutta mielestäni liian usein menee hermo itsellä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ihme jos lapsella "haastava temperamentti" aka lapsella paha olla jos äiti karjuu ja sanoo ties mitä suutuspäissään
En ole huutanut kun oli vauva ja taapero.
Synnytyssalissa jo kätilö sanoi kun kuuli vauvani itkevän että taisitte saada lujatshtoisen lapsen.Muille kiitos asiallisista kommenteista.
Lapsi ei suinkaan koko ajan ole "haastava". Eikä joka pv huudeta. Mutta mielestäni liian usein menee hermo itsellä.Ap
Toiset vauvat itkee synnytyssalissa, toiset ei. Siitä ei voi päätellä yhtään mitään. Tai jutun kertominen meille kertoo enemmän sinusta AP kuin lapsestasi.
Kyllä se varsinainen syy huutamiseen on siellä peilissä, ei lapsessa. Kokeile olla yksi päivä huutamatta, tai edes yksi tilanne, missä meinaat huutaa. Aloita yhdestä tilanteesta kerrallaan. Huutaminen ei ole hyvä homma, eikä se mitään ratkaise tai auta. Kun kerran voit hillitä itsesi, voit tehdä sen toisenkin kerran ja sitten aina uudelleen. Ja kohta huomaat, että huutaminen on jäänyt taakse. Näin minä onnistuin, mutta vieläkin, melkein 20 vuotta myöhemmin häpeän puna nousee poskille, kun muistan miten huusin lapsille, syytin heitä, heidän vika oli mukamas se, että minä huusin. Kyllä se oli ihan oma vikani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ihme jos lapsella "haastava temperamentti" aka lapsella paha olla jos äiti karjuu ja sanoo ties mitä suutuspäissään
En ole huutanut kun oli vauva ja taapero.
Synnytyssalissa jo kätilö sanoi kun kuuli vauvani itkevän että taisitte saada lujatshtoisen lapsen.Muille kiitos asiallisista kommenteista.
Lapsi ei suinkaan koko ajan ole "haastava". Eikä joka pv huudeta. Mutta mielestäni liian usein menee hermo itsellä.Ap
Ja näihin kätilön sanoihin sä oot sit luottanu ja käytät sitä tekosyynä itsellesi?
Mä uskon oikeesti et teillä on haasteita ja hyvä että sä tunnistat ongelman itessäs ja myönnät sen. Mutta..mulla on myös yks kaveri joka monesti sanoo että lapsella on haastava temperamentti. Minä ja muut ulkopuoliset vaan nähdään tää asia vähän eritavalla. Tällä lapsella ei oo yhtään haastavampi temperamentti kuin muillakaan "normaaleilla" lapsilla, tää äiti on vaan itse liian herkkä kaikelle ärsytykselle. Ja joo, mä tiedän mitä niiden arki on ja mitä niiden seinien takana tapahtuu. Myös psykologi on antanut lausuntonsa tästä lapsesta ja mitään normaalista poikkeavaa siitä ei löydy. Kannattaa siis tosiaan miettiä että onko sillä lapsella oikeasti haastava temperamentti vai oletko itse vain herkkä.
Mä myönnän itse että mä olen myös aika herkkä ärsyyntymään lapseeni ja joudunkin tosi paljon tehdä töitä sen eteen etten syyttä raivoa lapselle. Joskus toi paskamude-leima on myös mun otsassa vahvasti. Meijän tapauksessa meidän lapsi on kuitenkin ihan normaali ja oikeestaan vähän jopa tavallista rauhallisempi ja "järkevämpi" ja mä tiedistan tän. En siis syytä omista ärsyyntymyksistäni "lapsen temperamenttia tai tottelemattomuutta". Totuus on se että aikuisena sun täytyy vaan kestää lapsen oikut ja hakea vaikka jotain kasvatusapua jos et siihen itse pysty. (joo kaiken ei tarvitse olla täydellistä) Myös meille itseasiassa sanottiin jo laitoksella että saatiin ärhäkkä ja todella kovaääninen lapsi mutta mä tiedostin kyllä jo silloin että eipä tollasesta muutaman tunnin ikäisestä voi vielä luonnearvioita tehdä.
Mä luulen ap että teijän tilanne ei oo kuitenkaan kovin paha, ton syyllisyyden tunteen kyllä tiedän mutta asioiden pohtiminen ja niistä puhuminen auttaa. Sä tiedostatjo sun ongelman ja nyt sä voit siirtyä korjaamaan sitä.
No minä olen alkanut huutaa myös. Lapsi oikein tahallaan ei tottele, jolloin normaali sanominen pari kertaa ei auta; sitten kun huudan, niin valittaa että huudan. Meinasin varata ajan perheneuvolaan. Meillä on ollut liikaa haastetta sairauteni ja yksinhuoltajuuden vuoksi, lisäksi uskon että pojalla voi olla add/adhd:ta (isällään on). Tsemppiä huutajille. Voin tulla kertoon jos vaan muistan, jos olemme saaneet tilannetta parantumaan.
14, voit olla väärässäkin kaverisi lapsesta. Meidän kuumakalle ei suutu ihmisten ilmoilla, mutta kotona menee todella hermot normaaleihin pettymyksiin ja lapsi saa silmittömiä raivareita. Tätä ei moni tiedä eikä edes usko. Vain minä sen näen.
Kun oma lapsi oli sellanen taaperoikäinen, mietin että kuka häiriöinen puhuu huutamalla lapselleen. No, sen varmaan arvaa mihin tollanen sädekehän kiillotus päättyi :D
Nyt lapsi paaaahassa uhmaiässä, ja voi kyllä meinaa muutamakin vttu välillä lipsahtaa. Niitä tilanteita vaan on, kun ei hermo kestä ja tietää sen itsekin, mutta ei vaan saa tilannetta päätökseen. Tyylin ulos on pakko lähteä, vauva huutaa lapsi huutaa, ei kerro mikä vialla, ei puhu, riisuu vaatteet.... Voin veikkaa et jos mua kuvais tuolloin niin näkis savun tulevan korvista.
Jos pyydät anteeks ja tiedät asian ongelmaksi, niin kaikki on varmasti hyvin :) ei ne äiditkään ole täydellisiä! Eikä lapsi täydellisyyttä tarvitse.
Sellainen lapsi kuin vanhemmatkin... vanhemman kuuluisi nyt kuitenkin olla se aikuinen joka ei ihan joka risauksesta malttiaan menetä tai vaikka menettäisi nii osaa jo käyttäytyä ja olla siltikin se turvallinen ja vakaampi aikuinen. Nämä ovat harjoiteltavissa olevia asioita. Kyseessä on kuitenkin tunteet joita voi oppia sääntelemään ja eikä ajautua niiden mukana ja käyttäytyä täysin niiden ohjaamana.
Huomasin omien lasteni kanssa, että usein kuiskaus tehosi paremmin kuin huuto.
Vierailija kirjoitti:
14, voit olla väärässäkin kaverisi lapsesta. Meidän kuumakalle ei suutu ihmisten ilmoilla, mutta kotona menee todella hermot normaaleihin pettymyksiin ja lapsi saa silmittömiä raivareita. Tätä ei moni tiedä eikä edes usko. Vain minä sen näen.
En ole. Olemme tunteneet 20 vuotta ja asuin vuoden heidän kanssaan. T.14
Samoin, vinkkejä kaipaan myös.