Uskaltaako Pariisiin matkustaa...?
Suunnitteilla olisi toukokuussa matka Pariisin, mutta hirvittää vähän mahd. terrori-iskut, siksi vielä mietinnän alla. Uskaltaisitko itse lähteä?
Kommentit (22)
No ei jotenkin edes huvittaisi. Todennäköisyys että kesän aikana Pariisissa tapahtuu jotain on varmaan aika suuri mutta se osuisi juuri sinun kohdalle on tosi pieni. Eipä suomikaan mikään turvallinen ole.
Luulen että seuraava kohde on jokin ihan muu kuin Pariisi. Jotenkin ei yhtään tekisi mieli mennä mihinkään suurkaupunkeihin lomalle nyt. Ei sillä, että olisi varaakaan lähteä mihinkään, mutta jos olisi niin menisin jonnekin ranta- tai luontokohteeseen mieluummin. En tiedä onko täällä Helsingin metroissa periaatteessa sen turvallisempaa, mutta luulisi että todennäköisemmin terroristit iskee jonnekin vähän keskeisempään paikkaan.
Miksi juuri Pariisiin? Ranskassa on muitakin kivoja kohteita matalammalla riskillä.
Vaikka isku ei osuisikaan omalle kohdalle, mutta jonnekin muualle kaupungissa, niin loppu loma olisi pilalla ja mahdollisesti tulisi vietettyä sisällä ulkonaliikkumiskiellon takia.
Lontooseenkaan ei kannata eikä brysseliin eikä Amsterdamiin
Mä olin siellä marraskuussa, ja vaikka kyseessä on mun ehdoton lempikaupunki, niin nyt ei tee mieli lähteä. Vaikka järki sanoo ettei tuollaiselta voi suojautua, se oli kuitenkin niin lähellä sinä perjantaina. Ihan tuurilla muutettiin suunnitelmaa ja mentiinkin lähemmäs hotellia syömään.
Itse rakastan Pariisia, olen asunutkin siellä, mutta juuri nyt en lähtisi. Oikeastaan en ole ihan hirveän yllättynyt, että juuri Pariisissa tapahtui se terrori-isku. Ranskalaisessa yhteiskunnassa on ollut pitkään jännitteitä ja Pariisin lähellä on ongelmalähiöitä vaikka kuinka paljon. Ongelmia ei ole haluttu nähdä. Omasta mielestäni Pariisi on muuttunut paljon viimeisen 10 vuoden aikana eikä mitenkään hyvään suuntaan.
Pariisissa asuu kaksi kertaa enemmän populaa kuin Suomessa. Mieti, mikä mahtaa olla todennäköisyys joutua terrori-iskun uhriksi, juuri niinä muutamana päivänä kun sinä siellä olisit.
Ihmeen monta aloitusta täällä pahvipäiden saitilla Pariisin turvallisuudesta, vaikka saman aikaan Turkissa melkein viikottain räjähtelee pommeja ja kuolee ihmisiä terrori-iskuissa. Ja silti mammat innolla varaa lomia Turkkiin.
Olen ollut siellä kahdesti tänä vuonna. Ei siellä mitään kummallista ole.
Vierailija kirjoitti:
Euroopassa on tuhansia terroristeja. Berliinissäkin satoja jotka valmiita tekoihin kun käsky tulee. Sama pätee varmaan pariisiinkin. Ei kai tuo kumma ole jos mietityttää. Onhan tää uusu tilanne. Eipä ole ennen tullut mieleen että uskaltaisko johonkin euroopan kaupunkiin matkustaa.
Miten tämä on muka uusi tilanne? Ehkä ihmiselle, jonka yhteiskunnan ja historian tuntemus on nolla? Terrori-iskuja on ollut eurooppalaisissa kaupungeissa useita 2000-luvulla. Pariisissa on ollut useita kuolonuhreja vaatineita terrori-iskuja jo 90-luvulla.
Elämä jatkuu. Pelossa eläminen tarkoittaa, että terroristit ovat voittaneet. Miljoonakaupungissa asuvana tämän asian on saanut sisäistää jo aikoja sitten.
Olen menossa Toukokuussa. Jos pelkää kaikkea mahdollista niin veikkaisin että isompi riski on joutua suomessa rattijuopon tai hirven kanssa ongelmiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopassa on tuhansia terroristeja. Berliinissäkin satoja jotka valmiita tekoihin kun käsky tulee. Sama pätee varmaan pariisiinkin. Ei kai tuo kumma ole jos mietityttää. Onhan tää uusu tilanne. Eipä ole ennen tullut mieleen että uskaltaisko johonkin euroopan kaupunkiin matkustaa.
Miten tämä on muka uusi tilanne? Ehkä ihmiselle, jonka yhteiskunnan ja historian tuntemus on nolla? Terrori-iskuja on ollut eurooppalaisissa kaupungeissa useita 2000-luvulla. Pariisissa on ollut useita kuolonuhreja vaatineita terrori-iskuja jo 90-luvulla.
Elämä jatkuu. Pelossa eläminen tarkoittaa, että terroristit ovat voittaneet. Miljoonakaupungissa asuvana tämän asian on saanut sisäistää jo aikoja sitten.
Uusi tilanne siten että iskujen ja uhrien määrä on huomattavasti suurempi. Ja uusi tilanne siten että suunta on kääntynyt huonompaan päin, täysin poliittisten ratkaisujen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivasti on suvaitsevaisuus toiminut kun pitää jo Pariisistakin kysyä että uskaltaako sinne matkustaa. Huhhuh ootte te sairaita.
Ketkä "te"?
Suvaitsevaiset, ketkäs muut?
Mistä päättelit, että ap tai joku muu tässä ketjussa kuuluu mainitsemaasi ryhmään?
Uskaltaisin ja lähden myöhemmin tänä vuonna. En aio Suomessakaan vältellä vilkkaita paikkoja pelossa. Mitä tapahtuu niin tapahtuu, ei kukaan osaa ennustaa, joten turha miettiä liikaa. Eri asia kuin matkustaa maihin, joissa keskimäärin turistille on todennäköisempää joutua rikoksen uhriksi. Esimerkiksi monet (en kaikkia vaan monet) Lähi-Idän ja Afrikan maat koen luotaantyöntäviksi ja vaarallisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivasti on suvaitsevaisuus toiminut kun pitää jo Pariisistakin kysyä että uskaltaako sinne matkustaa. Huhhuh ootte te sairaita.
Ketkä "te"?
Suvaitsevaiset, ketkäs muut?
Mistä päättelit, että ap tai joku muu tässä ketjussa kuuluu mainitsemaasi ryhmään?
En mistään. Se on vaan erittäin todennäköistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopassa on tuhansia terroristeja. Berliinissäkin satoja jotka valmiita tekoihin kun käsky tulee. Sama pätee varmaan pariisiinkin. Ei kai tuo kumma ole jos mietityttää. Onhan tää uusu tilanne. Eipä ole ennen tullut mieleen että uskaltaisko johonkin euroopan kaupunkiin matkustaa.
Miten tämä on muka uusi tilanne? Ehkä ihmiselle, jonka yhteiskunnan ja historian tuntemus on nolla? Terrori-iskuja on ollut eurooppalaisissa kaupungeissa useita 2000-luvulla. Pariisissa on ollut useita kuolonuhreja vaatineita terrori-iskuja jo 90-luvulla.
Elämä jatkuu. Pelossa eläminen tarkoittaa, että terroristit ovat voittaneet. Miljoonakaupungissa asuvana tämän asian on saanut sisäistää jo aikoja sitten.
Olen matkustanut todella paljon euroopassa ja muuallakin. Ja kyllä, tiedän esim. Madridin ja lontoon iskut. Vain todella naiivi ihminen sanoo, etteikö tilanne olisi ratkaisevasti muuttunut tässä vuoden sisällä. "Pelossa eläminen tarkoittaa, että terroristit ovat voittaneet" on kai uusi hokema unelman jälkeen. En pelkää, mutta eurooppa ei ole enää sama kuin mihin olemme tottuneet. Eikä varsinkaan ensi kesän jälkeen.
Minä olen lähdössä 3viikon päästä Pariisiin. Ensiksi minuakin jännitti terrori iskut, mutta ne meni ohi kun ajattelin mitä kaikkea kivaa siellä voi tehdä.
Paras syy olla matkustamatta sinne on se, että siellä on niin hintavaa. Todennäköisyys joutua terrori-iskun kohteeksi on pienempi kuin riski jäädä taivaalta putoavan meteoriitin alle. Tai ei niissä riskeissä ainakaan paljon eroa ole.
Tietysti uskaltaisin.
Todennäköisyys kuolla terrori-iskussa on samaa luokkaa kuin lento-onnettomuudessa eli joku miljoonasosa siitä, että kuolet automatkalla töihin.