Miksi kyypakkausta mainostetaan jos sillä ei ole merkitystä kyyn pistotapahtumassa?
Kommentit (7)
itselläni ainakin lievittää ampaisen pistokseen liittyviä hyvin epämiellyttäviä oireita
Minä jouduin ampiaishyökkäykseen kaukana lääkäristä. Se minuutti joka kului tablettien nielemiseen ei vaikuttanut siihen ajomatkaan. Väitän että kortisonin saanti kuitenkin auttoi vointia. Jos paketti on samantien saatavilla niin ei siitä ottamisesta haittakaan ole.
Kyynpurema tappaa yllättävän usein, ja lisäksi aiheuttaa raajojen menetyksiä, monielinvaurioita jne. Jos jossain saaressa tai Medihelin toiminta-alueen ulkopuolella pureman saa, ei välttämättä ehdi hoitoon ollenkaan. Vakavissa reaktioissa on ihan sama ottaako jonkun hyrokortisonitabletin vai ei. Ampiainen voi aiheuttaa ikävän paukaman, mutta ketä kiinnostaa?
Ja ap kysyi sitäpaitsi kyynpuremista, ei ampiaisista.
ihmisiä kuolee myös ampiaisen pistoihin. (allergia)
eikä se kyyn purema nyt keskimäärin ihan noin tappava ole.
Saattaa se yksikin ampiainen riittää jos on allerginen. Ja toisekseen pesällinen ampiaisia on aikas lailla samanlainen laaki kun yksi kyyn pistos
-4- Meillä oli lääkäri mukana ja nimenomaan hän painotti pitämään pakkaus mukana kyidenkin varalta.
Enemmän siitä on haittaa kuin hyötyä, koska hoitoon hakeutuminen viivästyy.