Miten masennuksesta parannutaan?

Miksi et saa terapiaa? Onko syytä perusteltu?

on perusteltu sillä etten ole vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa terapiaan, että se on suuri rasitus minulle. Luulen etten koskaan saakaan terapiaa. Minua ei siis päivittäin vaivaa mikään enkä murehdi kuin saamattomuuttani mutta tietyissä tilanteissa vanhat traumat laukeaa.

ap

sulla on masennus, mutta jaksat ihan hyvin valittaa siitä täällä. veikkaan sulla olevan jotain muuta ongelmana kuin tuo itsediagnosoimasi sairaus!

Jokainenhan on yksilö. Mun paraneminen alkoi kun hyväksyin itseni sellaisena kuin olen. Ja aloin elämään sellaista elämää kuin itse haluan, en niinkuin minun haluttiin elävän. Matka oli pitkä, mutta nyt on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

sulla on masennus, mutta jaksat ihan hyvin valittaa siitä täällä. veikkaan sulla olevan jotain muuta ongelmana kuin tuo itsediagnosoimasi sairaus!

Kukaan ei voi olla näin idiootti, siis ei kukaan.

Kysy ensi kerralla siltä sh:lta että "Oletkohan sinä ihan pätevä hoitamaan tätä minun masennustani, vai pitäisikö kunnan tarjota tehokkaampaa hoitoa?".

Just, eli se tyypillinen psykiatrien höpövastaus kaikille potilaille, joilla on "psykoosi/psykoottinen"-leima papereissaan. Huono perustelu, eikä oikeastaan edes perustelu, vaan lähinnä tarkoitus pitää sinut hiljaisena ja nöyränä.

Itse hakisin tuossa vaiheessa, vaikka sitten lainaa pankista ja lainarahalla oikeaa traumaterapiaa. Traumat kun eivät parane masennuslääkityksellä saati sairaanhoitajan tms kanssa rupatellessa. Saatko myös neuroleptejä? Diagnoosisi ottaen huomioon, vastaus on kyllä, eikö vain?

Toinen vaihtoehto on hakea TOISELTA psykiatrilta lähete KELAn korvaamaan psykoterapiaan, jos tämä nykyinen ei ole halukas. Lääkäriäsi saat vaihtaa, jos nykyinen ei miellytä :)

Tai kolmas vaihtoehto, haet psykoterapiakuluihin tarvehankintaista apua sosiaalitoimistosta.

Usein ahdistusta ja masennusta aiheuttaa se, että ihminen ei kykene vastaamaan niihin odotuksiin joita muut/yhteiskunta asettavat. Entä jos eläisit vain omien standardiesi mukaan? Masennukseen usein auttaa näkökulman muutos, mutta sen löytäminen voi olla haasteellista...

Itse paranin vaikeasta masennuksesta (itsemurha haluja ja yrityksiä) kun ymmärsin, että ei minua lääkkeet tai hoidot paranna vaan saakelinmoinen itsekuri ja tahto. Unirytmi kuntoon, pakolla syömistä, ihmisten kanssa oloa. Irrottautumista ahdistavista asioista, ihmisistä ja vastuista. Anteeksi antamista itselleen. Kukaan ulkopuolinen ei toista pysty pelastamaan.

Ajattelen olevani ikuisesti masentunut, mutta harva varmasti uskoo ulkopuolelta niin. Kun on päämääriä elämässä ja pitää niistä kiinni, välttyy pahimmilta notkahduksilta. Pakko ajaa eteenpäin. Ja nautin kyllä nykyään elämästä, suurimmilta osin. Iltaisin en haluaisi käydä nukkumaan, koska en haluaisi aamulla herätä, mutta sitten väkisin vaan pimeään huoneeseen silmät kiinni. Ei saa repsahtaa yhdestäkään peruspalikasta tai romahtaa helpommin.

Vierailija kirjoitti:

Kysy ensi kerralla siltä sh:lta että "Oletkohan sinä ihan pätevä hoitamaan tätä minun masennustani, vai pitäisikö kunnan tarjota tehokkaampaa hoitoa?".

Kunta todennäköisesti säästää, jolloin psyykelääkkeisiin on tyytyminen ja säästä rupatteluun tottuu kerran kuukaudessa :) /sarkasmia

Musta tuntuu etten jaksa taistella. Tavallista arkeahan tämä haittaa kun olen perheenäiti ja en jaksa samalla tavalla mitä muut ehkä jaksavat. Töissä käyn osa-aikaisesti ja siinä suurimmat ongelmat..en oikein tiedä mitä tehdä. Olen jo standardejani muuttanut vaatimattomampaan.

ap

No aloitappa vaikka siitä, että nuku ja syö hyvin ja riittävästi. Ulkoilemaan kerran päivässä, jotta aivot saa happea. Tavoitteeksi päivittäin hoitaa lasten tarpeet ja osa-aikatyö niin hyvin kuin pystyt. Kodissa perussiisteys (lapset voi auttaa). Kaikki muu on ekstraa.

Vierailija kirjoitti:

sulla on masennus, mutta jaksat ihan hyvin valittaa siitä täällä. veikkaan sulla olevan jotain muuta ongelmana kuin tuo itsediagnosoimasi sairaus!

Eli masennus vaikuttaa kirjoitus-, tai puhekykyyn? En tiennytkään tuota, kiitos kun valaisit asiaa.

Ihan ensin päivärytmi, sisältäen terveellisen ruokavalion ja liikuntaa. Ruokaan kannattaa panostaa, on ruoka-aineita, jotka vaikuttavat aivokemiaaan samoin kuin lääkkeet, mutta ilman sivuvaikutuksia. Googlaa, myös hyviä kirjoja tehty aiheesta.

Tutustu itseesi, mieti omia arvojasi, älä toimi niitä vastaan muiden odotusten mukaan. Löydä oma keinosi stressin tai huonon olon purkamiseen esim. metsäkävely, päiväkirjan kirjoittaminen, tuleen tuojotus, musiikki, jonkin kivan jutun varaaminen tulevaisuuteen ( on jotain mitä odottaa).

Naisena myös kannattaa huomioda hormonit. Jos itse tekisin masennustestin ovulaation aikana tai viikkoa ennen kuukautisia olisin varmaan vähintään keskivaikeasti masentunut. Hormonien vaikutuksen mielialaan huomasin päiväkirjan avulla. Kirjoitin aina kun ahdisti ja ajatukset olivat itsetuhoisia ja huomasin että aina sama aika kuukaudesta. Lisäksi hormonit turvottaa tuolloin ja myös ulkoisesti tuntuu rumalta, mikä vaikuttaa itsetuntoon.

Kun tiedostaa tämän vaikutuksen ja tietää että menee ohi, niin on helpompi kestää huono olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sulla on masennus, mutta jaksat ihan hyvin valittaa siitä täällä. veikkaan sulla olevan jotain muuta ongelmana kuin tuo itsediagnosoimasi sairaus!

Eli masennus vaikuttaa kirjoitus-, tai puhekykyyn? En tiennytkään tuota, kiitos kun valaisit asiaa.

Masennus voi ihan oikeasti vaikuttaa ainakin kirjoituskykyyn. (en tarkoita sinua) Mulla kävi näin, en pystynyt kirjoittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sulla on masennus, mutta jaksat ihan hyvin valittaa siitä täällä. veikkaan sulla olevan jotain muuta ongelmana kuin tuo itsediagnosoimasi sairaus!

Eli masennus vaikuttaa kirjoitus-, tai puhekykyyn? En tiennytkään tuota, kiitos kun valaisit asiaa.

Masennus voi ihan oikeasti vaikuttaa ainakin kirjoituskykyyn. (en tarkoita sinua) Mulla kävi näin, en pystynyt kirjoittamaan.

Tiedän että tuo saattaa joidenkin masentuneiden kohdalla olla tottakin, mutta viestini olikin sarkasmia.

13/15

Minulla alkoi helpottamaan kun pääsin kunnolliseen terapiaan, nuo julkisen puolen depressio- ja sairaanhoitajat ovat oikeasti aika tyhjän kanssa kun puhutaan vakavista mielenterveysongelmista. Alku oli toki aikamoista taistelua ja terapeutti miettikin, olenko terapiakunnossa. Tiesin kuitenkin, että ilman hoitoa oloni ei ainakaan etenisi mihinkään ja että hyvästä terapiasta on kuitenkin loppujenlopuksi enemmän hyötyä kuin haittaa. Koita siis tsempata sen aikaa, että pääset terapiaan. Älä tuhlaa aikaa sellaiseen josta ei ole hyötyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sulla on masennus, mutta jaksat ihan hyvin valittaa siitä täällä. veikkaan sulla olevan jotain muuta ongelmana kuin tuo itsediagnosoimasi sairaus!

Eli masennus vaikuttaa kirjoitus-, tai puhekykyyn? En tiennytkään tuota, kiitos kun valaisit asiaa.

Masennus voi ihan oikeasti vaikuttaa ainakin kirjoituskykyyn. (en tarkoita sinua) Mulla kävi näin, en pystynyt kirjoittamaan.

Tiedän että tuo saattaa joidenkin masentuneiden kohdalla olla tottakin, mutta viestini olikin sarkasmia.

13/15

Se oli muuten aika lailla paskamainen tilanne kun huomasin, ettei kynä tee niinkuin käsken. Olin vielä töissä ja piti pyytää työkaveria hoitaa homma loppuun. Ei silloin naurattanut, mutta olen siitä selvinnyt :)

Vierailija kirjoitti:

on perusteltu sillä etten ole vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa terapiaan, että se on suuri rasitus minulle. Luulen etten koskaan saakaan terapiaa. Minua ei siis päivittäin vaivaa mikään enkä murehdi kuin saamattomuuttani mutta tietyissä tilanteissa vanhat traumat laukeaa.

ap

Moi ap,

mullekin kunnan puolella sairaanhoitaja ja psykiatri vastasivat juuri noin, kun yritin ottaa puheeksi psykoterapian aloittamista ja tarvittaviin hakuprosesseihin ryhtymistä. Olihan se aika musertavaa, että vaikka niistä psykiatrian polikäynneistä ollut mitään apua, niin mun ei kuulemma kannattanut hakea Kelalta tukea psykoterapiaan, koska en ollut "riittävän hyvässä kunnossa". Otin asian kuitenkin uudelleen puheeksi aina välillä ja lopulta vaan ilmoitin, että nyt oon päättänyt hakea, sanotte mitä sanotte. Sen kunnan sairaanhoitajan mielipide olikin sitten yhtäkkiä mystisesti muuttunut aiemmasta vastustuksestaan sellaiseksi, että minä olin viimeinkin kuunnellut HEIDÄN ehdotustaan ja päättänyt hakea psykoterapiaa. Että näin. :D

Ja ap, tiedätkö mikä oli kaiken huippu? Aloitin psykoterapian ja uusi psykoterapeuttini oli järkyttynyt siitä, mitä minulle oli kunnan puolella sanottu. Hänen mielestään minun kannaltani (ja kaikkien vastaavassa tilanteessa olevien) olisi ollut parempi, jos olisin päässyt psykoterapiaan jo paljon aikaisemmin.

Suosittelen, että haet psykoterapiaa ja tarvittaessa pyydät vaikka toiselta lääkäriltä tarvittavan lausunnon, jos nykyinen lääkärisi ei tue toivettasi. Mitä pidempään odotat, sitä enemmän "korjattavaa" löytyy ja sitä vaikeammaksi/epätodennäköisemmäksi paluu normiarkeen muuttuu. Olisi sääli, jos hoitotiimisi takia sinä joutuisit luopumaan mahdollisuudesta tervehtyä.

Onnea matkaan!