Ihmiset, jotka käyttäytyvät vastenmielisesti ja perustelevat tätä omilla traumaattisilla kokemuksillaan
Tiedän useitakin sellaisia henkilöitä, jotka ovat kokeneet menneisyydessään / lapsuudessaan rankkoja asioita ja toki sympatiani heille siitä. Olen oikeasti pahoillani siitä, että isäsi on menehtynyt, vanhempasi sekakäyttäjiä, kärsit rankasta kiusaamisesta koko lapsuuden, sinulla on vaikea sairaus ja niin edelleen. En minä väheksy missään nimessä, sillä on aivan varmasti ollut kamalaa kokea tuollaisia hirveitä juttuja, mutta ei se siltikään oikeuta käyttäytymään miten sattuu.
Ensin haukutaan melkein kirjaimellisesti päin naamaa sanoihin piilotettuja törkeyksiä (useimmiten sanovat olevansa vain temperamenttisia ja suorasanaisia..) ja sitten itketään, kun kaikki ovat sinulle kiukkuisia eikä kukaan ymmärrä sinua. Jotkut vetävät hirveän shown tuollaisesta aikaan, että varmasti joku herkkäuskoinen tulee lohduttelemaan ja haukkuu sinun kanssasi koko muun maailman pystyyn sen "ymmärtämättömyydestä". Ikään kuin ratsastetaan niillä kokemillaan vastoinkäymisillä ja niiden vuoksi voidaan olla oikeutettuja millaiseen käytökseen tahansa.
Mikä saa ihmisen käyttäytymään tuolla tavalla? Luulisi, että omat kokemukset laittaisivat tajuamaan sen verran, jotta osaisi kohdella muita hyvin eikä halua kenenkään kokevan samaa.
Saa jakaa omia kokemuksia, ja ne ihmiset, jotka tunnistivat itsensä ja käyttäytymisensä, voitteko kertoa, miksi teette näin?
Kommentit (40)
Anastasia kirjoitti:
Tiedän useitakin sellaisia henkilöitä, jotka ovat kokeneet menneisyydessään / lapsuudessaan rankkoja asioita ja toki sympatiani heille siitä. Olen oikeasti pahoillani siitä, että isäsi on menehtynyt, vanhempasi sekakäyttäjiä, kärsit rankasta kiusaamisesta koko lapsuuden, sinulla on vaikea sairaus ja niin edelleen. En minä väheksy missään nimessä, sillä on aivan varmasti ollut kamalaa kokea tuollaisia hirveitä juttuja, mutta ei se siltikään oikeuta käyttäytymään miten sattuu.
Ensin haukutaan melkein kirjaimellisesti päin naamaa sanoihin piilotettuja törkeyksiä (useimmiten sanovat olevansa vain temperamenttisia ja suorasanaisia..) ja sitten itketään, kun kaikki ovat sinulle kiukkuisia eikä kukaan ymmärrä sinua. Jotkut vetävät hirveän shown tuollaisesta aikaan, että varmasti joku herkkäuskoinen tulee lohduttelemaan ja haukkuu sinun kanssasi koko muun maailman pystyyn sen "ymmärtämättömyydestä". Ikään kuin ratsastetaan niillä kokemillaan vastoinkäymisillä ja niiden vuoksi voidaan olla oikeutettuja millaiseen käytökseen tahansa.
Mikä saa ihmisen käyttäytymään tuolla tavalla? Luulisi, että omat kokemukset laittaisivat tajuamaan sen verran, jotta osaisi kohdella muita hyvin eikä halua kenenkään kokevan samaa.
Saa jakaa omia kokemuksia, ja ne ihmiset, jotka tunnistivat itsensä ja käyttäytymisensä, voitteko kertoa, miksi teette näin?
Kummasti tuo väheksymiseltä kuulostaa.
Tiedätkö mitään kehityspsykologiasta? Esim. siitä, mitä tapahtuu ihmisen psyyken kehityksessä, jos kokee lapsena kaltoinkohtelua? Entäs traumapsykologia, onko se tuttua? Voit vaikka aloittaa lueskelun noista.
Ihminen on kokemustensa muovaama. Erityisesti kaltoinkohtelu muuttaa aivoja pysyvästi. Siis pysyvästi. Sori vaan, jos sua loukkaa jonkun elämässään traumatisoituneen ihmisen käytös. Jos se ihminen pyrkii pääsemään yli vaikkapa lapsena kohtaamastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, niin ehkä sinäkin pääset yli loukkaantumisestasi.
En tiedä koska tietääkseni en ole tuollainen ihminen. Mutta yleisesti ottaen mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin ymmärtää miten suuri osa ihmisten käytöksestä on opittua. Esimerkki omasta elämästä, meidän pikkukylässä oli tapana puhua muista ihmisistä todella rumasti. Niinpä harrastin tätä itsekin koska se oli minulle normaalin elämän malli. Vasta joskus kolmekymppisenä heräsin siihen että hetkinen, miksi minä dissaan kaikkia mutta muut ei. Kyllä hävetti. Paransin tapani heti sillä sekunnilla kun ymmärsin. Ymmärtäminen on ihmiselämässä se suurin ongelma. Sellaista ei voi muuttaa minkä olemassaoloa ei edes tiedosta.
Vierailija kirjoitti:
Anastasia kirjoitti:
Tiedän useitakin sellaisia henkilöitä, jotka ovat kokeneet menneisyydessään / lapsuudessaan rankkoja asioita ja toki sympatiani heille siitä. Olen oikeasti pahoillani siitä, että isäsi on menehtynyt, vanhempasi sekakäyttäjiä, kärsit rankasta kiusaamisesta koko lapsuuden, sinulla on vaikea sairaus ja niin edelleen. En minä väheksy missään nimessä, sillä on aivan varmasti ollut kamalaa kokea tuollaisia hirveitä juttuja, mutta ei se siltikään oikeuta käyttäytymään miten sattuu.
Ensin haukutaan melkein kirjaimellisesti päin naamaa sanoihin piilotettuja törkeyksiä (useimmiten sanovat olevansa vain temperamenttisia ja suorasanaisia..) ja sitten itketään, kun kaikki ovat sinulle kiukkuisia eikä kukaan ymmärrä sinua. Jotkut vetävät hirveän shown tuollaisesta aikaan, että varmasti joku herkkäuskoinen tulee lohduttelemaan ja haukkuu sinun kanssasi koko muun maailman pystyyn sen "ymmärtämättömyydestä". Ikään kuin ratsastetaan niillä kokemillaan vastoinkäymisillä ja niiden vuoksi voidaan olla oikeutettuja millaiseen käytökseen tahansa.
Mikä saa ihmisen käyttäytymään tuolla tavalla? Luulisi, että omat kokemukset laittaisivat tajuamaan sen verran, jotta osaisi kohdella muita hyvin eikä halua kenenkään kokevan samaa.
Saa jakaa omia kokemuksia, ja ne ihmiset, jotka tunnistivat itsensä ja käyttäytymisensä, voitteko kertoa, miksi teette näin?
Kummasti tuo väheksymiseltä kuulostaa.
Tiedätkö mitään kehityspsykologiasta? Esim. siitä, mitä tapahtuu ihmisen psyyken kehityksessä, jos kokee lapsena kaltoinkohtelua? Entäs traumapsykologia, onko se tuttua? Voit vaikka aloittaa lueskelun noista.
Ihminen on kokemustensa muovaama. Erityisesti kaltoinkohtelu muuttaa aivoja pysyvästi. Siis pysyvästi. Sori vaan, jos sua loukkaa jonkun elämässään traumatisoituneen ihmisen käytös. Jos se ihminen pyrkii pääsemään yli vaikkapa lapsena kohtaamastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, niin ehkä sinäkin pääset yli loukkaantumisestasi.
Ei mua olla kohdeltu ees mitenkään pahasti, mutta tiedän erään tytön, jolla on tapana haukkua muita vitun lehmiksi, horoiksi ja muilla sivistyssanoilla - jopa omia ystäviään kutsuu noilla hurmaavilla nimityksillä. Toki hänellä on taustat, mitkä ovat, mutta ei ole silti onnistunut välttymään koulukiusaajan maineelta. Mun mielestä normaalit käytöstavat koskee nyt ihan kaikkia eikä voi käyttäytyä noin halveksittavasti muita kohtaan vedoten omiin kokemuksiinsa.
Olen itsekin kokenut rankkoja asioita, mutten niistä täällä avaudu, joten jo senkin vuoksi asia herättää ihmetystä.
Sellaisia on maailma pullollaan. Omille fiiliksille ja taipumuksille ei voi mitään, mutta teioista jokainen ottaa vastuun ihan itse. Jos ei pysty hillitsemään tekojaan niin sitten kannattaa hakea siihen apua, tai sitten hyväksyy sen että ihmiset eivät tykkää ja karttelevat.
Olen eri mieltä aloittajan kanssa. Kaikki ihmiset ovat ilkeitä, kuka kenellekin ja mistäkin syystä. Helpompi kuitenkin on ymmärtää niitä, jotka myöntävät tekonsa vääriksi ja koettavat selittää, mistä se johtuu kuin niitä, jotka rationalisoivat ilkeytensä ja uskovat sen olevan oikein.
Koska heillä ei ole käytöstapoja, eikä edes hajua niistä tai haluja oppia niitä. Ei voi tietenkään odottaa, että joku sekakäyttä opettaisi niitä edes lapsilleen tosin. Aikuisena ihminen voi ehkä ymmärtää puutteet taidoissan ja opetella ne. Kaikki eivät vaan halua ja jatkavat sitä siat pellossa meininkiä huomioimatta muita, selittäen samalla kuinka omalle käytökselle ei sitten millään voi mitään. Aivot ovat näes muka muokkautuneet sellaiseksi, että se itsekontrolli on kadonnut ja kyky oppia uusia tapoja on kadonnut lopullisesti. Varsinkin niistä huonoista tavoista siirryminen parempiin on ihan ylitsepääsemätöntä. Sillä kuinka törkeäksi voi muuttua taas ei ole rajaa.
Itsenä kehittäminen on rajattu ainoastaan hyvän lapsuuden omaaville.
Mun terapeutti selitti sitä jotenkin niin, että ne tilanteet aiheuttavat ihmisissä, jotka käyttäytyvät kuten ei pitäisi, tunteita ja että niiden tunteiden takana on jokin ajatus. Ennen kuin tajuaa mikä ajatus sitä käytöstä on ilmeisen mahdotonta aidosti muuttaa. Sitä voi jaksaa esittää aikansa muuta, jopa pitkiäkin aikoja, mutta se esittäminen syö voimia ja käy ajan kanssa raskaaksi.
Eihän sekään helppoa ole, kun ihmiset suhtautuvat pahasti, jos sitä sitten ei pidättele,
Kumpaakin tapaa olen kokeillut, koska en itse tiedä mikä se ajatus siellä oman pahan käyttäytymisen takana on. Vielä.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä aloittajan kanssa. Kaikki ihmiset ovat ilkeitä, kuka kenellekin ja mistäkin syystä. Helpompi kuitenkin on ymmärtää niitä, jotka myöntävät tekonsa vääriksi ja koettavat selittää, mistä se johtuu kuin niitä, jotka rationalisoivat ilkeytensä ja uskovat sen olevan oikein.
No, joo, periaatteessa näinkin. Mä olen kanssa vähän sellainen sulkeutuneempi persoona siinä mielessä, että en oikein uskalla näyttää pahaa oloa tai kertoa, mikä vaivaa, niin se saattaa mulla purkautua äkkipikaisuutena - tosin missään nimessä en ketään hauku tai solvaa.
Tästä tuli ihan mieleen oma veljeni. Meillä molemilla on ollut suunnilleen yhtä rankka lapsuus ja nuoruus mutta mielestäni ne samat kokemukset ovat muovanneet meistä hyvin erilaiset.
Itse olen ollut nuoresta lähtien hyvin itsekriittinen ja miettinyt omaa käytöstäni ja sitä mitä muut minusta ajattelevat liian paljon. Syytän yleensä aina kaikesta itseäni ja tunnen usein suurta häpeää. En ole ikinä osannut esim. puolustautua kiusaajia vastaan vaan olen ajatellut että minua kiusataan ihan syystä ja se on minulle oikein.
Veljeni taas on kuin vastakohtani. Hän syyttää aina kaikesta muita, vähättelee toisia ja hän ei ikinä myönnä virheitään. Aina vika on lapsuudessa, vanhemmissa tai ihmisten ymmärtämättömyydessä. Teki hän miten väärin tahansa hän osaa kääntää tilanteen niin että hän on se uhri.
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä aloittajan kanssa. Kaikki ihmiset ovat ilkeitä, kuka kenellekin ja mistäkin syystä. Helpompi kuitenkin on ymmärtää niitä, jotka myöntävät tekonsa vääriksi ja koettavat selittää, mistä se johtuu kuin niitä, jotka rationalisoivat ilkeytensä ja uskovat sen olevan oikein.
No, joo, periaatteessa näinkin. Mä olen kanssa vähän sellainen sulkeutuneempi persoona siinä mielessä, että en oikein uskalla näyttää pahaa oloa tai kertoa, mikä vaivaa, niin se saattaa mulla purkautua äkkipikaisuutena - tosin missään nimessä en ketään hauku tai solvaa.
Eli et ole niitä solvaajia parempi ihminen, et vain halua itsellesi hallaa toimimalla niin, ettei sinusta pidetä.
Vierailija kirjoitti:
Tästä tuli ihan mieleen oma veljeni. Meillä molemilla on ollut suunnilleen yhtä rankka lapsuus ja nuoruus mutta mielestäni ne samat kokemukset ovat muovanneet meistä hyvin erilaiset.
Itse olen ollut nuoresta lähtien hyvin itsekriittinen ja miettinyt omaa käytöstäni ja sitä mitä muut minusta ajattelevat liian paljon. Syytän yleensä aina kaikesta itseäni ja tunnen usein suurta häpeää. En ole ikinä osannut esim. puolustautua kiusaajia vastaan vaan olen ajatellut että minua kiusataan ihan syystä ja se on minulle oikein.
Veljeni taas on kuin vastakohtani. Hän syyttää aina kaikesta muita, vähättelee toisia ja hän ei ikinä myönnä virheitään. Aina vika on lapsuudessa, vanhemmissa tai ihmisten ymmärtämättömyydessä. Teki hän miten väärin tahansa hän osaa kääntää tilanteen niin että hän on se uhri.
No tuskin sullekaan on hyötyä tuosta ankarasta(?) itsekriittisyydestä saatika häpeästä. Että mitäs ajatuksia SULLA on niiden takana?
Vierailija kirjoitti:
Mun terapeutti selitti sitä jotenkin niin, että ne tilanteet aiheuttavat ihmisissä, jotka käyttäytyvät kuten ei pitäisi, tunteita ja että niiden tunteiden takana on jokin ajatus. Ennen kuin tajuaa mikä ajatus sitä käytöstä on ilmeisen mahdotonta aidosti muuttaa. Sitä voi jaksaa esittää aikansa muuta, jopa pitkiäkin aikoja, mutta se esittäminen syö voimia ja käy ajan kanssa raskaaksi.
Eihän sekään helppoa ole, kun ihmiset suhtautuvat pahasti, jos sitä sitten ei pidättele,
Kumpaakin tapaa olen kokeillut, koska en itse tiedä mikä se ajatus siellä oman pahan käyttäytymisen takana on. Vielä.
Kyllä varmasti huonon käytöksen takana voi olla suuriakin ajatuksia, mutta minkä ihmeen takia se on jotenkin hyväksyttävää, että minua voidaan loukata tai minua kohtaan voidaan käyttäytyä törkeästi, koska sinusta on raskasta esittää hyväkäytöksistä pidemmän aikaa? Ihan vaan siksi koska sinusta tuntuu siltä, etkä jaksa feikata. Miksi minun tunteillani ei ole merkitystä, mutta sinun väsymykselläsi ja tunteilla kyllä? Sinusta ei ole helppoa kun ihmiset suhtautuvat pahasti. No, tuo tunne on tuttu myös niiden sinun purkauksiesi kohteille.
Mitä jos ihan aloittaisit ajattelemalla, että ihmisiä kuuluu kohdella arvokkaasti ja ystävällisesti ja hyväntahtoisesti ja ainoastaan tilanteissa joissa sinulle ollaan törkeitä voi vastata samalla mitalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun terapeutti selitti sitä jotenkin niin, että ne tilanteet aiheuttavat ihmisissä, jotka käyttäytyvät kuten ei pitäisi, tunteita ja että niiden tunteiden takana on jokin ajatus. Ennen kuin tajuaa mikä ajatus sitä käytöstä on ilmeisen mahdotonta aidosti muuttaa. Sitä voi jaksaa esittää aikansa muuta, jopa pitkiäkin aikoja, mutta se esittäminen syö voimia ja käy ajan kanssa raskaaksi.
Eihän sekään helppoa ole, kun ihmiset suhtautuvat pahasti, jos sitä sitten ei pidättele,
Kumpaakin tapaa olen kokeillut, koska en itse tiedä mikä se ajatus siellä oman pahan käyttäytymisen takana on. Vielä.Kyllä varmasti huonon käytöksen takana voi olla suuriakin ajatuksia, mutta minkä ihmeen takia se on jotenkin hyväksyttävää, että minua voidaan loukata tai minua kohtaan voidaan käyttäytyä törkeästi, koska sinusta on raskasta esittää hyväkäytöksistä pidemmän aikaa? Ihan vaan siksi koska sinusta tuntuu siltä, etkä jaksa feikata. Miksi minun tunteillani ei ole merkitystä, mutta sinun väsymykselläsi ja tunteilla kyllä? Sinusta ei ole helppoa kun ihmiset suhtautuvat pahasti. No, tuo tunne on tuttu myös niiden sinun purkauksiesi kohteille.
Mitä jos ihan aloittaisit ajattelemalla, että ihmisiä kuuluu kohdella arvokkaasti ja ystävällisesti ja hyväntahtoisesti ja ainoastaan tilanteissa joissa sinulle ollaan törkeitä voi vastata samalla mitalla.
Jahas ja heti alat vähätellä. Että voi olla "suuriakin ajatuksia". Kuule, eiköhän ne ole ennen kaikkea kipeitä asioita tai vaikka eivät olisikaan, niin TÄRKEITÄ ajatuksia kuitenkin, mutta ei, sano sä vain vähättelevästi, että ei ne ole "mitään" (niin sinä sanoit, turha sössöttää muuta) ja oleta, että saat kunniallista kohtelua.
Aloita ihan itsestäsi vaan.
Mielestäni itsetarkastelun puute ja kyvyttömyys/haluttomuus kehittyä ovat tyhmän ihmisen ominaisuuksia. Syyn vierittäminen kurjaan lapsuuteen on pakoilua, eikä tule koskaan kyseisen yksilön ongelmia.
Helppohan se lellipennun on huudella.. ;)
Eikä mua kaikki karttele. Sulle olin ilkeä, koska itse olit ensin.
Koita päästä yli..
Anastasia kirjoitti:
Tiedän useitakin sellaisia henkilöitä, jotka ovat kokeneet menneisyydessään / lapsuudessaan rankkoja asioita ja toki sympatiani heille siitä. Olen oikeasti pahoillani siitä, että isäsi on menehtynyt, vanhempasi sekakäyttäjiä, kärsit rankasta kiusaamisesta koko lapsuuden, sinulla on vaikea sairaus ja niin edelleen. En minä väheksy missään nimessä, sillä on aivan varmasti ollut kamalaa kokea tuollaisia hirveitä juttuja, mutta ei se siltikään oikeuta käyttäytymään miten sattuu.
Ensin haukutaan melkein kirjaimellisesti päin naamaa sanoihin piilotettuja törkeyksiä (useimmiten sanovat olevansa vain temperamenttisia ja suorasanaisia..) ja sitten itketään, kun kaikki ovat sinulle kiukkuisia eikä kukaan ymmärrä sinua. Jotkut vetävät hirveän shown tuollaisesta aikaan, että varmasti joku herkkäuskoinen tulee lohduttelemaan ja haukkuu sinun kanssasi koko muun maailman pystyyn sen "ymmärtämättömyydestä". Ikään kuin ratsastetaan niillä kokemillaan vastoinkäymisillä ja niiden vuoksi voidaan olla oikeutettuja millaiseen käytökseen tahansa.
Mikä saa ihmisen käyttäytymään tuolla tavalla? Luulisi, että omat kokemukset laittaisivat tajuamaan sen verran, jotta osaisi kohdella muita hyvin eikä halua kenenkään kokevan samaa.
Saa jakaa omia kokemuksia, ja ne ihmiset, jotka tunnistivat itsensä ja käyttäytymisensä, voitteko kertoa, miksi teette näin?
Itse olen kokenut lapsuudessa väkivaltaa & alkoholismia. Mut on raiskattu yms.
Itse olen liiankin miellyttämis haluinen. Tahdon kaikille hyvää. Toisaalta en enää alistu kynnysmatoksi mut en loukkaa tahallaan.
Vihaa sitä kun vaikeuksia kokeneet oikeuttaa kaiken kurjilla kokemuksilla. "Vaikea lapsuus" tekosyynä kaikkeen. Paskan marjat!
Jotkus ihmiset ovat sokeita omalle käytökselleen. Olen tavannut parikin tyyppiä jotka aikuisena käyttäytyvät ihan kuin koulukiusaajat työpaikalla tai vaikka harrastuksen piirissä, mutta kun joku mainitsee asiasta puolustautuvat etteivät he voi olla kiusaajia koska heitä kiusattiin koulussa. (Sanottakoon että nämä ovat poikkeuksia ja lähes kaikki tuntemani koulukiusatut ovat erittäin empaattisia ja ottavat muut huomioon erinomaisesti.) Ei se että on itse joutunut kiusatuksi tai väkivallan kohteeksi tarkoita etteikö itse voisi tehdä vastaavaa vääryyttää toiselle.
Samaa olen ihmetellyt. Miksi joillekin vaikeudet ovat kilpailu ja se oma yksittäinen trauma on joku oikeutus mitätöidä vähemmän hyväksytyllä syyllä surevan ihmisen tunteet.
Minulta ei siis tipu empatiaa vaikka vauvasi olisi räjähtänyt tuhansiksi sirpaleiksi jos olet ilkeä toisille ja vain sinulla on oikeus tuntea negatiivisia tunteita.
Ennemmin sympatiseeraan vaikka kyntensä katkaissutta pissaliisaa, jos hän ymmärtää että muillakin on oikeus tuntea surua ja masentua.