Olenko kamala äiti jos pistän älypuhelimensa rikkoneen teinin viikonlopputöihin tienaamaan itse rahat uuteen?
Suutuspäissään hajotti. On aiemmin tottunut saamaan enemmän tavaraa kun olin vielä töissä. Nyt kuitenkin jäin työttömäksi ja seuraava työ alkaa 4kk päästä. Tyttö tuli ensin asiallisesti ja rauhallisesti puhumaan, olettaen että harkitsen asiaa jos pyytää nätisti. Selitin että nyt ei ole mahdollista uutta sellaista ostaa. Siitä hermostui niin että heitti puhelimensa lattialle ja polkaisi jalalla päälle.
No en todellakaan siedä tuollaista käytöstä ja tuli minullekin ihan puskasta, aina ollut ns. kiltti.
Ajatus olisi, että teini menisi nyt enonsa firmaan auttamaan v-loppuisin, tavaran hyllyttämistä lähinnä. Vähän nurisi vastaan mutta kun ilmoitin että sitten puhelimenaan toimii vanha nokiani, alkoi ajatus innostamaan. Mitä mieltä?
Kommentit (17)
Oikein. Jos tahallaan hajottaa niin itse tienaa uuden. Sitä odotellessa peruspuhelin jolla voi soittaa ja tekstailla.
En ikinä ostaisi uutta puhelinta vaan laittaisin kiukuttelijan itse tienaamaan rahat.
Pahimmat tietämäni tapaukset rikkovat aina puhelimensa tahallaan kun uusi malli tulee markkinoille ja isovanhempansa ostavat ne heille sitten. Alakouluikäisistä kyse.
Voit uhkailla, mutta kannattaa kuitenkin yllättää ostamalla uusi puhelin. Kyllä tässä on varmasti ollut jo mielipahaa aivan riittämiin.
Tosi hyvä idea. Laita vielä laskemaan että paljonko täytyy tunteja tehdä uuden puhelimen eteen hyllyttäjän palkalla, joka on n. 10e/h bruttona.
Parenting done right. Hyvä ap, pysy lujana!
Jos eno ei palkkaakaan? Älkää sekoittako riitoihinne ulkopuolisia.
Todella loistava suunnitelma, noin itsekin tekisin. Kunpa vain moni muukin vanhempi ymmärtäisi olla antamatta periksi kiukutteleville lapsilleen. Hyvä ap, olet ansainnut kunnioitukseni!
Siis enolle tämä olisi täysin ok.
Ap
Tää on nyt ihan offtopic: jos tytön enon (eli sinun veljen) firmassa on palkallista työtä tarjolla, niin miksi sinä et jo ole siellä hommia paiskimassa kerta työtön olet?
13, ei ole ihan hakemaani alaa :) Ja kuten sanoin, saan sen paikan 4 kuukauden päästä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tää on nyt ihan offtopic: jos tytön enon (eli sinun veljen) firmassa on palkallista työtä tarjolla, niin miksi sinä et jo ole siellä hommia paiskimassa kerta työtön olet?
Tätä minäkin pohdin. Yhteiskunnassa on vallalla näkemys, etteivät opiskelijat tai muut nuoret tukia tarvitse, koska nehän voivat mennä töihin.
Mutta menepä kysymään työttömältä, mikset ole töissä, niin heti alkaa valitus siitä, ettei niitä töitä nyt vaan ole.
Miten me voidaan elää maassa, jossa teineille on töitä valita asti, mutta aikuisille ei. Jokin tässä mättää?
Ei sillä - ei puhelimenrikkojateini uutta puhelinta ansaitse.
Hei ei nyt mennä ohi aiheen. Olen ollut työelämässä pitkään ja nyt pidän sellaisen 4kk stressivapaan ennenkuin aloitan uuden työn. Tässä ei pitäisi olla mitään väärää.
Ap
Hyvä idea ja kiva, jos ei tarvitse töitä etsiä kauempaa. Tuo nyt on viimeinen pisara, että riikkoo itse oman puhelimensa ihan tahallaan kiukuspäissään. Minusta siinä ei tarvitse edes rahasta olla kiinni, kun sehän on täyttä manipulointia, että hajoitetaan sellaista, minkä olettaa automaattisesti johtavan siihen, että saa uuden... Varmaan tilanteesta kuitenkin kannattaa vielä keskustella, tuli ehkä yllätyksenä tunteenpurkaus teinille itselleenkin ja siinä auttaa jos asiasta voidaan kuitenkin puhua ja ehkä sille nauraakin jälkikäteen. Rahantienaamisasiasta kannattaa silti pitää kiinni, vaikka kaduttaisikin. Eli en itse ainakaan ostaisi puhelinta ennakkoon. Maks, voi sopia että kun 75% on tienattu, niin saa lopun lainaksi ja maksaa sen sitten lopuilla työtunneilla takaisin... Siinä tulee hiukan vastaan, mutta ei kuitenkaan vesitä itse asiaa. Se on hyvä opetus elämää varten, että kiukkuisenakin täytyy oppia hiukan hillitsemään itseään. Tienaamisesta voi tulla muutenkin ihan cool juttu, kun huomaa, että voi tehdä jotakin hyödyllistä taskurahojenkin eteen tarvittaessa.
En minä sotkisi sukulaisia tähän ja velvoittaisi heitä kasvattamaan sinun lastasi suunnittelemallasi rangaistuksella. Heillä ei ole velvollisuutta ottaa töihin sinun kiukkuteiniäsi.