Lue keskustelun säännöt.
Mitähän tälle olollensa voisi tehdä tai mahtaisi...
06.03.2016 |
Työterv.lääkäri diagnosoi lievän masennuksen ja lievän ahdistuneisuuden, mutta esim sairauslomaa en tästä syystä saa/tarvitse, kykenenhän mm kokkaamaan perheelle. Lääkitystäkään ei vielä ole kuulema aiheellista aloittaa, banaani voisi kuulema auttaa.
No, olen samaa mieltä, ei se varmaan se kotona kökkiminen oloa parantaisi, mutta toisaalta kaikki muu tuntuu useampana päivänä vkossa siltä kuin vetäisi kivirekeä harteillaan ja olisi tonni sementtiä niskassa. Olen varsin iloton, en tunne suuria tunteita muuta kuin negatiivisia, silloin tällöin positiivisia liittyen lähinnä lapsiini. Tympii ja kyrpii aika pitkälti kaikki eikä se auta että työ mättää ja parisuhde on pystyyn kuivunut ja kuollut, ollut itseasiassa jo vuosia, minusta riippumattomista syistä lähtöisin vaikken täydellinen todellakaan ole itsekään mutta silti (miehen haluttomuus).
Esimerkkinä tämä päivä, olen vain haahuillut pitkin kotoa ja hoitanut ns velvollisuuteni kuten kotityöt ja ruoanlaitot. Katsonut tallennuksia töllöstä ja syönyt. Nauranut en ole kertaakaan, en edes hymyillyt. Hermot on tosi kireällä ja nuorempi 13v jälkikasvu on ollut taas ihan helvetin ärsyttävä, uskokaa pois hän osaa sen taidon. En jaksaisi sitä yhtään, lopettaisi edes joskus ajoissa ennenkuin hälle pitää sanoa tiukasti.
Huomenna töihin, jeeee en malta odottaa. Jokin harrastus olisi varmaan hyvä olla mutta en yhtään tiedä mikä ja toisaalta ei todellakaan ole nyt rahkeita mitään aloittaakaan, evvk.
Mitä minä teen? väsyttääkin aina vaikka nukkuisin sen 7-8h kuten arkisin tai sitten 9-10h kuten vkonloppuisin.
Millaista se sitten on jos masennus menee vaikeaksi? en tee ruokaakaan perheelleni mutta mitä muuta kun nyt jo näin haljua, harmaata ja paskaa, ahdistavaa ja itkettävää, toivotonta, valotonta, ankeata.
Kommentit (9)
Olen pahoillani AP. Masennuksesi ei kuitenkaan selvästikään johdu pelkästään työstäsi, joten sairasloma työstä ei varmaankaan auta. Minulla on ollut jo useampi vuosi ihan samanlaista fiilistä, onneksi tosin minun parisuhteeni on hyvä. Onko sinulla ystäviä? Keksistkö heidän kanssaan jotain piristävää, kodin ulkopuolista menoa. Minun oloani pahentaa tämöiset päivät, jolloin minulla ei ole tiedossa mitään mitä odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä ajattelen masennuksesi johtuvan? Jos se kaikista kurjin asia on parisuhde, niin tee sille jotain. Jos joku asia hiertää vuodesta toiseen, niin eihän se voi olla vaikuttamatta.
Minulla masennus johtui selvästikin siitä, että olin pantannut todelliset tunteeni ja sitten kaikki oli vaan harmaata, ahdistavaa ja ilotonta. Terapiassa sain käydä aika pitkään, ennen kuin vihan tunteet tulivat ja sen jälkeen suru. Ei niidenkään tunteiden kanssa helppoa ollut, mutta sitten aloin pikku hiljaa parantua, enkä ole sen jälkeen ollut kertaakaan masentunut (tuosta on jo 20 v.), ainoastaan surullinen, huolissani ja ahdistunut jokusen päivän, jos elämässä on tapahtunut jotakin ikävää.
Tuohon edelliseen viestin loppuun eli itsekin tarvitsen aina jotakin jota odottaa mieliala nousee huomattavasti. En ole masentunut mutta silloin kun on hetkiä jolloin ei ole mitään odotettavaa vaikutan siltä. Itselläni on koko elämänmittainen tavoite ja sitten on lyhyempiä tavoitteita. Nyt olen työnhaussa...
Ota nyt lääkärin määräyksestä se banaani ja jos olo ei helpota käy uudelleen lääkärissä.
Sitten kun menet niin mene alan lääkärille, ei ravintoterapeutille.
Sepä se, ei ole kavereita eikä ystäviä. Olen välillä miettinyt miksi ei koska olen kuitenkin varsin sosiaalinen ja huumorintajuinen tyyppi ja useammankin kanssa ollut läheisetkin välit jotka sitten syystä tai toisesta hiipuneet. Ei edes oma siskoni välitä pitää yhteyttä. Tuntuu ikävältä kun on jonkun ihmisen auttanut hänen elämänsä pahimman kriisin ja surun ylitse ja olin kuulema korvaamaton apu ja tuki silloin hänelle, mutta niin vain hänkin on jättänyt yhteydenpidon pois, ed kerrasta on jo hieman yli 1v..enkä siis tarkoita nyt siskoani vaan erästä työni kautta tutuksi tulleeseen henkilöön. Tuossa yhtenä päivänä havahduin siihen että selvästikin on niin että jokainen jolla on minulle merkitystä, jättää ja/tai unohtaa minut ennenpitkää. Isäni, siskoni, äitini, ystäväni/kaverini, isäpuoleni jne.
Mutta en minä jaksa noita miettiä, tulee vain entistäkin kurjempi mieli ja olo.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota nyt lääkärin määräyksestä se banaani ja jos olo ei helpota käy uudelleen lääkärissä.
Sitten kun menet niin mene alan lääkärille, ei ravintoterapeutille.
Niin, en ollutkaan ravintoterapeutilla vaan kuten mainitsin niin työterve.lääkärillä. Banaani kuulema vaikuttaa suotuisasti aivojen serotoniinitasoon.
ap
Ei minulla ole voimia avioeroprosessiin enkä ole varma haluaisinko sitäkään. Sitten olisin loppuelämäni varmaan ihan yksin, enhän edes "kehtaisi" muiden edessä olla alasti saati seksiä harrastaa. Tosin eihän sitä ole nyttenkään. Tässä vain vellon ja vanhenen, ei muuta. Ja tiedän, kuulostan kamalalta ja kuulostaa kamalalta mutta noin koen ja tunnen enkä jaksa muuta. Tulen olemaan kuolemaani asti surullinen ja katkerakin siitä että ns normaali seksielämä on minulta viety mutta minkäs teet, ei toista voi pakottaa. Enää en niin halua sitä itsekään muta valitettavasti vielä tunnen että se ns kuuluisi norm elämään ja parisuhteeseen mutta jospa sekin fiilis haihtuisi pikkuhiljaa pois...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sepä se, ei ole kavereita eikä ystäviä. Olen välillä miettinyt miksi ei koska olen kuitenkin varsin sosiaalinen ja huumorintajuinen tyyppi ja useammankin kanssa ollut läheisetkin välit jotka sitten syystä tai toisesta hiipuneet. Ei edes oma siskoni välitä pitää yhteyttä. Tuntuu ikävältä kun on jonkun ihmisen auttanut hänen elämänsä pahimman kriisin ja surun ylitse ja olin kuulema korvaamaton apu ja tuki silloin hänelle, mutta niin vain hänkin on jättänyt yhteydenpidon pois, ed kerrasta on jo hieman yli 1v..enkä siis tarkoita nyt siskoani vaan erästä työni kautta tutuksi tulleeseen henkilöön. Tuossa yhtenä päivänä havahduin siihen että selvästikin on niin että jokainen jolla on minulle merkitystä, jättää ja/tai unohtaa minut ennenpitkää. Isäni, siskoni, äitini, ystäväni/kaverini, isäpuoleni jne.
Mutta en minä jaksa noita miettiä, tulee vain entistäkin kurjempi mieli ja olo.
ap
Oletko varma, että ystäväsi sukulaisesi eivät ajattele, että sinua ei kiinnosta pitää yhteyttä, kun et ole antanut kuulua itsestäsi? Parhaiten toimii sellainen ystävyys, jossa kumpikin saa ja antaa vuoronperään. Se vaikeuttaa ystävyyttä, jos toinen on liikaa auttajan roolissa ja/tai esiintyy liiankin pärjäävänä. Ilottomuus, luovuttaminen ja katkeruus karkottavat ystäviä, jos sitä positiivisempaa puolta ei myös näy välillä. Anteeksi, mutta aloituksesi perusteella et vaikuta ihmiseltä, johon olisi kiva tutustua. Minä arvostan sitä, että ihminen ei luovuta eikä alistu vaan yrittää ja vaikka ne yritykset menisivät persiilleen, niin sitten kiroaa ja koittaa jotain muuta.
Varmaan itsarin.