Mikä avuksi? En uskalla ystävystyä

siis luonteesi on rauhallinen ja hiljainen ja pelkäät että luonteesti tulee esille.

Avaisitko tätä asiaa vähän enemmän? Miksi pelkäät niin paljon räjähtämistä ja erimielisyyksiä? Saatko raivareita vai mistä on kyse?

Kannattaa ehkä miettiä olisko terapiasta hyötyä, kuulostaa nimittäin että siellä on jotain käsittelemättömiä asioita taustalla ja olet ehkä huonosti yhteydessä itseesi ja tunteisiisi… Pyritkö kieltämään ja tukahduttamaan kaikki negatiiviset tunteet kuten vihan ja surun? Sellainen usein aiheuttaa räjähtämisiä kun patoutuneet tunteet purkautuu.

Vierailija kirjoitti:

siis luonteesi on rauhallinen ja hiljainen ja pelkäät että luonteesti tulee esille.

Ei, kun pelkään että olen ns. näennäisesti rauhallinen mutta kuitenkin riidanhaluinen ja pelkään että ajaudun ihmisten kanssa ristiriitoihin tämän arvaamattoman luonteeni vuoksi.

Olen joskus nuorena joutunut jonkin verran riitoihin ihmisten kanssa ja olen paljonkin riidellyt sisarusteni kanssa :-( En haluaisi kuitenkaan riidellä kenenkään kanssa mutta pelkään että minussa on jotain sellaista mikä saa ihmiset lopulta inhoamaan minua.

Vierailija kirjoitti:

Avaisitko tätä asiaa vähän enemmän? Miksi pelkäät niin paljon räjähtämistä ja erimielisyyksiä? Saatko raivareita vai mistä on kyse?

Kannattaa ehkä miettiä olisko terapiasta hyötyä, kuulostaa nimittäin että siellä on jotain käsittelemättömiä asioita taustalla ja olet ehkä huonosti yhteydessä itseesi ja tunteisiisi… Pyritkö kieltämään ja tukahduttamaan kaikki negatiiviset tunteet kuten vihan ja surun? Sellainen usein aiheuttaa räjähtämisiä kun patoutuneet tunteet purkautuu.

Pelkään siis että joudun jonkinlaisiin ristiriitoihin ihmisten kanssa ja lopulta kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä.

Ap

Pelkäät, että olet riidanhaluinen? Mutta oletko sitä oikeasti? Sisarusten kanssa riitely on vähän eri kuin aikuisten ihmisten ystävyyssuhteissa, samoin teini-iän draamoista ei ehkä voi suoraan päätellä, että näin ne ihmissuhteet tulee menemään aikuisenakin…. Rohkeasti vaan, jos kyseessä on aito ystävyys niin harva erimielisyys on niin lopullinen, etteikö sitä saisi selvitettyä. 

Luulen että sulla on turhan negatiivinen käsitys itsestäsi. Kannattaa miettiä mikä siinä on takana? 

Näiden edellisten lisäksi minua vaivaa eräs vanha tuttava joka ei enää katsokaan minua päin esim. kaupassa kohdatessamme. Kääntää pään vaan kylmästi pois. Omasta mielestäni en ole tuolle ihmiselle tehnyt mitään, mutta silti käyttäytyy minua kohtaan noin :-(

Tällaiset kaikki plus tietty tuo mitä olen yllä kertonut, vaikuttaa siihen etten uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Mitä jos he alkavat inhoamaan minua kuten tuo vanha tuttavani? Ja siis tiedän etten ole tehnyt hänelle mitään, niin miksi ihminen voi alkaa vihata jotain vaikka toinen ei olisi tehnyt yhtään mitään?

ap

nosto

Onko kukaan muu ollut samanlainen tai samalaisessa tilanteessa?

En ole samanlaisessa tilanteessa, mutta mulla on vaikeaa ystävien kanssa siksi, että mun on aika vaikea antaa virheitä anteeksi. Eli jos joku pettää luottamukseni tai toimii odotusteni vastaisesti, mun on tosi vaikea enää jatkaa. Tulee semmonen että jaahas tää oli tässä, hanskat tiskiin. Vaikka asiaa selvitettäisiin ja toinen pyytäisi anteeksi, en anna. En oikein tiedä, miksi olen niin joustamaton. Siihen asti olen mukava ihminen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen, kunnes mut suututtaa.

Kyllähän ihmisessä on erilaisia puolia, eikä kukaan varmaankaan oleta sinun olevan aina rauhallinen ja hiljainen. Toki sitten jos raivostut, niin luulisi siihen olevan jokin syy, jonka voit tälle ystävällesi kertoa. Erilaiset puolet ihmisessä ovat rikkaus ja mitä syvempi ystävyys, niin sen enemmän puolia se vastapuoli usein oppii tuntemaan. Aikuisuuteen toki kuuluu ottaa vastuu omasta käytöksestään ja jos koet, että saat raivokohtauksia syyttä, niin sitten kannattaa harkita juttelua ammattiauttajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

En ole samanlaisessa tilanteessa, mutta mulla on vaikeaa ystävien kanssa siksi, että mun on aika vaikea antaa virheitä anteeksi. Eli jos joku pettää luottamukseni tai toimii odotusteni vastaisesti, mun on tosi vaikea enää jatkaa. Tulee semmonen että jaahas tää oli tässä, hanskat tiskiin. Vaikka asiaa selvitettäisiin ja toinen pyytäisi anteeksi, en anna. En oikein tiedä, miksi olen niin joustamaton. Siihen asti olen mukava ihminen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen, kunnes mut suututtaa.

Oletko miettinyt, että lunastatko itse odotukset, joita muilta odotat?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän ihmisessä on erilaisia puolia, eikä kukaan varmaankaan oleta sinun olevan aina rauhallinen ja hiljainen. Toki sitten jos raivostut, niin luulisi siihen olevan jokin syy, jonka voit tälle ystävällesi kertoa. Erilaiset puolet ihmisessä ovat rikkaus ja mitä syvempi ystävyys, niin sen enemmän puolia se vastapuoli usein oppii tuntemaan. Aikuisuuteen toki kuuluu ottaa vastuu omasta käytöksestään ja jos koet, että saat raivokohtauksia syyttä, niin sitten kannattaa harkita juttelua ammattiauttajan kanssa.

Tämä oli hyvin sanottu.