Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä yli oman äidin käytöksestä lapsuudessa?
24.02.2016 |
Eli lyhyesti olen nyt parikymppinen nainen.
Äitilläni ollut itsellään aikoinaan vaikea lapsuus ja ymmärrän tämän.
Minua kohtaan äiti oli lapsena aika laru ajoittain. Säännöllistä läskiksi haukkumista ( kenties söin koska en muusta lohtua saanut), nartuksi haukkumista..mykkäkoulua..huutamista yms. En kuitenkaan sano että lapsuuteni olisi ollu onneton, pääosin onnellinen mutta suurena muistikuvana on äitini ajoittainen käytös. En mm muista että minua olisi äiti ikinä halannut, pikkusiskoa kylläkin nenäni edessä.
Huusi minulle kun kuukautiseni alkoivat.
Tuntuu että sisälläni on iso solmu.
Luotan vain harvoihin ihmisiin, kavereita ei ole tästä johtuen paljon.
Mies minulla on mutta en hänenkään seurassaan uskalla olla oma itseni. Häpeän itseäni enkä uskalla seksissäkään vapautua ja tämä häiritsee miestäni.
Olen huomannut että kaikesta haukkumisesta riippumatta joku saattaa pitää minusta läskeineni kaikkineni, eli en ole äidilleni katkera enkä halua pahaa.
Haluaisin vain tietää miten pääsen tästä tunteesta eroon. Läheisyys on vaikeaa, tunteista puhuminen vaikeaa.. en osaa kunnolla kuunnella toisten murheita koska kukaan ei ole ikinä minun murheitani kuunnellut. Olen tottunut pitämään kaiken sisälläni ja itkemään peiton alla salaa.
Kirjoitan kännykällä anteeksi siis virheistä ja muista :D iski taas vain ahdistus, onko muilla kokemusta vastaavasta lapsuudessa ja miten "pääsitte yli"?
Kommentit (14)
Hae keskustelu "70-luvulla syntyneiden äidit". En pysty puhelimella laittamaan linkkiä. Loistavaa vertaistukea meille, joilla huono äitisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos teille.
En ole miehelleni puhunut äidistäni, koska en kehtaa. Enkä tosiaan halua äidille pahaa, varmasti hänellä on itsellään ollut pahempi lapsuus.
Muutenkin käyn äiti monta kertaa viikossa autttamassa eli kukaan ei varmaan osaa ajatellakkaan taustaani.
Tunnetteko te "vihaa" äitiänne kohtaan?
Ainakin tiedän millainen äiti en olisi lapsilleni, mikäli joskus äidiksi tulen. Minun lapsiani ei kukaan arvostelisi tai haukkuisi siitä pitäisin huolen.
Älä ole äitisi kanssa missään yhteydessä. Näin ne ikävät muistot haalistuu. Elä ihan omaa elämääsi. Näin minäkin teen.
Äitisi kanssa tuskin saat ikinä selvitettyä asioita. Hänellä on oma käsityksensä ja todennäköisesti se, mitä sinun mielestään on tapahtunut, ei hänen mielestään ole totta ollenkaan.
Ota etäisyyttä, älä puhu asioistasi hänelle, vaan yleisistä jutuista, pidä asialliset välit, ymmärrä ettet ole itse syypää saamaasi kohteluun vaan olet hyvä ihminen kaikin puolin ja jatka eteenpäin.
Minä pääsin yli , kun vatvoin menneitä moneen kertaan läpi vuosien aikana. Kyse oli narsistiäidin aiheuttamista traumoista. Lopulta siirsin äidin pois elämästäni, sen jälkeen alkoi helpottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samantyyppinen lapsuus ja en myöskään ole vieläkään päässyt siitä "yli" vaikka olen yli 30 v. Olen jatkuvasti vihainen ja surullinen- en edes suoraan siitä lapsuudesta mutta tiedän että sieltä nämä tunteet kumpuaa, vaikea vain käsitellä kun lapsuus on päässä pelkkä musta möykky enkä saa tunneyhteyttä niihin aikoihin. En voi siis lakata esim. olemasta vihainen äidilleni, kun on enemmänkin niin että olen vihainen kaikille muilla ihmisille, vaikka oikeasti pitäisi olla vanhemmille. Ne vaan kuuluu siihen mustaan möykkyyn mihin en saa yhteyttä. Mutta ainakin sinun kannattaisi ehkä olla puolustamatta äitisi käytöstä sillä että hänelläkin on ollut vaikeaa, olisihan äitisikin voinut päättää ettei kohtele omia lapsiaan samalla tavalla kuin häntä on kohdeltu mutta valitsi toisin. Se nimittäin voi estää tunteiden käsittelyä jos keksii heti miljoona syytä miksi ei saisi olla esim. vihainen äidilleen.
Lapsuuden kokemuksista on tosiaan helpompi päästä yli kun ottaa etäisyyttä äitiinsä, ja miksei isäänkin. Älä vatvo pahassa olossa vaan ota etäisyyttä ihmiseen joka on pahan olosi taustalla. Et tee rikosta vaikket olekaan äitisi kanssa tekemisissä. Ajattele itseäsi ja omaa hyvinvointiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hae keskustelu "70-luvulla syntyneiden äidit". En pysty puhelimella laittamaan linkkiä. Loistavaa vertaistukea meille, joilla huono äitisuhde.
Narsistiäitiketjut on myös hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae keskustelu "70-luvulla syntyneiden äidit". En pysty puhelimella laittamaan linkkiä. Loistavaa vertaistukea meille, joilla huono äitisuhde.
Narsistiäitiketjut on myös hyviä.
Ketju narsistiäideistä: http://www.vauva.fi/keskustelu/1464054/ketju/narsistiaidin_tyttaret_mil…
Ja paljon pidempi tuo 70-lukulaisten ketju:http://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_aid…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain tämä auttoi minua, suosittelen lukemista, vaikka aikaa meneekin: http://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_aid…
Olisiko hyvä jutella terapeutin kanssa? Vaatii kyllä rahaa, mutta varmaan olisi apua ja hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin meinasin linkata tuon 70 -luvulla syntyneiden äidit -ketjua.
Mun äiti on syntynyt -50 luvun lopulla ja itse olen syntynyt 80 -luvun alussa. Olen aina miettinyt että mikä siinä on ollut vialla, kuten ko. keskustelukin sen osoittaa.
Käsittääkseni 70-80 -luvulla oli täysin normaalia, että synnytyksen jälkeen vauva vietiin pois ja se oli käytännössä hoitajien vastuulla koko sen ajan, että vastasynnyttänyt äiti sai levätä. Vauva tuotiin 3-4 tunnin välein syömään. Ehkä joku "side" tai muu jäänyt muodostamatta ihan ensimmäisinä päivinä?
Vai liittyykö se jotenkin sodanjälkeiseen pula-aikaan, jossa sotaveteraaneilla oli traumoja, päivät kuluivat juopotellessa ja hakatessa lähimmäisiä ja ruokakin oli kortilla? Lapset eivät nähneet/saaneet rakkautta ja hellyyttä eivätkä sitten osanneet sitä omille lapsilleenkaan tarjota.
Ovatko vain äidit tällaisia, millaisia ovat 70-80 -luvuilla syntyneiden isät? Ainakin meillä isä on ollut mitä sydämellisin ja ihanin ihminen (joka toki ummisti silmänsä ja käänsi päänsä äidin lapsiin kohdistuvalta terrorilta).
Kiitos linkeistä täytyy illalla lukea ajatuksen kanssa.
Minunkin isäni oli aivan eri maata ja välillä ihmettelenkin miten kesti tulista äitiäni. Isäni tosin kuoli jokin aikaa sitten joka varmaan laukaisi tämän äitisuhteen ahdistuksen sisälläni.
Minulla on kokemusta samantapaisesta äidistä, mutten osaa vastata kysymykseesi. En ole vieläkään päässyt asian yli, vaikka ikää pian 30 v. Olisi hyvä jutella ammattilaisen kanssa, jos et ole sitä vielä tehnyt. Tsemppiä.