Parisuhteessa olevat...

Meillä oli niin, että mies maksoi kaiken asumiseen liittyvän, minä juoksevat kulut. Noin rahamäärällisesti se meni tasan.

Vasta erossa ruvettiin katsomaan, että mä olen tuhlannut kaiken rahani, mies on sijoittanut sen asuntoon.

Mun mies maksaa kaiken :)

Mies tienaa meillä n. 40% enemmän kuin minä. Maksaa yhteisistä menoista (kuten asuminen, lasten kulut yms) 40% enemmän kuin minä. Eli kumpikin siirtää yhteiselle tilille palkkapäivänä samassa suhteessa rahaa ja sieltä maksetaan yhteiset kulut. Loput on "omaa rahaa", joka käytännössä meillä kummallakin menee tän yhteisen yrityksen (= perhe) pyörittämiseen.

Meillä se kummalla on enemmän on myös maksanut enemmän. Yhdessä vaiheessa mies oli työtön ja minä maksoin laskut ja muut ja nyt mies tienaa enemmän kuin minä ja hän maksaa enemmän. Meille on sopinut yhteiset rahat heti alusta asti, ehkä vähän erijuttu, jos toisella olisi erityisen paljon enemmän varallisuutta kuin toisella.

Tuossa sun rahat- mun rahat systeemissä on yksi kohta jota en ymmärrä. Se aika kun toinen on kotona pienten lasten kanssa. Uhraa oman uransa ja palkkansa siihen ja yrittää edelleen maksaa osuutensa asumiskuluista ja muista menoista esim. säästöillä. Käytännössähän toinen saa silloin ilmaisen lastenhoidon ja taloudellinen riski jää vain sen lapsia hoitavan kontolle. Tuossa kohtaan se haiskahtaa pahasti hyväksikäytöltä ja alistamiselta.

Myös asuntolainan kanssa kannattaa miettiä miten sen tekee. Ystäväni elää parisuhteessa jossa molemmat käy töissä ja molemmilla on omat rahat. Asuminen on järjestetty niin että mies maksaa lainaa ja nainen sähköt, vedet yms. Minusta tuo on vähän typerä systeemi, koska tuossa naiselle ei kerry omaisuus ollenkaan. Olisi järkevämpää että laina olisi molempien nimissä ja kumpikin lyhentäisi sitä omalta osuudeltaan.

Meillä mies maksaa tällä hetkellä kaiken eikä ole valittanut. Tiedän kaksi pariskuntaa, joissa on omat rahat tai ainakaan toisen hyväksi ei isompia summia käyttää ja toiset ovat eronneet ja toiset ovat vanhempi pariskunta, joka asuu yhdessä, kun erotakaan eivät kehtaa.

Mies maksaa kaiken, omillani ostan ruuat ja loput käytän miten haluan.

Meillä laina yhteisissä nimissä, mutta yleensä mies maksaa sen. Me ei koskaan lasketa kuka maksaa ja mitä, vaan on vaan sellainen käytännön jako, että mä käyn ruokakaupassa, ostan vaatteet ym. Mies maksaa laskut. Mutta jos mun tilillä on rahaa, kun joku lasku tulee, eikä miehellä, niin maksetaan mun tililtä ja sitten taas jos mun pitäis mennä kauppaan, mutta saldo lähellä nollaa, niin siirrän miehen tililtä kaupparahaa itelleni. Meillä on aina mennyt näin, jo seurusteluaikoina vuokralla asuessa ennen lapsia. Eikä muuten olla rahasta tapeltu. Isoista hankinnoista sovitaan yhdessä.

Eli äitini on oikeessa.. mies on kaiketi paska, kun vaatii puolet vuokrasta ja asumismenoista, vaikka tienaan itse vähemmän.

Tienataan nettona 1800 ja 2700+95 (lapsilisä).

Yhteiset menot (asuminen, ruoka, hygienia, pienet kodin ostokset, sanomalehti, netti ja henkivakuutus) maksetaan puoliksi. Isommat yhteiset kodin ostokset (remontit ja huonekalut tms) sovitaan tapauskohtaisesti, yleensä menee puoliksi. Muut menot kumpikin maksaa omansa. Tämä sovittiin ennen asuntolainaa ja jälkikasvua.

Kun lapsi tuli kuvioon mukaan, olen parempituloisena ja lapsilisän nostavana maksanut vaatteet ja tarvikkeet. Niitä kompensoimaan mies maksaa koulukuvia, harrastuksia, joskus jonkun ulkovaatesetin jos hänen nettitunnukset on shoppaillessa sopivasti esillä.

Mulle ei tulisi mieleenkään jotain tilapäistä accidenttia lukuunottamatta elattaa muita kuin itseni ja lapseni, enkä odota kenenkään muun huolehtivan mun taloudellisesta hyvinvoinnista. Suu säkkiä myöden ja säästöt turvaa yllätyksiltä.

Eli lomautukset tms lyhytaikaiset ei aiheuta budjetissa muutoksia, pidemmäksi venyvä työttömyys huomioidaan menoissa ja ennenkuin ansiosidonnainen päättyy.

Meillä on yhteinen tili johon palkat ynnä muut menevät. Eli helppoa kun mikä.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa sun rahat- mun rahat systeemissä on yksi kohta jota en ymmärrä. Se aika kun toinen on kotona pienten lasten kanssa. Uhraa oman uransa ja palkkansa siihen ja yrittää edelleen maksaa osuutensa asumiskuluista ja muista menoista esim. säästöillä. Käytännössähän toinen saa silloin ilmaisen lastenhoidon ja taloudellinen riski jää vain sen lapsia hoitavan kontolle. Tuossa kohtaan se haiskahtaa pahasti hyväksikäytöltä ja alistamiselta.

Myös asuntolainan kanssa kannattaa miettiä miten sen tekee. Ystäväni elää parisuhteessa jossa molemmat käy töissä ja molemmilla on omat rahat. Asuminen on järjestetty niin että mies maksaa lainaa ja nainen sähköt, vedet yms. Minusta tuo on vähän typerä systeemi, koska tuossa naiselle ei kerry omaisuus ollenkaan. Olisi järkevämpää että laina olisi molempien nimissä ja kumpikin lyhentäisi sitä omalta osuudeltaan.

Meillä tuon uhrauksen lapsen eteen teki molemmat, kumpikin nautti kiireettömistä päivistä muksun kanssa kotosalla oman aikansa.

No, onhan se aika itsekästä vaatia puolet maksamaan, jos tuloissa suuria eroja. Kai te sitten jaatte kaikki kotityötkin tasan tarkkaan tasan? ;) Mitkäs ne olikaan yleisimmät riidan aiheet parisuhteissa? Raha, kotityöt ja seksi. Ja veikkaisin, et nämä sellaisissa parisuhteissa, joissa toisella tai jopa molemmilla elämä pyörii sen oman navan ympärillä ja huolehditaan omista tarpeista vähän liiankin hanakasti...

Meillä mies tienaa enemmän mutta rahat on aina olleet yhteisiä. Perhe on yhteisyritys ja omaisuus yhteistä. Ensimmäistä taloa rakentaessa mulla oli enemmän omaisuutta mutta eiköhän tuo ole näiden vuosien aikana tasaantunut.

Jos joskus muutamme yhteen niin asumis- ja ruokakulut pannaan puoliksi, ihan riippumatta siitä minkä verran itsekukin tienaa. En voisi kuvitella mitään muuta vaihtoehtoa. Miksi enemmän ansaitseva olisi velvollinen maksamaan enemmän jostain sellaisesta, mitä käytetään yhtä paljon?

Vierailija kirjoitti:

Eli äitini on oikeessa.. mies on kaiketi paska, kun vaatii puolet vuokrasta ja asumismenoista, vaikka tienaan itse vähemmän.

Kannattaahan tuosta keskustella ihan ajan kanssa, että miten mies on ajatellut nuo esimerkiksi siinä vaiheessa jos tulee asuntolainaa tai lapsia. Onko hän valmis siihen että asumisenne tason määrittelee sinun maksukykysi, vaikka hänellä itsellään olisi vara kalliimpaan asuntoon? Miten harrastukset, matkat yms. Toinen matkustelee pitkin maailmaa ja toinen odottaa kotona? Tai kumpikaan ei matkustele, ette harrasta mitään yhdessä, vaikka periaatteessa olisi vara, mutta jos toinen joutuisi silloin maksamaan enemmän? Tuo tulee näkymään niin monessa kohtaa myöhemmin, että se kannattaa puhua poikki ja pinoon, että kumpikin sitten tietää mihin on ryhtynyt.

Ei se nyt sitä tarkoita että on paska, mutta itse miellän tuon ajattelutavan vähän sellaiseksi, että ajatellaan parisuhteella olevan alku ja loppu, ja halutaan että tilit on tasan siellä lopussa. Jos oikeasti on sitoutunut olemaan yhdessä, niin ei siinä tarvi joka senttiä ynnätä, koska kyse on yhteisestä elämästä. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Tiedostan että moni on eri mieltä.

Meillä on yhteinen talous. Se maksaa kenellä on rahaa.

avokki tienaa vajaa kymmenen kertaa enemmän. Itse opiskelija hän lääkäri. Maksan puolet tuistani yleisiin menoihin ja puolet on omaa rahaa. Elän siis opiskelijabudjetilla ja hän melko leveetä elämää. Ei kyllä tulisi mieleenkään alkaa yhtään enempää elämään siivellä saanhan jo halvan kämpän ja yleiset menot 350 eurolla kuussa. Sitten kun valmistun ja toivottavasti huonosta työtilanteesta huolimatta pääsen vakituisiin töihin, niin pystyn itsekin nostamaan elintasoani. 3 vuotta asuttu yhdessä.

Suomessa on ihan lainkin mukaan puolisolla elatusvelvollisuus. Tämä kannattaa pitää mielessä kun jonkun kanssa menee yhteen. Elämä on yllättävää.

Vierailija kirjoitti:

avokki tienaa vajaa kymmenen kertaa enemmän. Itse opiskelija hän lääkäri. Maksan puolet tuistani yleisiin menoihin ja puolet on omaa rahaa. Elän siis opiskelijabudjetilla ja hän melko leveetä elämää. Ei kyllä tulisi mieleenkään alkaa yhtään enempää elämään siivellä saanhan jo halvan kämpän ja yleiset menot 350 eurolla kuussa. Sitten kun valmistun ja toivottavasti huonosta työtilanteesta huolimatta pääsen vakituisiin töihin, niin pystyn itsekin nostamaan elintasoani. 3 vuotta asuttu yhdessä.

Mä en ymmärrä miten lääkäriavokkisi pystyy ylipäätään katsomaan köyhyyttäsi vierestä ja samalla nauttimaan omista rahoistaan.