Leikkivätkö teidän vanhemmat teidän kanssa?
Omat vanhempani eivät ikinä leikkineet mun kanssa ja olin vähän hämilläni, kun muutama kaveri sanoi että heillä kotona vanhemmat istui lattialla lasten kanssa ja rakenteri legoilla. Onko tämä kuinka yleistä?
Kommentit (18)
Ei leikkinyt. Ei ollu 70-luvulla tapana meilläpäin ainakaan.
En ainakaan muista, että he olisivat leikkineet. Jos ei sitten ihan parin ensimmäisen vuoden aikana, siihen asti muistini ei ymmärrettävästi riitä.
Eivät leikkineet. Itse leikin omieni kanssa välillä, mutta enemmänkin pelaan (lauta- ja ulkopelejä), piirrän ja askartelen heidän kanssaan.
Parin viime vuoden aikana äitini ei ole enää leikkinyt kanssani niin usein kuin ennen. Olen 36 v ja äitini on 60 v. Isäni on ikävä kyllä jo kuollut, joten hänkään ei enää leiki kanssani. :(
Eivät leikkineet omassa lapsuudessani 60-70 -luvulla. Eivät ehtineet/ eivätkä ylipäänsä nähneet siinä mitään ideaa.
Eivät leikkineet ja ihan kunnon kansalainen minusta kasvoi ja ihan lämpimät välit vanhempiin. Itse kuitenkin poden huonoa omaatuntoa kun en jaksa leikkiä lasteni kanssa ja teen sitä kuitenkin melkein päivittäin.
Vanhemmilta odotetaan paljon enemmän tänä päivänä. Meidät myös lähetettiin ulos löytämään omat leikkikaverit, nyt vanhempien pitää järjestetää leikkitreffit.
t. 70-luvulla syntynyt
Vierailija kirjoitti:
Eivät leikkineet ja ihan kunnon kansalainen minusta kasvoi ja ihan lämpimät välit vanhempiin. Itse kuitenkin poden huonoa omaatuntoa kun en jaksa leikkiä lasteni kanssa ja teen sitä kuitenkin melkein päivittäin.
Vanhemmilta odotetaan paljon enemmän tänä päivänä. Meidät myös lähetettiin ulos löytämään omat leikkikaverit, nyt vanhempien pitää järjestetää leikkitreffit.
t. 70-luvulla syntynyt
Itse olen 90-luvun lapsi eikä meillä leikitty. Tiedä sitten miten yleistä se on ikätovereideni keskuudessa. T. Ap
"Olen äiti, en pelle, enkä viihdyttäjä, " totesi äitini kun yritin leikkiä ehdottaa.
Ei leikkinyt, mutta en ole pitänyt sitä mitenkään outona.
Olen syntynyt -97. Nuorin sisarus on -02, eikä vanhemmat kyllä leikkineet hänen kanssaankaan. Meitä sisaruksia on viisi ja leikittiin lapsuus keskenämme.
Isä urheili pihapelijuttuja välillä ja saattoi tv:n mainoskatkolla käydä juomassa keittämäni "kahvit" nukkekupeista. Ryysti oikein kovaan ääneen ja aina otti maitoa ja sokeria vaikkei oikeasti käyttänyt :D
Äitin kanssa oltiin muuten enemmän. Luki sadut, askarreltiin ym. Mutta ei meillä koskaan vanhemmat roolileikkeihin lähtenyt, eikä ollut tarvekaan. Jos tässä siis viitataan vl olleeseen keskusteluun ;) Lapsikavereiden kanssa omat leikit sitten.
Harrastuksiin meitä aina kannustettiin ja kuskattiin. Itse aion toimia samoin omien lasten kanssa. Monet murheet ja karikot varsinkin teini-iässä välttänyt kun harrastus täytti tarpeeksi elämää.
Äiti hoiti kotia ja laittoi ruokaa, välillä vei meitä omiin harrastuksiin mukaan jossa saimme itse keksiä tekemistä. Isä ei leikkinyt mutta vei meitä pulkkamäkeen ja luki iltasadut ja välillä opetti meille jotain jännää avaruudesta tai tieteestä, tutkija kun on.
Leikki, molemmat. Olin ainoa lapsi ja viihdyin yksinkin leikkeineni, mutta välillä oli kyllä kiva leikkiä vanhempien. Mä leikin omien lasten kanssa päivittäin, niin kauan kun suinkin pystyn. Se on vaan niin ihanaa! :)
Ei nyt välttämättä mitään nukkeleikkejä ja sellaisia, niitä leikittiin toisten lasten kanssa. Mutta olivat kyllä yleisönä joskus vaikka koiranäyttelylle tai voimistelukilpailulle tms. Ja sitten minulle näytettiin aikuisten asioita ja otettiin niihin mukaan. Ja tehtiin palapelejä ja muutenkin pelattiin tosi paljon kaikenlaista.
Eivät leikkineet.
-71 syntynyt olen.
Ei meillä vaan porukat leikkiny mun ja veljen kanssa. Joskus pyysin äitiä leikkiin mun kanssa jotakin pienillä muovieläimillä ja se ei osannu sitten yhtään :D Olin tosi ärsyyntynyt et miten se ei osannu yhtään leikkiä. Ei siitä tullut mitään :D
Eivät leikkineet ikinä. Olen 40v. Olen itse kyllä leikkinyt lasteni kanssa.