Lue keskustelun säännöt.
Onnistuuko yhteenpaluu joskus, kokemuksia jollakin?
Kenmari
11.02.2016 |
Sotkimme itse suhteemme. Olin rikki vielä eron jälkeen ja kumppanillakaan ei ollut valmiuksia suhteeseen, olosuhteetkin olivat vaikeat. Rakkautta oli kyllä ja intohimoa. Tahtoakin, mutta hieman eri vaiheissa. Meissä on paljon samankaltaisuuttaa ja ymmärystä toisiimme, samankaltaista arvomaailmaa, mutta tietyissä tempperamentin osa-alueilla eroja. Tämä johti siihen, että minusta tuli epävarmoissa olosuhteissa takertuva ja toinen tietysti alkoi vetäytyä. Varsinainen itseään vahvistava negatiivinen kehä :( Rakastan hänessä lähes kaikkea ja kaipaan, samalla kuitenkin näen, että minun pitää nyt itsenäistyä ja rakentaa omaa sisintäni. Ja nykyisessä tilanteessa suhde ei voi jatkua, muutamien asioiden pitäisi muuttua, että homma alkaisi toimimaan. Silti toivon, että palaamme paremmalta pohjalta yhteen vielä jonakin päivänä, esimerkiksi puolen vuoden päästä. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Onko paluu yhteen onnistunut jollakin ja minkälaisissa olosuhteissa?
Kommentit (16)
Tietääkö mies sun yhteenpaluuhaaveista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miesystävän exä ajattelee noin. Ei vaan tiedä, että mies on tavannut uuden, minut.
Isä sanoi mulle joskus että uudestaan lämmittämällä ei parane kuin lihasoppa ja olen tän todennut omien kokemusteni perusteella aika hyväksi neuvoksi.
Kysyin, mitä hän ajattelee asiasta. Sanoi, että voi olla mahdollista joskus. Itse sanoin, että olen valmis kyllä ottamaan hänet takaisin, mutta tiettyjen asioiden pitää kyllä muuttua. Nykyisellä malilla ei tule onnistumaan kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Isä sanoi mulle joskus että uudestaan lämmittämällä ei parane kuin lihasoppa ja olen tän todennut omien kokemusteni perusteella aika hyväksi neuvoksi.
No niinhän se saattaa olla. Surettaa vaan, kun pilattiin juttu, jossa näin paljon mahdollisuuksia hyvään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On onnistunut. Taustalla se että mä en ollut tajunnut miehen tarvitsevan omaa aikaa kun ei sitä mulle Suoraan kertonut. Riitojen yhteydessä oli tullut vain esiin ja se oman ajan haluminen ei tullut mieheltä ulos muutoin. Miestä ahdisti meidän yhdessäolo ja mun ehdotukset näkemisestä jotka sit toteutuivatkin. Eli me nähtiin vaikkei mies olisi halunnut ja se heijastui hänen käytökseensä. Minä siinä tilanteessa tunsin jonkin olevan huonosti ja halusin nähdä entistä enemmän. Tiedustelin myös paljon missä mättää mutta vastausta en saanut ja koin olevan kaiken kuitenkin erittäin hyvin. Yhtenä iltana sitten kun avauduin taas että mättääkö jossain vai luulenko vaan kun toinen oli niin kylmä niin riita äityi hirveäksi. Seuraavana päivänä mies ilmoitti että ero.
Se oli jotain aivan helvettiä. Tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mies sanoi pahan olon olleen jo jonkin aikaa mutta siirtänyt tunteeb sivuun. Enää ei voisi jatkaa, ahdistaa. Minä en syönyt viikkoon mitään, itkin vain. Viikon jälkeen näimme ja puhuimme. Onneksi osasimme puhua tästä noidan kehästä, sillä se auttoi ja palasimme yhteen. Nyt vuosi mennyt ja hyvin menee :) Nykyään aloitteet tulevat mieheltä ja oman ajan pyytämisen sanoo suoraan eikä kierrellen jolloin en loukkaannu :) ongelmahan oli että mies yritti saada vuosi sitten omaa aikaa niin ettei jaksa minua, jolloin minulle tuli hylkäämiskokemus ja se ettei toinen välitä. Onneksi asia ei ollut niin.
Tulipas sekava heh
On. Aloimme seurustelemaan hyvin nuorena ja luonteeltamme olemme hyvinkin erilaisia. Mies on enemmän "itsekkäämpi" itsensä toteuttaja ja minä myötäilevämpi. Suhteen aikana en osannut kasvaa yksilönä. Seitsemän vuoden jälkeen en osannut sanoa, mitä minä oikeastaan edes haluan. Olin elänyt niin kuin muut olettavat minun elävän. Aloin pelätä, että jos en selvitä, kuka olen ja mitä haluan, havahdun joskus myöhemmin, että eihän tämän näin pitänyt mennä. Tuli kriisi ja lopulta ero. Jos syyllisiä haluaa hakea, niin 80 % menee minun piikkiini.
Rakkaus ei missään vaiheessa loppunut eikä suhteeseen tai eroon kuulunut pettämistä. Vuoden verran olimme erillämme, josta pitkään teimme yhteenpaluuta. Se oli ehkä vielä kipeämpi prosessi kuin itse ero. Se sattui ja siinä todella oli myönnettävä inhimillinen erehtyvyytensä ja paskamaisuutensa. Saimme lopulta asiat käsiteltyä ja mies sai annettua minulle anteeksi sen, että lähdin. Toisaalta sain itsekin annettua anteeksi ja hyväksyttyä jotain puutteita itsessäni, miehessä ja meidän suhteessa.
Vieläkin tekee kipeää ajatella noita aikoja, mutta toisaalta uskon, että olemme nyt onnellisempia kuin koskaan olisimme voineet olla, jos en olisi kriiseilyäni käynyt läpi. Tuosta yhteenpalaamisesta on aikaa jo useampi vuosi ja naimisiinkin olemme menneet. Meillä menee enemmän kuin hyvin. Edelleen olen joka ikinen aamu tietoisesti onnellinen siitä, että saan herätä mieheni vierestä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pirssi kirjoitti:
On onnistunut. Taustalla se että mä en ollut tajunnut miehen tarvitsevan omaa aikaa kun ei sitä mulle Suoraan kertonut. Riitojen yhteydessä oli tullut vain esiin ja se oman ajan haluminen ei tullut mieheltä ulos muutoin. Miestä ahdisti meidän yhdessäolo ja mun ehdotukset näkemisestä jotka sit toteutuivatkin. Eli me nähtiin vaikkei mies olisi halunnut ja se heijastui hänen käytökseensä. Minä siinä tilanteessa tunsin jonkin olevan huonosti ja halusin nähdä entistä enemmän. Tiedustelin myös paljon missä mättää mutta vastausta en saanut ja koin olevan kaiken kuitenkin erittäin hyvin. Yhtenä iltana sitten kun avauduin taas että mättääkö jossain vai luulenko vaan kun toinen oli niin kylmä niin riita äityi hirveäksi. Seuraavana päivänä mies ilmoitti että ero.
Se oli jotain aivan helvettiä. Tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mies sanoi pahan olon olleen jo jonkin aikaa mutta siirtänyt tunteeb sivuun. Enää ei voisi jatkaa, ahdistaa. Minä en syönyt viikkoon mitään, itkin vain. Viikon jälkeen näimme ja puhuimme. Onneksi osasimme puhua tästä noidan kehästä, sillä se auttoi ja palasimme yhteen. Nyt vuosi mennyt ja hyvin menee :) Nykyään aloitteet tulevat mieheltä ja oman ajan pyytämisen sanoo suoraan eikä kierrellen jolloin en loukkaannu :) ongelmahan oli että mies yritti saada vuosi sitten omaa aikaa niin ettei jaksa minua, jolloin minulle tuli hylkäämiskokemus ja se ettei toinen välitä. Onneksi asia ei ollut niin.
Tulipas sekava heh
Ihana kuulla, että jollakin tuollainenkin kokemus! Saitte tuon älyttömän noidankehän katkaistua. Meilläkin vähän siis vähän samankaltaista ongelmaa tuossa mukana.
Vierailija kirjoitti:
On. Aloimme seurustelemaan hyvin nuorena ja luonteeltamme olemme hyvinkin erilaisia. Mies on enemmän "itsekkäämpi" itsensä toteuttaja ja minä myötäilevämpi. Suhteen aikana en osannut kasvaa yksilönä. Seitsemän vuoden jälkeen en osannut sanoa, mitä minä oikeastaan edes haluan. Olin elänyt niin kuin muut olettavat minun elävän. Aloin pelätä, että jos en selvitä, kuka olen ja mitä haluan, havahdun joskus myöhemmin, että eihän tämän näin pitänyt mennä. Tuli kriisi ja lopulta ero. Jos syyllisiä haluaa hakea, niin 80 % menee minun piikkiini.
Rakkaus ei missään vaiheessa loppunut eikä suhteeseen tai eroon kuulunut pettämistä. Vuoden verran olimme erillämme, josta pitkään teimme yhteenpaluuta. Se oli ehkä vielä kipeämpi prosessi kuin itse ero. Se sattui ja siinä todella oli myönnettävä inhimillinen erehtyvyytensä ja paskamaisuutensa. Saimme lopulta asiat käsiteltyä ja mies sai annettua minulle anteeksi sen, että lähdin. Toisaalta sain itsekin annettua anteeksi ja hyväksyttyä jotain puutteita itsessäni, miehessä ja meidän suhteessa.
Vieläkin tekee kipeää ajatella noita aikoja, mutta toisaalta uskon, että olemme nyt onnellisempia kuin koskaan olisimme voineet olla, jos en olisi kriiseilyäni käynyt läpi. Tuosta yhteenpalaamisesta on aikaa jo useampi vuosi ja naimisiinkin olemme menneet. Meillä menee enemmän kuin hyvin. Edelleen olen joka ikinen aamu tietoisesti onnellinen siitä, että saan herätä mieheni vierestä <3
Ihana ja kannustava tarina sinullakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se sua halua.
Voihan se olla niinkin Nyyh :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi onnistua. Meillä siihen meni tosi 25v ;)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi onnistua. Meillä siihen meni tosi 25v ;)
Oho! Aina on näköjään toivoa :) tosin mielellään toivoisin hieman nopeampaa yhteenpaluuta! Kiinostaisi kuulla lisääkin tarinastanne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenmari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi onnistua. Meillä siihen meni tosi 25v ;)
Oho! Aina on näköjään toivoa :) tosin mielellään toivoisin hieman nopeampaa yhteenpaluuta! Kiinostaisi kuulla lisääkin tarinastanne!
Pitkä suhd, joka alkoi jo lukiossa. Päättyi miehen kyllästymiseen 20v jälkeen. Mies seurusteli tahollaan väliajan ja tuli 25 jälkeen takaisin omasta halustaan. Outoa kyllä, olin valmis aloittamaan alusta, hyvin on mennyt. Itsellä väliajalla muutamia suhteita, ei mitään tärkeämpää.
Nähdään huomenna. Aiomme vain jutella, ehkä haukutaan toisemme ;) jaetaan pettymyksemme. Toivottavasti jotain positiivisiakin ajatuksia on ilmassa. Mutta mitään ei kyllä viritellä... ainakaan vielä.
Mun miesystävän exä ajattelee noin. Ei vaan tiedä, että mies on tavannut uuden, minut.