Onko teistä isällä oikeus puuttua jos poika näyttää

puuttua pitää mutta ei noin

Todellakin on. Vanhemmalla on oikeus tai pikemminkin velvollisuus puuttua jälkikasvunsa huonoon käytökseen.

On toki oikeus puuttua, miksi isällä ei sitä oikeutta olisi?

Kertoo minusta myös äidistä jos epäkunnioittava ja halveeraava käytös ei haittaa....

Perkelehän se onkin.

Totta kai  pitaää puuttua, mutta pitäisi osata puuttua myös oikein. - en taida edes uskaltaa ajatella, mitä olisi tapahtunut jos poika olisi tämän lisäksi sanonut tai kenties huutanutkin jotain äidilleen. 

Meillä näytti poika joskus 10-vuotiaana keskisormea isälleen. Isänsä otti sormesta kiinni ja väänsi niin lujaa, että punottavaa sormeaan poika itkeskeli varmaan puolisen tuntia. Varmasti oppi olemaan näyttelemättä isälleen keskisormea.

Meillä näytti poika joskus 10-vuotiaana keskisormea isälleen. Isänsä otti sormesta kiinni ja väänsi niin lujaa, että punottavaa sormeaan poika itkeskeli varmaan puolisen tuntia. Varmasti oppi olemaan näyttelemättä isälleen keskisormea.

Vierailija kirjoitti:

Meillä näytti poika joskus 10-vuotiaana keskisormea isälleen. Isänsä otti sormesta kiinni ja väänsi niin lujaa, että punottavaa sormeaan poika itkeskeli varmaan puolisen tuntia. Varmasti oppi olemaan näyttelemättä isälleen keskisormea.

Varmasti. Ja oppi myös, että on oikein käyttää väkivaltaa opettaakseen pienempiä ja heikompia.

Ei pidä puuttua äidin ja pojan riitaan, jos se on sanallisella ja keskisormennäyttötasolla. Äidin pitää laittaa lapsi kuriin / riidellä riita loppuun, ei siihen tarvita ketään muuta sekaantumaan. Vai onko teillä isät kurittamassa taaperoa, joka uhmailee äidin kanssa haalarista?

Näytin keskaria äidille teininä, isä tönäsi mut lattiaan. En nyt kovin pahana pidä, toki väärin nykyajan oppien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä näytti poika joskus 10-vuotiaana keskisormea isälleen. Isänsä otti sormesta kiinni ja väänsi niin lujaa, että punottavaa sormeaan poika itkeskeli varmaan puolisen tuntia. Varmasti oppi olemaan näyttelemättä isälleen keskisormea.

Tuossa tilanteessa oikeus olisi todennäköisesti puuttua isänkin toimintaan myös viranomaisilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä näytti poika joskus 10-vuotiaana keskisormea isälleen. Isänsä otti sormesta kiinni ja väänsi niin lujaa, että punottavaa sormeaan poika itkeskeli varmaan puolisen tuntia. Varmasti oppi olemaan näyttelemättä isälleen keskisormea.

Tuossa tilanteessa oikeus olisi todennäköisesti puuttua isänkin toimintaan myös viranomaisilla.

Tuolloin 80-luvulla kun tuo tapahtui, niin todennäköisesti olisivat vaan ihmetelleet, miksi heidät on kutsuttu ja toruneet poikaa törkeästä käytöksestä.

Sanoi myös toivovansa että pojalta katkeaa niskat nurin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä näytti poika joskus 10-vuotiaana keskisormea isälleen. Isänsä otti sormesta kiinni ja väänsi niin lujaa, että punottavaa sormeaan poika itkeskeli varmaan puolisen tuntia. Varmasti oppi olemaan näyttelemättä isälleen keskisormea.

Tuossa tilanteessa oikeus olisi todennäköisesti puuttua isänkin toimintaan myös viranomaisilla.

Tuolloin 80-luvulla kun tuo tapahtui, niin todennäköisesti olisivat vaan ihmetelleet, miksi heidät on kutsuttu ja toruneet poikaa törkeästä käytöksestä.

Ehkä jossain takahikiäsyrjänperäjunttilassa. Normaaleitten ihmisten joukossa pahoinpitely oli laitonta 80-luvullakin.

Vaikuttaa olevan oikein toimiva perhe. Onnea vaan.

Miten teen tästä hommasta lopun, oikeasti?

Perheessämme on jatkuvaa riitelyä ja niissä mies uhkaa erolla (tein jo selväksi tämän, että jos näin vielä käy, niin erotaan sitten); mies jollain tavalla vihjaa lapsensa hylkäämisellä. Toisaalta esimerkiksi eilistä uhkausta, kun mies sanoi että tässä talossa ei näytetä keskisormea, että näyttäjä lähtee tai hän en pitänyt niin pahana koska kai keskarin näyttämisen voi omassa talossaan kieltään? 

Mies raivostuu silmittömästi pojalle, kuten eilenkin ja sen käytös vaikutti UHKAAVALLE minun ja tyttäreni mielestä. Kerroin miehelle ja kyllä hän näytti siitä välittävän. Mielestäni poika on eriarvoisessa asemassa suhteessa isänsä raivoon.

Miehellä on stressiä ja oikeastaan se stressi liittyy koko perheeseen.  Edessä on asunnon (pakko)myynti ja muutto. Sanoin miehelle että suhteiden pitää olla tässä tilanteessa toimivat, että mikä tilanne tahansa, jos suhteet eivät ole toimivat tästä ei tule mitään.

Silti kun juteltiin tuosta miten hän kohtelee poikaansa, niin yrittää ulkoistaa raivoamisen syitä muihin: Mikä riidan aiheutti? (esim. eilen pojan käytös oli HUONOA), kun on sellainen stressi. Ei siis rehellisesti ja oma-aloitteisesti myönnä:  'Tämä tapa on väärä' tai siis 'vaikka lapsi käyttäytyisi kuinka paskasti, minun pitää aikuisena käyttäytyä aikuismaisesti'. En tiedä sitten onko lopputulema 'Hänellä ei ole oikeutta moiseen käytökseen' hänen oma ajatus vai minulta tullut. Kaiken lisäksi ainakin eilen hän näytti vielä pitäävän tuota tapaansa hyvänä (= riita loppuu kerralla, mutta en tiedä että tajuaako että siitä jää traumoja), että minä kuulema hyssyttelen.

Mies pyysi anteeksi pojaltaan  ja aikoo vielä keskustella tytön kanssa. Mutta, suuri vaara on että tämä toistuu! Itseni voimavarat tällaiseen on lopussa ja toisaalta en halua että lapset kasvavat pelossa. En myöskään halua että he alkavat ns. rajoittaa omaa käyttäytymistään pelon vuoksi. Toki huonosti ei saa käyttäytyä. Kieltämättä rakkaus miestä kohtaan vähenee tämän asian seurauksena.

Ja jos joku sanoo, että menkää terapiaan, niin ei mies lähde. Olisiko se sitten ero seuraavasta kerrasta?  Pelottaa ihan miehelle kertoakin suunnitelmistani, jos hän siitäkin ns. ottaa itseensä.

ap

Tottakai on  oikein puuttua.

Nosto

Eikö niille lapsille voi kertoa että on rankkaa ja toivottaisiin isälle ja äidille tukea ja jaksamista. Kertoisitte konkreettisesti miten toimia tuon huonon käytöksen sijaan. Meidän lapset ainakin ymmärtävät kun heille kertoo että asioiden pitää muuttua