Miltä tuntui kun tapasit miehesi ekaa kertaa?

Mä vaan t i e s i n että hänet on tarkotettu mulle.

Mä yllätyin erikoisesti. Niin kuin en olisi ollenkaan odottanut tapaavani hänenlaistaan ihmistä. tuli sellainen "tuollainenko tuolta tupsahti"-olo positiivisella tavalla :) jokin kumma erityisyys

Ei miltään erikoiselta.

Kun katseemme kohtasivat, oli molemmilla perhosia mahassa. Ensimmäiset sanat, jotka vaihdettiin, oli arkisia ja latisti fiiliksen heti. Mutta sitten tietysti tutustuttiin ja sillä tiellä ollaan vielä nyt 7,5 vuotta myöhemminkin.

Ekaksi pidin häntä erikoisen ja aika oudon näköisenä. Sitten hän jossainvaiheessa sanoi jonkin mielipiteensä ( enkä kuollakseni muista mitä!) tai huomion,ja se oli niin mielenkiintoinen ja erilainen, että jäin juttelemaan. Juttua on riittänyt 25 vuotta.

Olimme aikoinaan samalla yläasteella, täysin eri porukoissa ja katsoimme kyllä toisiamme kieroon silloin. Vuosia myöhemmin tapasimme täysin odottamattomassa tilanteessa, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että vuodet ovat olleet raakoja miehelle. Kun hän pyrki juttelemaan, olin kylmäkiskoinen ja varautunut, mutta ajan kanssa hän kyllä sulatti sydämeni. 

Se oli shokki. Todellakin. Menin ihan sekaisin enkä ihan järkevältä varmaankaan vaikuttanut. Aivot sekaisin, koko kroppa sekaisin ja sekaisin näytti menevän mieskin (ja kuulemma menikin). En silloin tajunnut mikä minua vaivasi,mutta nukuttua en enää saanut, itkeskelin ja mitään muuta en kyennyt ajattelemaan kuin häntä. Rakastuimme toisiimme ihan ensi näkemältä CABOOM! Ja ihan kuin oltaisiin jo tunnettu ennenkin...

Huomasin heti, että hän on tosi huumorintajuinen ja samalla aaltopituudella kanssani. Lisäksi ensimmäisen kerran kun puhuin hänelle pidempään niin kiihotuin. Jota ei ole tapahtunut muiden miesten kanssa pelkästään puhuessa. Kyseessä oli pakko olla feromonit tai jotain. Semmoinen olo tuli vain, että pakko saada tuo mies minulle, hänen täytyy olla tarkoitettu minulle.

Sama kuin kakkosella ja viitosella.

En tiedä, olin 5 vuotias

Ei me kyllä alettu seurustelemaan ennen kuin oltiin 18, silloin ajattelin että miksi ihmeessä ollaan pysytty pelkkinä kavereina. Se ensisuudelma kuin tapahtui niin kaikki loksahti paikalleen

Olin suoraan sanottuna niin kettuuntunut kun ihminen voi toiseen ihmiseen olla :D Tutustuin mieheeni ystäväni kautta, yhteinen ystävämme oli silloin ihastunut tähän mieheen, mutta mies ei ikinä ollut hänestä kiinnostunut. No, yhteinen ystävä oli tästä miehestä puhunut ja kerran sitten lähdin heidän kanssaan kaupungille ihan katsomaan, että millainen tämä mies nyt sitten on. Ensinnäkin hän näytti paljon ikäistään vanhemmalta (oltiin teinejä, mies 19, minä 17) ja pidin miestä heti äärimmäisen ärsyttävänä. Hetkeksi jäimme kahdestaan tämän miehen kanssa ja ärsytys vain lisääntyi, pidin miestä aivan idioottina enkä yhtään jaksanut kuunnella hänen puheitaan :D näimme sitten kuitenkin näiden ystävieni takia tätä miestä säännöllisesti (yhteinen ystävä löysi kyllä uuden ihastuksen ja poikaystävän tässä välissä jo) ja parin kuukauden tuntemisen jälkeen tajusin olevani ihastunut tähän mieheen. Sillä tiellä ollaan edelleen, 7 vuotta yhdessä ja 2 naimisissa :) 

panetti

katoin et onpa söpö poitsu mutten keksiny oikee jutun aihetta jote kysyin ehkä aika tyhmiäki kysymyksiä ja punastelin hulluna. enpä ois sinä hetkenä uskonu et siitä tulis joskus minu aviomies ja lapseni isä

Ajattelin, että tää on kyllä liian hyvä ollakseen totta. Piti muuten paikkansa.

Tuntui kuin olisin tuntenut hänet aina.

Lähinnä kai iloiselta. Katsoin häntä tosin hiukan alaspäin, hän ei ollut tyyppiäni, eikä tasoani ulkonäöllisesti. Mutta hän teki niin iloisesti tuttavuutta, että se teki vaikutuksen. Sitten mä pian sijoitin mielissäni hänet "turvallisen kaverimiehen" kategoriaan, eli sellaiseen mukavaan miestyyppiin, joka kylenee olemaan välittävä ja ystävällinen, ja jonka tiesin, ettei ainakaan koskaan ihastu muhun. Järkytyin kun tajusin, että hän kuvitteleekin meistä jotain.

Vieläkin hävettää tää alku. Mies on sittemmin osoittautunut todellaiseksi kultakimpaleeksi. Ainoa vain, että intohimo puuttuu ja se haittaa nykyään. Olin varsinainen nynny parinhaussa. En uskaltanut ihastua kehenkään, joka ois pyöräyttänyt mun sukkia minnekään.

Katsoin, että onpas raamikas mies ja kauniit silmät. Niitä silmiä tuijotin auton takapenkiltä peruutuspeilin kautta. Välillä mies vilkaisi minuun ja vatsasta kourais.

Olin aika humalassa, niin en kovin tarkkaan muista. Sen kuitenkin muistan, että en rakastunut ensisilmäyksellä enkä edes toisella.

Joskus sitä miettii, että olisikohan pitänyt odottaa sellaista, johon olisi rakastunut ensisilmäyksellä. Olisikohan intohimoa enemmän...

No, yhdessä ollaan kuitenkin jo oltu 16v.

Ei miltään, jännitti ehkä vähän. Hän haastatteli mua töihin ja hänestä tuli mun lähin esimies:)

Ihmettelin kun oli niin jäykkä ja hiljainen mutta kertoi vuosia myöhemmin että oli rakastunut sillä sekunnilla kun kävelin toimistoon. Kesti tosin 1,5 v ennen kuin suhteemme alkoi mutta sitä onkin sitten kestänyt 20v

Tuntui jotenkin lämpimältä. Sitten kun käytiin treffeillä, joille minä pyysin, olin ihan onnettoman ihastunut. Ja sitten kun suudeltiin ekan kerran, silloin... Sitä on vaikea kuvailla... Tipuin. Miten joku voikin suudella niin ja miten jonkun huulet voi tuntua niin hyvältä??

En osaisi enää kuvitella elämääni ilman häntä, olemme hyvät kumppanit, hyvä tiimi ja hän on hyvä rakastaja.

Mutta siis heti tiesin, että hänet haluan ja mulla oli ihan hirveä hätä saada hänet. Olin todella päällekäyvä.