Lue keskustelun säännöt.
Minulla täytyy oikeasti olla päässä jotain vikaa
03.02.2016 |
Olen niin loppu tätä kaikkea, en jaksa eikä minua kiinnosta mikään. En osaa mitään ja täällä pallolla ei ole mitään mikä minut saisi oikeasti kiinnostumaan jostain. Vituttaa kun tunnen itseni luuseriksi päivittäin. Olen töissä mutta en osaa mitään. Olen kömpelö enkä osaa small talkia työkavereiden kanssa. Olen vain kohtelias ja hymyilen. Esitän kiinnostunutta vaikka puolestani koko pulju voisi vaikka palaa poroksi. Tai voisin vain lähteä ovet paukkuen. Vaikka ovatkin yrittäneet opettaa minua (olen vasta aloittanut). Ei sillä, että inhoan heitä vaan vihamielisyyteni on vain vihaa minua itseäni kohtaan. En vain näe koko elämässä mitään ja miksi edes kävisin töissä. Tällä hetkellä vain siksi että pidän onnellista kulissia yllä ja että läheiset näkisivät, että minusta on johonkin ja voivat olla ylpeitä. Työttömänä ryyppäisin tolkuttomasti eikä elämässä olisi juuri sisältöä ystävien lisäksi. Nyt en ryyppää mutta ei ole ystäviä vaan vain töitä jotka eivät edes kiinnosta. Yritin saada masentuneena otteen elämään muuttamalla pois, lopettamalla juomisen ja aloittamalla ns uuden elämän mutta aivan yhtä paskalta pakkopullalta tuntuu. Vielä pari viikkoa sitten ihmettelin kun en ole enää masentunut ja luulin, että tein oikean päätöksen kun laitoin elämäni uuteen järjestykseen mutta vitut. Se sama palasi. Tarkoituksemattomuus, viha, epäonnistunut fiilis ja se, ettei minusta ole mitään annettavaa edes itselleni.
Kämppäni on sotkuinen, haisen paskalle, mietin itsemurhaa ja miten joku voi olla näin ääliö. En tiedä yhtään mitä minun pitäisi tehdä, että olisin elämässäni tyytyväinen tai itseeni. Teen töitä mutta käteen jää yhtä paljon kuin työttömänä, vitulliset velat ja lisäksi olen niin epäkiinnostava ihminen joka pelkää kaikkia ja kaikkea enkä uskalla edes puhua ja tekemisissäni olen niin epävarma ettei ole mahdollisuutta edes edetä alalla. Jos lopetan niin minut muistetaan taas luovuttajana ja epäonnistujana ja kuuntelen sen paskan nöyrästi ja selitellen jotain anteeksipyyntöjä ja ettei minusta vain ollut tähän vaikka sisälläni kiehuu, tekisi mieli lyödä ja huutaa, että vittuako se teidän elämään vaikuttaa kun minäkään puutu kenenkään elämään. Ihmiset on kauheita juoruamaan ja vähättelemään toisia ja arvostelemaan ettei minua kiinnostaisi poistua koko kämpästä tai vastata puhelimeen/viesteihin.
Jospa voisin lähtee yksin elämään jonnekin kauas josta kukaan ei saa minua kiinni eikä tiedä mitä teen ja missä.
Olen miettinyt, että alanko käyttämään aineita jotta piristyisin. Tai toivonut että sairastun syöpään tai jos tapahtuisi ihme ja minua alkaisi kiinnostamaan elämä, kiinnostaisi opiskella ja perehtyä asioihin mutta ei. Haluaisin olla vain koomassa ja olla tiedostamatta muiden tuomitsemista epäonnistuneesta elämästäni.
Toisaalta pidän kulissia vielä yllä joten kaikki luulevat, että olen todella onnellinen ja viihdyn unelmatyössäni. Jippiaajee.
Olen vasta nuori ja elämässäni pitäisi olla vaikka mitä mahdollisuuksia mutta minkäs teet kun et usko itseesi eikä mikään kiinnosta.
Olen sekoamassa oikeasti, kaikki vaan menee niin lujaa kohti alamäkeä etten tiedä mitä teen. Apuakaan en pysty enää hakemaan jostain syystä
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuin omasta kynästäni. Enää n. 60 vuotta kun toivottavasti olen jo kuollut. Ei tässä ole mitään järkeä, typerää räpiköintiä, selviytymistä, välillä jotain onnen pilkahduksia ja sit kumminki kuolet. Siitä menee yks sukupolvi, niin kukaan ei edes tiedä että olit elossa ja olemassa, kun niitä lapsia ei ole eikä tule. Ihan helvetin turhaa, enkä mää ole edes masentunut, kuulemma vain melko negatiivinen, itse tahdon ajatella olevani realisti. Olisin mieluusti voinut olla syntymättä lainkaan tähän yhteiskuntaan.
En oikeastaan edes nää itsemurhassa enää mitään pahaa. Muut ponnistelevat täällä vuosi tolkulla ja kärsivät ja muuttuvat ihmisinä kyynisiksi ja pakenevat riippuuvuuksiin mutta jos ei ihan oikeasti kiinnosta niin miksi ei vain lähteä. En minäkään tahdo lisääntyä täällä, minusta ei ole hyötyä tälle yhteiskunnalle enkä saa itseäni kuntoon. Ystäville olen tuki ja turva mutta en jaksa sitä kun en saa itse olla sellainen heille. Mielikuvissani olen koko ajan kuolemassa. En pysty oikeastaan ajattelemaan muuta, havahdun vain siihen kun taas olen mielessä tekemässä itsemurhan tai makaamassa sairaalassa kuolemaisillani. Ehkä olen alitajuntaisesti valmistautumassa siihen. Olen jo tosissani harkinnut tavan jolla sen teen ja se onnistuu kun pakkaset palaavat.
Tiedän, että kuulostaa jo hyvin vakavalta ja kai se sitä onkin. En vain osaa nähdä itseäni elämässä esim kolmekymppisenä. En näe elämän olevan minua varten. Toisaalta en tiedä onko kuolemanajattelu pako todellisuutta vastaan joka tuo turvaan kun ajattelen itseni olevan ehkä kohta lähtenyt.
Ap
Ap, älä tee sitä.
Tunnistan kirjoituksessasi itseni toistakymmentä vuotta sitten. EI kannata luovuttaa, koska vähitellen ikä tuo lisää itseluottamusta ja koska olet nuori, sinulla on aikaa vielä askel askeleelta rakentaa elämääsi siihen suuntaan kuin haluat. Hae ihmeessä apua tähän tilanteeseesi. Et menetä siinä mitään, jos päätät vielä yrittää.
Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa parikymppisenä. Nykyään tuo tuntuu jo kaukaiselta ja elämässäni on jo todella moni asia erittäin hyvin, vaikka en aikoinani uskonut, että niin tulisi koskaan käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samat ajatukset täälläkin. Olen elossa läheisiäni varten. En halua syyllisyyttä omasta kuolemastani joten siksi toivoisin että saisin vaikka jonkun sairauskohtauksen joka veisi hengen tms. Mutta minkä kohtauksen alle kolmekymppinen fyysisesti täysin terve ihminen voisi saada, no aika vähissä on ne mahdollisuudet. Olen avun piirissä ja lääkitys aloitettu ja roikun tässä sen toivossa että jos jostain kumman syystä joku päivä joku asia kiinnostaisikin tai tuntuisi ylipäätään joltain muulta kuin ahdistavalta. En voi muuta sanoa kuin että hae apua ja koita vielä elätellä toiveita että jonain päivänä helpottaa. Masennus on kumminkin sairaus josta on mahdollista parantua.
Joo, oli kuin omasta elämästäni. Sori, en osaa auttaa, life is shit and then you die. Kulissin ylläpito vie viimeisetkin energian rippeet... Vois iteki viimein saada aikaseks täältä poistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varmaan pysty auttamaan, mutta yritän silti: Olen kokenut samoja fiiliksiä ja koen ajoittain edelleen.
Olen elämäni aikana pettynyt toisiin ihmisiin ja elämään. Minua on kohdeltu kurjasti ja hyväksikäytetty. Olen kokenut itseni pohjalla olevaksi paskaksi, enkä ole tiennyt mihin päin lähteä, enkä tiedä vieläkään. Työelämä tuntuu hirveältä, ja ihmiset yleisesti ottaen vielä hirveämmältä. Tunnen lähes kaiken merkityksettömäksi, ja usein en jaksaisi tehdä mitään.
Minulla on auttanut se, että olen yrittänyt ja oppinut hyväksymään itseni. Se on yksi tärkeimmistä asioista mitä saatat tehdä. Ei ole mitään väliä sillä, mitä muut sinusta ajattelevat ja miten he sinut näkevät. Miksi olisi? Olet vain itsesi kanssa läpi elämäsi, ja vain sillä on väliä. Sinä olet sellainen kuin olet ja hyvä niin. Maailmassa on aina huonompia ja parempia. Ja niin moni ihminen elää kulisseissa ja esittää. Monet saattavat näyttää onnellisilta olematta sitä. Monet saattavat näyttää fiksuilta ja hyviltä ja olla todellisuudessa täysin häiriintyneitä tapauksia. Minusta ihminen on hyvä, kun vain kohtelee muita ihmisarvon mukaisesti. Ei ole mitään väliä onko kömpelö, sosiaalisesti taidoton tai tyhmä, jos hyväksyy itsensä ja on hyväsydäminen. Jos puutteet silti häiritsee, itseä voi aina kehittää.
Elämässä on myös paljon muuta kuin työ ja suhteet. Opi halutessasi näkemään ne asiat. Mistä pidät? Masentuneena voi tuntua että et mistään, mutta usein kuitenkin löytyy jotain. Meillä on täällä esimerkiksi kaunis luonto, matkustelu voi olla ihanaa, kokkaaminen ja ruuasta nauttiminen, taide, elokuvat, sisustaminen, purjehtiminen, kyllä kivoja asioita löytyy.
Lisäksi meillä on todennäköisesti vain tämä yksi elämä, jos se ei ole aivan ylitsepääsemättömän tuskallista ilman mitään toivoa, niin kyllä se minun mielestäni kannattaa elää niin pitkään kun voi. Jos olet kovin masentunut, voi teksti kuulostaa pelkältä lässytykseltä, mutta ehkä se antaisi vähän puhtia. Ja ootko käynyt terapiassa? Suosittelen kokeilemaan, apu ja helpotus voi löytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastanneille ja kiitos tsemppauksesta. Valitettavasti minustakin tuntuu että ette voi auttaa. Taustalla on kaikenlaisia asioita ja tunnelukkoja jotka vaikeuttavat elämääni tai sitä etten osaa elää oikeastaan ollenkaan.
Olen tehnyt päätöksen ja olen melko varma etten sitä tule muuttamaan. Täytyy vain järjestellä asioita ensin läheisten hyväksi.
En tiedä mutta mikään ei saa oloani niin huojentuneeksi ja hyväksi kuin ajattelu/tieto siitä että pääsee pois ja jos mahdollista niin suojelisin ja auttaisin läheisiäni pilven reunalta jos siis täällä edes hengessä mukana pysytään vaikka fyysisesti onkin lähtenyt.
Enkä todellakaan tehnyt tätä keskustelua huomiota hakiakseni vaan apua ja vertaistukea saadakseni mutta jotenkin tuntuu että vuosien masennuksien jälkeen ja vaikka yritin saada sen tilalle jotain uutta niin en saanut sitä pois ja olen vain enemmän nyt hankalassa tilanteessa kun ennen kuin yritin asioille tehdä jotain. Ja olen nyt vain varmempi päätöksestä.
Ap
.