Eipä olekaan aikoihin ollut itsemurhaoloa

En edes ole mikään kostaja, mutta näille kyllä toivon jotain taivaasta lankeavaa kirousta. Mikä siinä on että kaikista itsekkäimmät sadistit saavat kaiken maallisen ja lisäksi myötätunnon? Kunnon patologiset valehtelijat pärjäävät parhaiten ja saavat kaiken? Ap

Voin yrittää lohduttaa: Olet päässyt hänestä kuitenkin eroon, edes osittain. Itse elän avioliitossa miehen kanssa joka ei rakasta minua vaan olen hänen mielestään vastenmielinen läskiperse, hän ei kuitenkaan halua erota, ilmeisesti koska se taloudellisesti hankaloittaisi hänen elämäänsä niin paljon. Hän tulee ja menee miten tykkää, ja kotona ollessaan on kuin minua ei olisi. Olen kuitenkin itse ilmeisesti sairas myös, läheisriippuvainen enkä uskalla heittää häntä pellolle. 

Tsemppiä ja koita jaksaa, minäkin mietin itsemurhaa lähes päivittäin, mutten lasten nuoren iän takia ole vielä edennyt ajatuksista tekoihin. Tuntuu että lapset kärsisivät enemmän itsemurhastani kuin mitä minä kärsin nyt. Että se olisi pahempi paha. Mies varmaan lähtee yhteisestä kodistamme siinä vaiheessa kun lapsetkin muuttavat pois sitten kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Voin yrittää lohduttaa: Olet päässyt hänestä kuitenkin eroon, edes osittain. Itse elän avioliitossa miehen kanssa joka ei rakasta minua vaan olen hänen mielestään vastenmielinen läskiperse, hän ei kuitenkaan halua erota, ilmeisesti koska se taloudellisesti hankaloittaisi hänen elämäänsä niin paljon. Hän tulee ja menee miten tykkää, ja kotona ollessaan on kuin minua ei olisi. Olen kuitenkin itse ilmeisesti sairas myös, läheisriippuvainen enkä uskalla heittää häntä pellolle. 

Tsemppiä ja koita jaksaa, minäkin mietin itsemurhaa lähes päivittäin, mutten lasten nuoren iän takia ole vielä edennyt ajatuksista tekoihin. Tuntuu että lapset kärsisivät enemmän itsemurhastani kuin mitä minä kärsin nyt. Että se olisi pahempi paha. Mies varmaan lähtee yhteisestä kodistamme siinä vaiheessa kun lapsetkin muuttavat pois sitten kuitenkin.

Toi on musta ehkä kamalinta, kuinka egoistinen paska voi sairastuttaa sen puolison ja itse vain porskuttaa eteenpäin. Koska hänhän kaikkea kontrolloi, joten ei kai hänessä mikään muutu. Se on tosiaan positiivista, että olen lähes kokonaan päässyt miehestä eroon. Yhteinen lapsi vain mahdollistaa edelleen kiusaamisen eikä se pieni lapsikaan siltä välty. Se mies nauttii kun pistää lapsen kärsimään. Enkä minä voi tehdä mitään. Mutta kyllä sun pitää erota. Ei tuu olemaan helppoa, ei jälkeenpäinkään. Itse voin aika varmuudella sanoa että lopulta olisin tappanut itteni jos se ois vaan jatkunut. Älä mee siihen pisteeseen.

Vanhempiaan ei voi valita, kuten ei sitäkään, miten varakkaaseen perheeseen syntyy. Raha ei jakaannu sen mukaan, tekeekö hyvää vai pahaa. Kiiltokuvaelämäkin kuvailemasi jälkeen kuulostaa kulissilta, sanoit jopa itsekin uutta puolisoa uudeksi uhriksi.

Mitä olisit itse toivonut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin yrittää lohduttaa: Olet päässyt hänestä kuitenkin eroon, edes osittain. Itse elän avioliitossa miehen kanssa joka ei rakasta minua vaan olen hänen mielestään vastenmielinen läskiperse, hän ei kuitenkaan halua erota, ilmeisesti koska se taloudellisesti hankaloittaisi hänen elämäänsä niin paljon. Hän tulee ja menee miten tykkää, ja kotona ollessaan on kuin minua ei olisi. Olen kuitenkin itse ilmeisesti sairas myös, läheisriippuvainen enkä uskalla heittää häntä pellolle. 

Tsemppiä ja koita jaksaa, minäkin mietin itsemurhaa lähes päivittäin, mutten lasten nuoren iän takia ole vielä edennyt ajatuksista tekoihin. Tuntuu että lapset kärsisivät enemmän itsemurhastani kuin mitä minä kärsin nyt. Että se olisi pahempi paha. Mies varmaan lähtee yhteisestä kodistamme siinä vaiheessa kun lapsetkin muuttavat pois sitten kuitenkin.

Toi on musta ehkä kamalinta, kuinka egoistinen paska voi sairastuttaa sen puolison ja itse vain porskuttaa eteenpäin. Koska hänhän kaikkea kontrolloi, joten ei kai hänessä mikään muutu. Se on tosiaan positiivista, että olen lähes kokonaan päässyt miehestä eroon. Yhteinen lapsi vain mahdollistaa edelleen kiusaamisen eikä se pieni lapsikaan siltä välty. Se mies nauttii kun pistää lapsen kärsimään. Enkä minä voi tehdä mitään. Mutta kyllä sun pitää erota. Ei tuu olemaan helppoa, ei jälkeenpäinkään. Itse voin aika varmuudella sanoa että lopulta olisin tappanut itteni jos se ois vaan jatkunut. Älä mee siihen pisteeseen.

KIITOS:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempiaan ei voi valita, kuten ei sitäkään, miten varakkaaseen perheeseen syntyy. Raha ei jakaannu sen mukaan, tekeekö hyvää vai pahaa. Kiiltokuvaelämäkin kuvailemasi jälkeen kuulostaa kulissilta, sanoit jopa itsekin uutta puolisoa uudeksi uhriksi.

Mitä olisit itse toivonut?

Ehkä jotain ihmisyyttä tän miehen muulta perheeltä. Tää mies on ihan todistetusti sairas, mutta en voi ymmärtää tuon muun perheen motiiveja, erityisesti kun on tämä lapsi tässä. Ja toisaalta olisin toivonut, että todella saisin parantua rauhassa ja tehdä rauhassa parhaani tän lapsen eteen. Mies on tehnyt selväksi ettei tää lapsi häntä kiinnosta muuna kuin egon jatkeena. Silti jatkuvaa oikeudenkäyntiä ja kiusaa. En ymmärrä motiivia miksi. Ilman näitäkin hän varmasti saa valehdeltua itsensä hienoksi isäksi, ja varmasti niin tekeekin.

Joo no ei se sisarus niin kauhean upea asia aina ole :(

Olin jotenkin ajatellut että kaksihan niitä pitää olla (itelläkin veli) ja oli todella kova paikka kun ero tuli kun lapsi oli vielä pieni.

Pitkän aikaa harmittelin tuota. Sitten vihdoin älysin että ei mun tarvitse toteuttaa lapsuuden perheeni asetelmia, ja tajusin että olisin muutenkin paras juuri yhden lapsen vanhempana.

Ja hups vaan, vahinkoraskaus tähän väliin uuden miehen kanssa. Alussa kun abortti olisi ollut mahdollisuus en halunnut tehdä sitä päätöstä että miehellä ei olisi ollut omaa lasta.

Mutta nyt kun kaikki menee vielä huonommin kuin edellisen miehen kanssa...

Abortti olisi ollut oikea ratkaisu. Mulla ei ollut rohkeutta siihen silloin. Nyt en tiedä miten minä ja lapset tullaan selviämään. Miehen selviäminen ei kiinnosta: tajusin liian myöhään että omaa äidinpuutettaan se minulla yritti paikata - ja minä kun en tasan ala äidiksi kellekään aikuiselle.

Että joo. Itsarifiiliksiä täälläkin, mutta en tekis silti.

En tekis sitä lapselleni. Mieluummin kasvatan ne aikuisiksi ja annan niiden oppia virheistäni jotta niillä olis mahdollisuus parempaan. Että valitsisivat puolisonsa paremmin tai ymmärtäisivät elää yksin jos hyvää ei olisi tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Joo no ei se sisarus niin kauhean upea asia aina ole :(

Olin jotenkin ajatellut että kaksihan niitä pitää olla (itelläkin veli) ja oli todella kova paikka kun ero tuli kun lapsi oli vielä pieni.

Pitkän aikaa harmittelin tuota. Sitten vihdoin älysin että ei mun tarvitse toteuttaa lapsuuden perheeni asetelmia, ja tajusin että olisin muutenkin paras juuri yhden lapsen vanhempana.

Ja hups vaan, vahinkoraskaus tähän väliin uuden miehen kanssa. Alussa kun abortti olisi ollut mahdollisuus en halunnut tehdä sitä päätöstä että miehellä ei olisi ollut omaa lasta.

Mutta nyt kun kaikki menee vielä huonommin kuin edellisen miehen kanssa...

Abortti olisi ollut oikea ratkaisu. Mulla ei ollut rohkeutta siihen silloin. Nyt en tiedä miten minä ja lapset tullaan selviämään. Miehen selviäminen ei kiinnosta: tajusin liian myöhään että omaa äidinpuutettaan se minulla yritti paikata - ja minä kun en tasan ala äidiksi kellekään aikuiselle.

Että joo. Itsarifiiliksiä täälläkin, mutta en tekis silti.

En tekis sitä lapselleni. Mieluummin kasvatan ne aikuisiksi ja annan niiden oppia virheistäni jotta niillä olis mahdollisuus parempaan. Että valitsisivat puolisonsa paremmin tai ymmärtäisivät elää yksin jos hyvää ei olisi tarjolla.

Oletko yhä yhdessä tän uuden isän kanssa, vai ootko nyt yksin kahden lapsen kanssa? Mullakin voi ehkä olla mahdollisuus uuteen lapseen uuden miehen kanssa mutta pelottaa tuo uuden perhehelvetin uhka. Olenkin miettinyt myös yksin lapsen saamista, mutta rahatilanne kamala sen edellisen miehen jäljiltä. Mikä sun elämästä nyt tekee kamalaa? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempiaan ei voi valita, kuten ei sitäkään, miten varakkaaseen perheeseen syntyy. Raha ei jakaannu sen mukaan, tekeekö hyvää vai pahaa. Kiiltokuvaelämäkin kuvailemasi jälkeen kuulostaa kulissilta, sanoit jopa itsekin uutta puolisoa uudeksi uhriksi.

Mitä olisit itse toivonut?

Ehkä jotain ihmisyyttä tän miehen muulta perheeltä. Tää mies on ihan todistetusti sairas, mutta en voi ymmärtää tuon muun perheen motiiveja, erityisesti kun on tämä lapsi tässä. Ja toisaalta olisin toivonut, että todella saisin parantua rauhassa ja tehdä rauhassa parhaani tän lapsen eteen. Mies on tehnyt selväksi ettei tää lapsi häntä kiinnosta muuna kuin egon jatkeena. Silti jatkuvaa oikeudenkäyntiä ja kiusaa. En ymmärrä motiivia miksi. Ilman näitäkin hän varmasti saa valehdeltua itsensä hienoksi isäksi, ja varmasti niin tekeekin.

Syy, miksi ex-miehesi on mitä on, voi löytyä siitä perheestä. Siinä tapauksessa ei kannata odottaa suurta hyvyyttä exältäsi tai hänen vanhemmiltaan. Sinähän tiedät kokemuksesta, millaisia ihmisiä he ovat.

Toinen vaihtoehto on, että perhe välttää sekaannuksia ja keskittyy tukemaan vain omaa poikaansa ja ehkä lapsenlasta. Miniä on korvattavissa, ex-miniällä asemaa ja arvoa ei ole senkään vertaa, koska ei kuulu edes perheeseen.

Lähtökohtaisesti vanhempien tulisi olla omien lastensa asialla. Voidaan päätyä mielenkiintoisiin kuvioihin, jos vieraat ovat tärkeämpiä kuin oma lapsi.

Tästä syystä esim. minä en tule olemaan enää koskaan yhteyksissä omiin vanhempiini. Keskittyköön niihin ihmisiin, jotka ovat heille arvokkaampia kuin oma lapsi, kuten vaikka naapurin täti, psykopaatti exäni, hänen vielä pahempi äitinsä tai vaikka ohikulkeva koirankusettaja. Kerroin esimerkin antaaksesi jotain kuvaa tilanteesta, millä voit ehkä ymmärtää entisten appivanhempiesi käytöstä.

Minusta on ihailtavaa, että olet kaikesta huolimatta hoitanut lasta, itseäsi ja hoitanut asioita. Ei varmasti ole ollut helppoa, mutta olet tehnyt sen silti.

Oletko saanut keskusteluapua pahoinpitelystä toipumiseen? Jos et, kannattaa ihmeessä hakea. Tarvitset muita ihmisiä, kuuntelijaa, olkapäätä, ymmärtäjää.

http://yle.fi/uutiset/askeleen_paassa_kuolemasta_voi_viela_kaantya/8604…

Tässä meille motivaatiota. Niistä meiän lapsista tulee joskus aikuisia ja hitto soikoon mä en halua että niillä on tämmösiä muistoja. Kiitos teille muutamalle, jotka kerroitte omasta tilanteestanne. Nyt lopetan tän vellonnan. On teitä empaattisiakin ihmisiä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempiaan ei voi valita, kuten ei sitäkään, miten varakkaaseen perheeseen syntyy. Raha ei jakaannu sen mukaan, tekeekö hyvää vai pahaa. Kiiltokuvaelämäkin kuvailemasi jälkeen kuulostaa kulissilta, sanoit jopa itsekin uutta puolisoa uudeksi uhriksi.

Mitä olisit itse toivonut?

Ehkä jotain ihmisyyttä tän miehen muulta perheeltä. Tää mies on ihan todistetusti sairas, mutta en voi ymmärtää tuon muun perheen motiiveja, erityisesti kun on tämä lapsi tässä. Ja toisaalta olisin toivonut, että todella saisin parantua rauhassa ja tehdä rauhassa parhaani tän lapsen eteen. Mies on tehnyt selväksi ettei tää lapsi häntä kiinnosta muuna kuin egon jatkeena. Silti jatkuvaa oikeudenkäyntiä ja kiusaa. En ymmärrä motiivia miksi. Ilman näitäkin hän varmasti saa valehdeltua itsensä hienoksi isäksi, ja varmasti niin tekeekin.

Syy, miksi ex-miehesi on mitä on, voi löytyä siitä perheestä. Siinä tapauksessa ei kannata odottaa suurta hyvyyttä exältäsi tai hänen vanhemmiltaan. Sinähän tiedät kokemuksesta, millaisia ihmisiä he ovat.

Toinen vaihtoehto on, että perhe välttää sekaannuksia ja keskittyy tukemaan vain omaa poikaansa ja ehkä lapsenlasta. Miniä on korvattavissa, ex-miniällä asemaa ja arvoa ei ole senkään vertaa, koska ei kuulu edes perheeseen.

Lähtökohtaisesti vanhempien tulisi olla omien lastensa asialla. Voidaan päätyä mielenkiintoisiin kuvioihin, jos vieraat ovat tärkeämpiä kuin oma lapsi.

Tästä syystä esim. minä en tule olemaan enää koskaan yhteyksissä omiin vanhempiini. Keskittyköön niihin ihmisiin, jotka ovat heille arvokkaampia kuin oma lapsi, kuten vaikka naapurin täti, psykopaatti exäni, hänen vielä pahempi äitinsä tai vaikka ohikulkeva koirankusettaja. Kerroin esimerkin antaaksesi jotain kuvaa tilanteesta, millä voit ehkä ymmärtää entisten appivanhempiesi käytöstä.

Minusta on ihailtavaa, että olet kaikesta huolimatta hoitanut lasta, itseäsi ja hoitanut asioita. Ei varmasti ole ollut helppoa, mutta olet tehnyt sen silti.

Oletko saanut keskusteluapua pahoinpitelystä toipumiseen? Jos et, kannattaa ihmeessä hakea. Tarvitset muita ihmisiä, kuuntelijaa, olkapäätä, ymmärtäjää.

Ehdimme siis olla miehen kanssa yli vuosikymmenen, useamman vuoden lapsenkin kanssa ja asenne oli tuon ajan täysin eri. Mutta olet oikeassa, tiedän perheen ja parempi vain antaa olla.

Olen myös terapiassa. Sen verran rankkaa oli miehen touhu, ettei muuta vaihtoehtoa ole.

Kiitos, että kirjoitat että olen kuitenkin pärjännyt ihailtavasti. Ja järjen tasolla olenkin. Mutta edelleen joudun kyseenalaistamaan ihan hulluja asioita kun mies valehtelee suuntaan ja toiseen. Hän voi esim sanoa ettei hän osaa pyöräillä, ja sitten nousta siinä samassa paikassa pyörän selkään ja ajaa pois. Tämä siis vain mielikuvana, en keksinyt parempaa enkä halua antaa todellista esimerkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempiaan ei voi valita, kuten ei sitäkään, miten varakkaaseen perheeseen syntyy. Raha ei jakaannu sen mukaan, tekeekö hyvää vai pahaa. Kiiltokuvaelämäkin kuvailemasi jälkeen kuulostaa kulissilta, sanoit jopa itsekin uutta puolisoa uudeksi uhriksi.

Mitä olisit itse toivonut?

Ehkä jotain ihmisyyttä tän miehen muulta perheeltä. Tää mies on ihan todistetusti sairas, mutta en voi ymmärtää tuon muun perheen motiiveja, erityisesti kun on tämä lapsi tässä. Ja toisaalta olisin toivonut, että todella saisin parantua rauhassa ja tehdä rauhassa parhaani tän lapsen eteen. Mies on tehnyt selväksi ettei tää lapsi häntä kiinnosta muuna kuin egon jatkeena. Silti jatkuvaa oikeudenkäyntiä ja kiusaa. En ymmärrä motiivia miksi. Ilman näitäkin hän varmasti saa valehdeltua itsensä hienoksi isäksi, ja varmasti niin tekeekin.

Syy, miksi ex-miehesi on mitä on, voi löytyä siitä perheestä. Siinä tapauksessa ei kannata odottaa suurta hyvyyttä exältäsi tai hänen vanhemmiltaan. Sinähän tiedät kokemuksesta, millaisia ihmisiä he ovat.

Toinen vaihtoehto on, että perhe välttää sekaannuksia ja keskittyy tukemaan vain omaa poikaansa ja ehkä lapsenlasta. Miniä on korvattavissa, ex-miniällä asemaa ja arvoa ei ole senkään vertaa, koska ei kuulu edes perheeseen.

Lähtökohtaisesti vanhempien tulisi olla omien lastensa asialla. Voidaan päätyä mielenkiintoisiin kuvioihin, jos vieraat ovat tärkeämpiä kuin oma lapsi.

Tästä syystä esim. minä en tule olemaan enää koskaan yhteyksissä omiin vanhempiini. Keskittyköön niihin ihmisiin, jotka ovat heille arvokkaampia kuin oma lapsi, kuten vaikka naapurin täti, psykopaatti exäni, hänen vielä pahempi äitinsä tai vaikka ohikulkeva koirankusettaja. Kerroin esimerkin antaaksesi jotain kuvaa tilanteesta, millä voit ehkä ymmärtää entisten appivanhempiesi käytöstä.

Minusta on ihailtavaa, että olet kaikesta huolimatta hoitanut lasta, itseäsi ja hoitanut asioita. Ei varmasti ole ollut helppoa, mutta olet tehnyt sen silti.

Oletko saanut keskusteluapua pahoinpitelystä toipumiseen? Jos et, kannattaa ihmeessä hakea. Tarvitset muita ihmisiä, kuuntelijaa, olkapäätä, ymmärtäjää.

Ehdimme siis olla miehen kanssa yli vuosikymmenen, useamman vuoden lapsenkin kanssa ja asenne oli tuon ajan täysin eri. Mutta olet oikeassa, tiedän perheen ja parempi vain antaa olla.

Olen myös terapiassa. Sen verran rankkaa oli miehen touhu, ettei muuta vaihtoehtoa ole.

Kiitos, että kirjoitat että olen kuitenkin pärjännyt ihailtavasti. Ja järjen tasolla olenkin. Mutta edelleen joudun kyseenalaistamaan ihan hulluja asioita kun mies valehtelee suuntaan ja toiseen. Hän voi esim sanoa ettei hän osaa pyöräillä, ja sitten nousta siinä samassa paikassa pyörän selkään ja ajaa pois. Tämä siis vain mielikuvana, en keksinyt parempaa enkä halua antaa todellista esimerkkiä.

Olen varma, että tulet nousemaan jaloillesi ja elämä vielä maistuu hyvältä. Ne ajat ovat edessäpäin. Hankalasta ihmisestä eroon pääseminen on lopultakin tosi voimaannuttavaa (sori hölmö termi, mutta ymmärrät mitä tarkoitan :D), lopulta vapautuu niin paljon energiaa, millä voi tehdä vaikka mitä valintoja. Jossain vaiheessa kun asia on käsitelty, se ei enää herätä sinussa tunteita suuntaan eikä toiseen. Kunhan saat vähän välimatkaa ja perspektiiviä eksäsi tapaukseen, näet asiat mittasuhteissaan. Vähän kuin katselisi ensin maanpintaa maasta, mutta kun nouset lentokoneeseen, niin sieltä ylhäältä paljon enemmän eikä eksäsi erotu sieltä millään tavalla merkittävänä ja kokonaisuutta ohjaavana.