Lue keskustelun säännöt.
Voisiko joku analysoida tätä äiti-lapsi-kommunikaatio-ongelmaa
31.01.2016 |
Lapsi on ollut vauvasta lähtien todella pieniruokainen ja nirso ruokapöytätemppuilija. On ollut koko ikänsä reilusti alipainoinen. On lihotuspainetta. Syömistilanteet usein tosi negatiivisia.
Näitä ongelmia ei ole joka aterialla, mutta arviolta joka päivä ainakin kerran pari. Häiriökombinaatio vaihtelee:
- "Mä haluun ruokaa! On nälkä... Mä en haluu tätä ruokaa? Mä haluun muuta... (itkua ja huutoa, tönimistä, huitomista)
- Poistuu pöydästä useita kertoja. On aina ollut levoton pyörijä, vaikka pystyy istumaan pitkäänkin aloillaan esim. lastenohjelmien parissa, mutta ruokapöydässä harvoin. Ei tottele käskyä istua ja olla poistumatta. Aloittaa itkemisen... tyrkkii pois astioita, jos ei ole mieleistä. Dramatisoi... komentelee suurinpiirtein miten päin käsi pitää kääntää ja ottaa askel, jos teen jonkun asian väärin saa siitä kilarin, kiihtyy nollasta sataan sekunnissa... rauhoittuu kun jäkätän takaisin, mutta reaktio pitää olla nopea... jos tuon hänelle valmiiksi ruoat minkä kantamisessa hän olisi halunnut auttaa niin suuttuu ja aloittaa itkun, poistuu taas pöydästä... taas tavarat lentovaarassa, tönii, alkaa roikkua vaatteissa... Poistuu leikkimään välillä, hakemaan unohtuneita tavaroita... häiriintyy mistä vain ylimääräisestä ärsykkeestä... kun tää ruokailun aloitustappelu on käyty niin sitten saattaa syödä hetken ennen kuin poistuu... syö vähän... muutaman kerran päivässä... tietää ruoka-ajat ja ne on suht säännölliset. Tietää säännöt... mutta haastaa ne lähes aina... välillä lapsi luettelee minulle ruokapöytäsääntöjä eli tietää kyllä mitä saa ja ei saa tehdä ja missä meni pieleen.
Minun ruokapöytäsääntöjä:
- ruoka syödään ruokapöydässä, istutaan, ei pyöritä, ei itketä... ruokapöydässä ei kiukutella. Jos asenne ei muutu heti niin hänen ruoat lähtee pois ennen kuin lapsi alkaa heitellä niitä... hän voi poistua kokonaan jos haluaa vain kiukutella, mutta ruoka-aika on nyt ja ruoka on mitä on. Muutaman kerran sanon asiasta ja varoitan. Ei saa puhekontaktia. On kuin ei kuuntelisi lainkaan. Ota tai jätä... tulos: ottaa tai jättää. Lasta ei kiinnosta vaikka jäisi välillä ilman ruokaa tuntikausiksi, jos on sillä tuulella, mutta sitten hän käy aina tilaisuuden tullen nappailemassa mitä löytääkin ja nauraa... jatkuvaa valvomista ettei mene herkkujen perään.
Joskus tuntuu, että en minä jaksa vääntää tästä enää. Olenkin ottanut aika selvän linjan että jos alkaa taas se huutokonsertti heti kun alkaa laittaa astioita ja ruokaa pöytään, niin olkoon. Olen sanonut, että ruokaa ei ole pakko syödä (vaikka onkin niin surkean laiha että terkkarit huolissaan) ja ei ainakaan itkien.
Lapsi on vähän semmoinen miten sen sanoisi... näyttelijä ja vittuilija. Nauttii silminnähden siitä että hän on välillä aivan raivostuttava. Äskenkin ole ensin yksi ruokapöytäepisodi. Sen jälkeen lapsi halusi roikkua verhoissa ja kohta minun vaatteissa kun estelin ja kohta se alkoi jo potkia minua. Joskus olen istunut sohvalla ja jos en ole heti ollut lapsen mieliksi niin on potkinut sohvallakin ja joskus päähänkin osunut... mistähän sitä saisi myönteistä ilmapiiriä? Kivaakin ehtisi olla kun ei menisi aika tuommoisiin turhanpäiväisiin perusasioiden jankkaamiseen... lapsi tietää senkin, että jos kiukuttelee pitkään niin ei ehdi mitään hauskaakaan tapahtua ajallaan.
Ja nyt sitten odotan, että haukutte minut pystyyn.
Kommentit (20)
Lapsen ikä lienee avainasemassa. Kuulostaa uhmalta. Anna olla ilman ruokaa, jos temppuilee. Ei se nälkään käänny vaikka muutenkin olisi pieniruokainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi hyödyllistä tietää, minkäikäisestä on kysymys.
Pistä ruokaa pöytään molemmille, sano lapselle että tulee syömään. Syötte yhdessä. Sinä yrität pitää suusi kiinni ja et kiinnitä mitään huomiota lapsen touhuihin, lue vaikka lehteä ja sano että taisit nähdä ulkona oravan. Kysyt lapselta onko massu täynnä ja nostat lautaset pöydästä pois ja menette ulkoilemaan.
Ihan itse aiheutettu ongelma, relaa nyt helkkarissa jo. Kuulostat natsilta ja saat kyttäämiselläsi lapsen temppuilemaan vielä enemmän. Kunnon valtataistelua.
Onko lapsi kokonaan kotihoidossa vai päivät hoidossa, kerhossa tms.? Jos lapsi on osan aikaa hoidossa, tekeekö hän siellä samaa? Jos lapsi on kokonaan kotona, olisiko jo aika laittaa lapsi päiväkotiin? Kotona hän saa jakamattoman huomiosi, mikä mahdollistaa temppuilun, mutta lapsiryhmässä on turha yrittää vetää vastaavaa show'ta, ja jos lapsi tätä yrittää, osaavat ammattilaiset varmasti hoitaa tilanteen ja opastaa sinuakin. Silminnähden kiusaamisestasi nauttiminen kuulostaa kyllä huolestuttavalta - jotain häikkää on lapsen sosiaalisissa taidoissa. Sinuna hakisin apua.
Jokainen tietää, että pahalla mielellä tai ahdistuneena ruoka ei mene alas. Tee ruokailuhetkestä rento ja miellyttävä.
Onko allergiat ja yliherkkyydet tiedossa? Minulla ne selvisivät vasta aikuisena ja olin nirso lapsi, koska osasin varmaan luontaisesti kokea vahingolliset ruuat epämiellyttäviksi. Ja maitoa ja kananmunaa on tosi monessa ruuassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on hyödyllistä ohittaa kaikki temppuilu ja draamailu olan kohautuksella ja alkaa kiinnittämään huomiota vain toivottuun käyttäytymiseen. Toimii aika monen ikäisellä.
Herkut pois saatavilta, niin ei tarvitse vahtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus on hyödyllistä ohittaa kaikki temppuilu ja draamailu olan kohautuksella ja alkaa kiinnittämään huomiota vain toivottuun käyttäytymiseen. Toimii aika monen ikäisellä.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ikä lienee avainasemassa. Kuulostaa uhmalta. Anna olla ilman ruokaa, jos temppuilee. Ei se nälkään käänny vaikka muutenkin olisi pieniruokainen.
Kyllä se sille voi tulla kasvuhäiriöitä yms. Alipainoinen lapsi on eri asia kuin normaalipainoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että sun lapsi on vielä melko pieni. Noi temput on ihan normaaleja uhmaikäisen temppuiluja, ei niistä kannata vetää kilareita, lapsi kasvaa niistä ulos. Koetat vaan jaksaa lapsen kanssa niin ettei oma hermo mene ihan koko ajan.
Siis relaa ja anna olla. Ei lapsi nälkään kuole. Sellaista asiaa kuin lapsen lihotuspaine ei ole olemassakaan jos lapsella ei ole sairautta tai imeytymishäiriöitä, ne paineet on vaan käppyröitä tuijottavien terkkareiden päässä. Jotkut lapset, ja itse asiassa melko monet, on alle kouluikäisinä reippaasti miinuskäyrillä eikä heillä ole siitä mitään terveydellistä tai kehitykseen vaikuttavaa ongelmaa. Ennen kuin nämä käyrät uudistettiin, niin siellä miinuskäyrillä keikkui suurin piirtein joka toinen lapsi, joten tän vuoksi minä en enää pistä niille hirveästi painoarvoa.
Jos teet ruokailusta taistelutantereen jonka lapsi kokee jo lähtökohtaisesti painostavaksi tilanteeksi, niin vaan vaikeutat lapsen syömistilanteita. Se lapsen fokus on silloin sinussa eikä ruuassa. Ja kuka uhmaikäinen sitä nyt äidin mieliksi söisi, kysyn vaan. :)
Meilläkin yksi nirso lapsi joka ensimmäiset 7 vuotta eli suurin piirtein pyhällä hengellä. Terkkarista riippuen asiaan joko kiinnitettiin huomiota tai ei kiinnitetty huomiota. Minä en ainakaan jaksa vuosikausia vääntää lapsen kanssa monta kertaa päivässä siitä mitä syödään ja mitä ei. Jos joku vaatii että natkutan lapselle kymmeniä tuhansia kertoja turhanpäiväisistä asioista, niin saa tulla itse meille natkuttamaan.
Kun lapsi meni kouluun, kerroin että koulu on lapsen työtä ja syöminen siellä on osa sitä työtä. Maistaa pitää, paitsi jos aivan älyttömästi oksettaa se ruoka. Opettajan kanssa sovittiin, että jos ruoka selvästi on lapselle aivan älyttömän vastenmielistä niin lasta ei painosteta, koska on noloa oksentaa ruokapöytään siinä muitten silmien edessä. Lapsi siis kiltisti maistaa koulussa jokaista ruokaa sen pienen murusen. Pärjäilee sillä yleensä monta tuntia.
Etto sulla on varmasti melko raskasta lapsen kanssa, mutta mene reilusti sieltä mistä rima on matalin. Olet ihan hyvä äiti vaikka lapsesi ei teekään aina kuten haluat. Itse en tunne ketään pieniruokaista ihmistä, jolle ei olisi jäänyt traumoja siitä että joko pakotettiin tai painostettiin syömään. Parempi ettei ruuasta tule lapselle ahdistavaa tekijää.
Jos lapsen verensokeri on jo laskenut liian alhaiseksi ja siksi on kärttyinen? Tiheämmät ruokailut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on hyödyllistä ohittaa kaikki temppuilu ja draamailu olan kohautuksella ja alkaa kiinnittämään huomiota vain toivottuun käyttäytymiseen. Toimii aika monen ikäisellä.
Juuri näin.
Peesi, ruoasta ei saa tehdä taistelutannerta.
Lapsi on 4 v. Käy päiväkodissa tällä hetkellä osan viikkoa. Kotipäiviäkin on. Siellä on syönyt alkunikottelujen jälkeen ihan ok kuulemma. Lapsi osaa kyllä käyttäytyäkin kun haluaa ja onneksi ihan kaikki ateriat ei ole tuollaisia. Hoidin lasta 3 v kotona, aika paljon vain minun vastuulla ollut. Nykyään olen tyytyväinen, että saa sitä huomiota päiväkotissakin ja isänsä myös osallistuu enemmän arjessa lapsen hoitoon. Luultavasti olen ihan natsi joo. Jonkun täytyy olla. Joillain on mahdollisuus olla se kiva vanhempi ja hauska täti, mutta ne eivät ehkä niitä pääpotkuja ota vastaan, niin ei tarvitse ärähdelläkään liikaa. Ja minuahan ei potkita päähän silloin kun istun kaikessa rauhassa sohvalla isolla perseelläni perhana!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on 4 v. Käy päiväkodissa tällä hetkellä osan viikkoa. Kotipäiviäkin on. Siellä on syönyt alkunikottelujen jälkeen ihan ok kuulemma. Lapsi osaa kyllä käyttäytyäkin kun haluaa ja onneksi ihan kaikki ateriat ei ole tuollaisia. Hoidin lasta 3 v kotona, aika paljon vain minun vastuulla ollut. Nykyään olen tyytyväinen, että saa sitä huomiota päiväkotissakin ja isänsä myös osallistuu enemmän arjessa lapsen hoitoon. Luultavasti olen ihan natsi joo. Jonkun täytyy olla. Joillain on mahdollisuus olla se kiva vanhempi ja hauska täti, mutta ne eivät ehkä niitä pääpotkuja ota vastaan, niin ei tarvitse ärähdelläkään liikaa. Ja minuahan ei potkita päähän silloin kun istun kaikessa rauhassa sohvalla isolla perseelläni perhana!
Ap
Huono käytös ja vähäinen syöminen on kuitenkin kaksi eri asiaa. Lapsella on oikeus päättää omasta kehostaan ja siitä mitä syö, ja toisia kohtaan käyttäytyminen taas on eri asia. Toki helposti käy niin, että se sama negatiivinen käninä jää vähän kuin päälle äidille ja lapselle ja heijastuu kaikkiin tilanteisiin, mut niistä pitää vaan osata päästää irti ja aloittaa joka tilanne vähän kuin puhtaalta pöydältä. Koska lapsi ei osaa vielä säännellä ja käsitellä tunnetilojaan, vaan jää helposti jumiin siihen negatiivisuuteen, niin vanhemmalta vaaditaan sitten vähän enemmän. Ja koska vanhempikin on vaan ihminen, niin totta kai sitä väsähtää eikä aina jaksaisi. Siksi vanhemmankin pitää pitää huolta siitä että hänelläkin on joku hengähdystauko, työ tai harrastus, josta saa voimaa että jaksaa ottaa ne lapsen pöllöilyt vastaan rauhallisesti ja jämäkästi.
Suoraan sanottuna minä en näe mitään taikatemppua tuohon tilanteeseen. Ei lapsen kasvuun hirveästi voi vaikuttaa. Tietenkään potkimista ei saa sallia, mut karseimmatkin uhmaikäiset yleensä kasvavat seesteisiksi ja taitaviksi viisivuotiaiksi.
Kiitos nro 11 jalat maassa olevasta viestistäsi. Juu, ei tässä viitsi enää ottaa stressiä muiden huolista. Kyllä se tästä. Ja kävi tuo lapsi äsken pyytämässä anteeksi niitä viimeisimpiä potkujaan (halusi jäähylle menneen lelunsa takasin ;)). ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos nro 11 jalat maassa olevasta viestistäsi. Juu, ei tässä viitsi enää ottaa stressiä muiden huolista. Kyllä se tästä. Ja kävi tuo lapsi äsken pyytämässä anteeksi niitä viimeisimpiä potkujaan (halusi jäähylle menneen lelunsa takasin ;)). ap
Minä ymmärrän ehkä jotain siitä sun väsymyksestä ja pettymyksestä ja ulkoapäin tulevista paineista. Mut sulle nyt syntyi tällainen lapsi jonka kanssa äitikin joutuu ehkä vähän eri tavalla lujille ja kasvamaan eri tavalla kuin jonkun helpomman kanssa. Sulla on silti hyvä lapsi ja olet selvästi hänelle hyvä äiti ja yrität parhaasi. Kun lapsi kasvaa ja hänellä on enemmän kykyä keskusteluun, ymmärrätte paremmin toisianne ja nämä tilanteet helpottuivat. Tulee sellainen uudenlaisen ymmärryksen ja yhteistyön aika, ja se on palkitsevaa.
Sinun lapsellasi on käynyt hyvä tuuri, että hän on saanut itselleen äidin, joka rakastaa ja jaksaa huolehtia vaikka olisi hankalaakin. Sellaisilla lapsilla on kuitenkin edessä hyvä tulevaisuus ja hyvä elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on hyödyllistä ohittaa kaikki temppuilu ja draamailu olan kohautuksella ja alkaa kiinnittämään huomiota vain toivottuun käyttäytymiseen. Toimii aika monen ikäisellä.
Juuri näin.
Peesi, ruoasta ei saa tehdä taistelutannerta.
Samaa mieltä! Ei missään nimessä mitään valtataistelua syömisestä.
Annat lapselle ruokarauhan ja keskityt aikuisten asioihin. Ainoa sääntö mikä sopii ruokapöytään on tuo ruokarauha kaikille osapuolille. Herkut kokonaan pois kaapeista ja välipalat minimiin, jotta ruokahalu säilyy kunnon ruoalle.
Jos lasta harmittaa joku asia, ole empaattinen ja lohduta, mutta ei se tarkoita että tekisit kaiken mitä lapsi haluaa. 2-3 vuotias ei välttämättä pysty olemaan kiukuttelematta tiettynä hetkenä esim ruokapöydässä, mutta jos kyseessä 5-vuotias joka jatkuvasti kiukuttelee ruokapöydässä kannattaa hakea apua. Se mihin voit panostaa, on olla roolimalli, käyttäydy niin kuin toivoisit lapsesi aikuisena ja myöhemmin omien lastensa vanhempana käyttäytyvän. Tunteiden tunnistaminen on tärkeä taito myös niiden säätelyn oppimista ajatellen. Lapselle voi selostaa omia tunteitaan (samalla kerrot välillisesti omista rajoistasi): nyt minulla on nälkä, syön ja tulee parempi olo kun nälkä lähtee pois jne. Lapsen tunteita voi myös sanoittaa: "sinua harmittaa?" varo jyräämästä lasta omalla tulkinnallasi, mutta kuitenkin rohkeasti tarjoat tunteita sen mukaan mitä käyttäytymisen taustalla näyttäisi olevan, koska lapsi ei välttämättä osaa tuoda niitä itse esiin. http://www.ilontuuli.fi/lehtijutut/anna-tilaa-tunteille-artikkelista-ly… .
Jos englanti sujuu niin kannattaa lukea liiallisesta lapsikeskeisyydestä http://www.continuum-concept.org/reading/whosInControl.html, http://lov… näin alkuun.
-Arjen tulee olla aikuisvetoista. Lapsi kannattaa ottaa mukaan aikuisten töihin, mieluummin kuin itse mennä mukaan lapsen leikkeihin. Tasapaino on tärkeä, aikuisten tulee tehdä suurimmaksi osaksi aikuisten töitä. Tämä jo ihan pienestä vauvasta alkaen.
-Lapsen tarpeisiin vastataan lapsilähtöisesti, mutta siinäkin muistettava erottaa tarpeet haluista. Varsin pieni lapsi osaa huolehtia perustarpeistaan, sanotaan vaikka "tuetulla autonomialla", aikuinen seuraa merkkejä ja järjestää olosuhteet sopiviksi. Esim ruoka on valmiina tovi ennen sitä kellonaikaa kun iltapäivän nälkäkiukut yleensä alkavat. Pienellä vauvalla kaikki tarpeet ovat ihan oikeita tarpeita, halujen osuus kasvaa iän mukana.
-Lapsen haluista voidaan keskustella ja miettiä yhdessä lapsen kanssa miten ja mitä voidaan toteuttaa niin että kaikkien osapuolten tarpeet tulee huomioiduiksi.
Vierailija kirjoitti:
linkit meni metsään..
http://www.continuum-concept.org/reading/whosInControl.html
http://loveparenting.org/2013/06/13/why-child-centred-parenting-is-not-…
http://www.coachingforwholeness.com/blog/could-you-be-too-child-centered
18
Kiitos näistä linkeistä. En ole ap, mutta löysin niistä paljon pohdittavaa ja paljon tukea jo olemassaoleville käsityksilleni.
Tämä neuvo nyt ainakin haukutaan heti, mutta tuttavaperheessä se auttoi. Äiti ja lapsi siirtyivät syömään lattialle, ruokailusta tuli pari kertaa viikossa piknik-retki. Ruokailupaikan vaihtaminen pöydästä huovan päälle hämmensi lapsen niin, että hän ei huomannut ryhtyä riitelemään.