Huomasin tässä juuri sen, että paha oloni suhteessa johtuu siitä, ettei mieheni ymmärrä minua

Olen aina halunnut hyvin läheisen parisuhteen, ehkä olen läheisriippuvainen, ja ihmetellyt sellaista, että kaksi ihmistä elää yhdessä erillisiä elämiään. Että miksi he ovat yhdessä, en ole ymmärtänyt. Nyt minusta tuntuu, että minun pitäisi elää ihan itsenäistä elämääni tässä perheessä ja koittaa opetella ennen kaikkea ymmärtämään itseäni. En osaa kertoa toiselle haluistani, jos en tunne itseänikään. Äitini ei halunnut, että minä tunnen itseni ja olen minä. Hän ei olisi silloin voinut ennustaa mitään minusta ja olisi ollut liian raskasta elää toisen ihmisen kanssa, jota ei voi ennustaa äidilleni siis.

Kun manipuloi ja määräili minua ja eleli omissa harhoissaan sen suhteen, miten toiset minuun suhtautuisivat, jos en tee kuten hän sanoi, hänellä oli helpompaa. Tai ei oikeasti varmaan ollut, mutta niin hän luuli. Ehkä ikävuodet 0-4-5 onkin helpompaa, mutta kun lapsesta tulee isompi ja olet kunnioittanut häntä ja kohdellut hyvin niin lapsi on helpompi kuin pienenä kuoliaaksi moitittu ja sääntöihin rutistettu henkistä kipuaan kapinoiva lapsi. Oletan.

Ap

Minkä ikäinen olet? Olisiko aika tehdä asialle jotain että pääsisit äidistäsi eroon, henkisesti? Vaikka lapsuutesi varmaan oli sitten vähän ikävä, ei siinä tarvi velloa loppuikää. Jokainen meistä on oma itsensä, myös äitisi, omien ongelmiensa kanssa, ja niiden kanssa on opittava elämään, ja joskus on pakko vaan päästää menneestä irti, lapsuus on vain pieni osa tätä lyhyttä elämää.

Kissa tuli taas syliin :) Hassua, sama kissa kuin eilen ja kun kirjoitan omaa ketjua :)

Harmi, kun täällä ei vissiin ole muita just samanlaisen prosessin kourissa kuin itse, ois mukava vaihtaa ajatuksia. No, ei ihme, ei tapahdu varmaan kaikille ja pystyn kyllä yksinpuheluunkin. Jos mun mies ois lempannut mut ulos en ois mäkään tässä prosessissa, vaan ehkä jonkinlaisessa toisessa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? Olisiko aika tehdä asialle jotain että pääsisit äidistäsi eroon, henkisesti? Vaikka lapsuutesi varmaan oli sitten vähän ikävä, ei siinä tarvi velloa loppuikää. Jokainen meistä on oma itsensä, myös äitisi, omien ongelmiensa kanssa, ja niiden kanssa on opittava elämään, ja joskus on pakko vaan päästää menneestä irti, lapsuus on vain pieni osa tätä lyhyttä elämää.

Päälle 40. Kyllä koen, että menen eteenpäin. Nyt on vrk:ssa tullut aika monia ajatuksia. Nää on aika isoja ajatuksia, ja ne etenee vasta käytännönkokemuksissa ja tietty terapiassakin puhuessa. Ja se mulla on vain aikas harvakseltaan. Siksikin kai jauhan täällä. Tääkin, että haluaisin mieheni tuntevan minut on ihan uusi tunne ja ajatus ja sekin, että tunnistan, että siksihän mä voin pahoin, kun joudun esittämään koko ajan jotain syystä, joka on mulle vähän mysteeri, mutta jonka uskoisin johtuvan ylläripylläri tiedätte mistä, siis lapsuudestani.

Ap

Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten kirjoittaa ihminen, joka on kietoutunut oman napansa ympärille.

Ketään ei kiinnosta sun satuilemat ikikompleksit.

Hah, arvasin jo aloituksen perusteella että ap on käynyt terapiassa. Kuule, säästä nuo jutut sinne :)))

Et tule toimeen äitisi, muiden naisten tai miehesi kanssa. Lasten kanssakin on teennäistä ja vaikeaa. Mitä yhteistä näillä on? Sinä.

Kiinnostaapas! Ne just kiinnostaa!

Ja siis en syytä miestäni siitä, ettei hän tiedä, miten haluaisin tulla kohdelluksi. En ole osannut kertoa siitä mitään. Mies on kyllä hyvä mies jo alkaa päälle, mutta silti, yksilöitä kun olemme niin oon loukkaantunut asioista jotka onkin ihan turhia loukkaantua mutta loukkaava kun et tiedä, miksi saat niitä vaikket tykkää niistä. Kiusataksesi sinua toinen tekee niitä? Vai siksi, etten oo osannut edes kertoa, etten tykkää tuosta? Ja kun ei aina ehkä loukkaisi, vaikka toinen vaikka toimiikin tavalla X, jos itse olet voinut ilmaista mitä itse siitä ajattelet. Mä en oo osannut ilmaista, mutta halunnut silti miehen ymmärtävän ja loukkaantunut, kun se ei ymmärrä. No höh, miten vois.

Vähän sama kuin naapurien rakennuslupamenettely, eipä niistä naapurit yleensä voi menestyksellä valittaa, mutta saavat silti ilmaista mielipiteensä, niin se jotenkin tekee tyytyväisemmäksi vaikka pytinki viereen nousiskin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten kirjoittaa ihminen, joka on kietoutunut oman napansa ympärille.

Ja ihan syystä. Että paranen.

Ap

Monimutkaista. Lue ap ketju valaistumisesta niin ehkä lakkaat pohtimasta mitä egosi tarvitsee ja liityt elämän energiaan ja myötätuntoon.

Laitan tämän "huippumielenkiintoisen" ketjun talteen ja palaan lukemaan, kun oon menossa nukkumaan. Josko uni tulisi paremmin kuin puhelinluettelon kanssa.

t. unettomuudesta kärsivä

Vierailija kirjoitti:

Hah, arvasin jo aloituksen perusteella että ap on käynyt terapiassa. Kuule, säästä nuo jutut sinne :)))

No en säästä, jos et kestä lukea niin suosittelen muuttamaan Suomesta. Ei ku sekin riitää, ettet lue sen enempää. Ei mua haittaa, jos kukaan ei kommentoi, ja jos joku haluaa kommentoida, niin miksi sä sn estäisit?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Monimutkaista. Lue ap ketju valaistumisesta niin ehkä lakkaat pohtimasta mitä egosi tarvitsee ja liityt elämän energiaan ja myötätuntoon.

Voisin ehkä lukeakin, mutta en ymmärrä siitä mitään, miten omat tarpeet (=ego?) unohdetaan. Eikö se oo just mun ongelmien syy, etten ole huolehtinut omista tarpeistani? Kun niistä on huolehdittu luovun egostani mieluusti, jos vain kykenen.

Ap

Niin ap, sä olet jo keski-ikäinen, ja vatvot vieläkin lapsuuttas? Äitis oli sulle ilkee pyhyy... kohta se on haudassa. Ota se pää perseestäs ja ala elää omaa elämääs, ennenku ite oot haudas. Mitä hyötyä tuosta sun vatvomisesta on? 

Vierailija kirjoitti:

Niin ap, sä olet jo keski-ikäinen, ja vatvot vieläkin lapsuuttas? Äitis oli sulle ilkee pyhyy... kohta se on haudassa. Ota se pää perseestäs ja ala elää omaa elämääs, ennenku ite oot haudas. Mitä hyötyä tuosta sun vatvomisesta on? 

Ap:n terapeutti on tyytyväinen, kun palkka kilahtaa tilille.

Ap, ymmärrän kyllä sinua. Hienoa, että purat tuntojasi kirjoittaen. Tämä paikka ei vain taida olla siihen oikea paikka, oletko miettinyt päiväkirjan kirjoittamista asiasta? Siihen voisit sitten palata, kun etenet prosessissa.

Vierailija kirjoitti:

Enkä siis voi syyttää miestä siitä sikäli, että en pysty kertomaan miehelle mitä haluan, koska äiti on aina tukahduttanut kaiken minussa. Pidin puolen vuorokauden mykkäkoulua miehelle ja vaikka tuntui pahalta, niin tajusin sen aikana, että minulla on paha olla eikä mies tajua minua enkä ole koskaan saanut kokea, että minua ymmärrettäisiinkään. Siksi paha olo nostattaa minussa suuttumusta kumppania kohtaan, vaikka se on kohtuutonta.

Olen pohtinut jo oman vetäytymispaikan hankkimista, jonne voin mennä kun perhe oikein ahdistaa. En vain saa sitä pitkähköön aikaan joten minun on oltava perheessä yhä, vaikka voinkin ainakin haaveilla omasta ajasta. Mietin vain, miten yksinäiselle sekin saattaisi tuntua, ja ihmettelin sitäkin, koska sen piti olla hyvä ajatus saada omaa rauhaa.

Mutta jos en haluakaan eristäytyä sinänsä tai olla ilman perhettäni, vaan minulla on vain järkyttävä kokemus siitä, ettei ääneni kotona kuulu, eikä minua voi ymmärtää omana itsenäni enkä saa itseäni näkyviin, koska en ole ikinä sitä vain ollut? Mies antaa minulle paljon tilaa. En oikein osaa hyödyntää sitä, koska en ole koskaan saanut sitä lapsena kun elämistä muiden kanssa opittiin.

Olen yhä puolimykkä, mutta kun mies tuli kotiin harrastuksestaan enkä vastannut hänelle hän uskalsi tulla lähelleni, halasi takaapäin kun istuin ja antoi suukon otsalleni! Taitaa tykätä minusta, vaikka oon hirveä mörökölli.

t. Äitivihaaja (en vihaa äitiäni, mutta jos joku tunnistais heti)

Tiedostatkin varmaan, ettet voi miehesi niskaan kaataa pahaa oloasi. Parisuhteet nyt vain ovat sellaisia, että kumppanimme heijastaa meistä eri puolia takaisin. JOskus se peili voi olla raskas juttu. Ethän tee miehellesi sitä, että odotat hänen pelastavan sinut, sillä juuri nyt sitä teet. Systäät vastuun tunteistasi hänelle. Jaksaisitko itse tuollaista käytöstä? 

Sulle on tullut ajankohtaiseksi hoitaa sun äitisuhde tunnepuolella kuntoon. Nämä on vaikeita juttuja ja useimmilla se viimeinen "prosessi" tulee vasta jos hän kuolee. Kuitenkin nää jutut kannattaa prosessoida, jotta oma elämä olisi helpompaa ja kevyempää. Aloita kirjoittamalla kirje äidillesi. Sun ei tarvitse sitä hänelle lähettää. Voit heittää vaikka ekat kymmenen versioita roskikseen tai käyttää niitä materiaalina kirjeeseen jonka kirjoitat äidillesi. Siihen kirjoitat kaikki nuo tunteet, ja tapahtumat jotka on mielestäsi johtaneet tähän tilanteeseen, missä tunnet äidistäsi niin kuin tunnet. 

Riippuen äidistäsi, tuloksena voi olla hedelmällinen vuoropuhelu, jolla saatte asianne selvitettyä tai toisaalta taas täysi ymmärtämättömyys. Äitisi voi jopa kokea, että olet hänelle velkaa kaikkien niiden vuosien jälkeen joina hän on käyttänyt aikaa SINUUN. Sinun ei kuitenkaan tule tuntea syyllisyyttä siitä. Voit prosessoida asiaa myös yksin; kirjoittamalla, meditoimalla, puhumalla, tuntemalla. 

Vaikeita juttuja, mutta kun negatiivisesta äitisuhteesta vapautuu, elämästä tulee monella tavalla keveämpää :). Niin, ja anna sille prosessille aikaa. Älä oleta että se on viikossa tai kuukaudessa ohitse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monimutkaista. Lue ap ketju valaistumisesta niin ehkä lakkaat pohtimasta mitä egosi tarvitsee ja liityt elämän energiaan ja myötätuntoon.

Voisin ehkä lukeakin, mutta en ymmärrä siitä mitään, miten omat tarpeet (=ego?) unohdetaan. Eikö se oo just mun ongelmien syy, etten ole huolehtinut omista tarpeistani? Kun niistä on huolehdittu luovun egostani mieluusti, jos vain kykenen.

Ap

Ei kun nimenomaan nyt on syytä päästää vanhasta painolastista, tuskasta ja vaatimuksista irti. Luottaa hyvään, itseen ja lähimmäisiin, antaa positiivisen energian virrata. Sillä tavalla saat hoidettua itseäsi, jo tästä hetkestä lähtien. Ei mitään mykkäkoulua tai muita valtapelejä.