Mitä tehdä....

Ismo pihalle vaan, muu ei auta.

Ei muuta kun saman pöydän ääreen ja keskustelemaan. Selität ettet ole hänen vanhempansa ja siten elatusvelvollinen. Tuskin toimisi samoin esim kämppäkaverin kanssa?

Ilman muuta hänen kuuluisi omalta osaltaan maksaa asumisesta ja omista ruoistaan. Mikä on hänen perustelu sille, että ei maksa mitään? Mihin hänen rahat kuluvat - jääkö säästöön paljon, tuhlaanko ne turhuuksiin vai lyhentää velkojaan vai jotain muuta?

Aiotteko naimisiin? Muuttaisiko se rahankäyttöpolitiikkaanne?

Muuttakaa erilleen, jos tilanne ei muutu. Ymmärrän sen ajatuksen, että lasten menot kuuluu sulle, mutta omalta osaltaan hänen pitäisi ilman muuta osallistua kuluihin.

Hän on perustellut asiaa niin, että kuluttaa itse vähän suhteessa asumis ym. menoihin. Hänen mielestään minun lapset syövät liikaa, sen vuoksi ei halua osallistua ruokamenoihin ja jos joskus on muutaman maitopurkin ostanut, on minun pitänyt maksaa ne hänelle takaisin. Hän käyttää rahat autolla ajoihin, hengailee kavereiden kanssa, on myös niin pihi, jos rahaa pitäisi käyttää muuhun mitä omiin menoihin. Toki minä kustannan lasten vaatehankinnat ym. mutta mielestäni ruokamenot ja asumiseen liittyvät menot kuuluisi jakaa jollain tapaa. Kuitenkin yhteen muuttaessa hän tiesi mihin tilanteeseen on tulemassa, eli lapset tulee minun mukana. niin ottaa päähän, kun mennään kauppaan, hän vain seistä töllöttää kassalla, eikä aio maksaa mitään. Asiasta on puhuttu usein, hän on aikonut parantaa tapansa viimeisen 5 kk ajan, eikä ole tulosta syntynyt. Ruoka kattilalla on kyllä ensimmäisenä penkomassa. Naimisiin menosta hän haaveilee, sitä ehdottanut Kuitenkin voi olla, että tilanne pahenee naimisiin menemisellä, jos hän jatkaa samaa rataa. 

Jääkaappiin erillinen osasto hänen ruuilleen. Sinun ostamiisi ei koske. Sitten ehkä valkenee, ettei ihan ilmaa hengittämällä elä. 

Asumiskustannuksista rupeaa maksamaan ihan vähintään neljäsosan. Jos ei kelpaa, niin ulos! Eikö hän koskaan ole asunut yksin? Vai miten noin pihalla ihminen voi olla? En käsitä, että kihloihinkin olet mennyt noin ilmeisen kehittymättömän ja lapsellisen tyypin kanssa. 

Alku olikin erilaista, koska asuimme erillään. Hän tässä kävi viikonloppuna, tosin ei sillon ostanut mitään, vaikka yhdessä suunniteltiin ruuat. Minä ajattelin hänet vieraakseni silloin. Muuten hän on mukava, hyvin pärjää lasten kanssa, ainut se lasten syömisien vahtiminen. Valitettavasti hän on vanhapoika, aina asunut vanhempien kanssa. Töissä käy, mutta ei ole koskaan tarvinnut ottaa vastuuta mistään, aina on saanut kaiken valmiiksi. Tuskin osaa ottaa vastuuta nytkään. Taitaa olla paras ratkaisu heittää pihalle.

No en katselisi päivääkään nurkissani loisivaa partalasta (ei liity mamuihin). Nyt ukko alas ja keskustelette asiasta. Jos ei aio muuttaa tapojaan, niin ulos. Jo tänään.

Mistä tuollaisia miehiä löytää? :)

Minä sanoisin tuollaiselle kylävieraalle, että vierailuaika on nyt ohi. Kihlattusi taitaa olla niitä ihmisiä, jotka vievät kaverien mökille kahvipaketin ja osallistuvat sitten täysipainoisesti syömiseen ja huvituksiin seuraavat kolme päivää.

Totta kai sinun hommaasi on huolehtia lastesi kuluista, kun mies ei ole heidän isänsä eikä sinun aviomiehesikään. Reiluuden nimissä miehen pitäisi maksaa puolet vuokrasta, sähköstä, vedestä ynnä muusta, kuten maksaisi, jos teitä olisi asumassa vain kaksi. Ruokamenoja pitäisi tarkastella muutaman viikon ajan ja katsoa sitten, miten ne jakautuvat. Yleensä kuitenkin mies taitaa syödä saman kuin kolmekin lasta yhteensä.

Seurustelin aikoinani juuri tuollaisen vanhempiensa luona ikänsä asuneen vanhanpojan kanssa. Hän pyöritti ihan hyvin omaa pikkupaikkakunnan yritystään, mutta kotioloissa oli hänelle tosi paljon hämärää: esimerkiksi ruoka laittautui vähän kuin itsekseen, asunto ei sotkeutunut, vaikka hän kuinka toi kuraa sisälle ja jätti tavaroitaan levälleen, ja vaatteilla oli tapana välillä kadota ja sitten ilmestyä kaappiin puhtaina ja sileinä. Kun asiasta yritti puhua, hän ei ollenkaan tajunnut, mistä oli kyse. Hänen äitinsä, maatalon emäntä, oli hoitanut talouden pääasiassa päiväsaikaan, kun tämä herra oli ollut koulussa ja töissä, joten hän jollain lailla kuvitteli, että kun hän kehotuksesta pyyhki tiskipöydän, hän oli jo tehnyt isonkin siivoustoimenpiteen. Esimerkiksi imuroiminen tai vessan peseminen oli hänelle jonkinlaista taustatoimintaa, jota joku muu teki omasta halustaan ja joka ei ollut hänen kanssaan missään tekemisissä, siis eräänlaista rinnakkaistodellisuudessa tapahtuvaa häärimistä. Hän vietti lopulta niin paljon aikaa minun luonani, että kokonaiskuva tuli selväksi ja ymmärsin saavani hänestä itselleni miehen sijasta varhaisteinipojan, enkä sallinut hänen muuttaa luokseni. Hän ei siis ollut millään tavalla hidasjärkinen tai tyhmä, vaan hänen 35 vuoden aikana muodostunut maailmankuvansa vain oli aika erilainen kuin minun.