Miksi jotkut ihmiset takertuvat aikuisena vanhempiensa sanomisiin lapsuudessa?

Tuntuu että monet täällä ovat kauhean katkeria nimenomaan äideilleen, kun äiti on ollut ilkeä.
Sen ymmärrän että jos äiti on joka päivä ilkeä, se vituttaa, ja siihen ei juuri auta kuin pitää etäisyyttä tarpeeksi, ettei mieleltään sairas äitimuori saa tilaisuutta puhua sontaa suut ja silmät täyteen.
Mutta sitä en oikein ymmärrä, että aikuinen ihminen joka aikuisena ja elämää nähneenä tietää vanhempiensa vajavaisuuden, ja ehkä jotain taustaakin siihen, jää miettimään lopuksi ikäänsä sitä että miten se äiti nyt sanoi kun olin lapsi että ei musta ole mihinkään. Kyllä se on kauheaa lapselle jos äiti on ilkeä, mutta sitten kun aikuistuu, ja elää omaa elämäänsä eikä ole vanhempien varassa enää, niin mitä helvetin väliä sillä enää on mitä ne vanhukset silloin joskus sanoi?
Jopa sellaiset joilla on jo omia lapsia, märehtivät että kun sillon mulle sanottiin niin ja niin. Miksi siitä ei voi vaan päästää irti? Jotkut ihmiset eivät ole soveltuvia vanhemmiksi ja ovat ihmisinä täysiä mulkkuja, sellaista se elämä on. Ikävien ihmisten kanssa ei ole mikään pakko olla tekemisissä, ja ne lapsuuden kauheudet voi unohtaa, mennyttä ei saa mitenkään muutettua. Vain itseensä ja omaan tulevaisuuteensa voi vaikuttaa, vanhemmilla on oma elämänsä, ja heidät voi jättää huoletta sinne kiehumaan omassa liemessään.
Joo, ymmärrän kyllä että kasvatus on mennyt pieleen, ja traumoja on jäänyt, mutta kyllä niistä traumoista pitää joskus päästä yli. Jos ei muuten niin hakee ammattiapua, mutta loputtomiin ei voi vatvoa, elämä on liian lyhyt sellaiseen.
Aikuinen ihminen joka osaa ajatella omilla aivoillaan että ei, ei pidä paikkaansa mitä vanhemmat sanoivat, minä olen ihan hyvä ihminen ja hyvin pärjännyt, käynyt kouluja ja saanut oman perheen ym. voi ajatella että paskat nakkaan mitä ne hullut vanhemmat aikoinaan höpisivät.
Jotenkin tuntuu itsekkäiltä ja huomionkipeiltä ne ihmiset jotka täällä tämän tästä itkee että kun olen niin onneton kun vahemmat lapsena mollasivat, nyt en voi elää normaalisti vaikka kaikki on ok, on rakastava puoliso, ihanat lapset ja jopa työpaikka, terveyskin on ihan hyvä... joillakin ihmisillä on ihan oikeita vaikeuksia, eikä jotain mitkä on tapahtuneet vuonna kivi, ja nekin olleet lähinnä henkistä väkivaltaa. Henkinen väkivalta on toki kauhea asia, mutta on niitä paljon kauheampiakin asioita, kuten vaikka vakava sairaus tai vaikka lapsen menetys. Joitakin lapsia on hakattu ja raiskattu, ja toiset sitten ulisee että kun äiti ei antanut huomiota.