Miten kukaan aikuinen jaksaa asua samassa talossa monen lapsen kanssa?

Meillä on neljä lasta 8v, 6v, 2v ja 1v :)

Elämä on monesti juuri tuollaista kun kuvalit. Mutta sitten kun se ei ole niin mikään ei ole tässä maailmassa ihanampaa kuin he ♥ 

Mutta monet ihmiset tajuaa, että tämä on ohimenevää, niinkuin kaikki elämässä. Sitten kun olet jaksanut pikkulapsi ajan, olet todella kiitollinen itsellesi että teit sen, ja sen jälkeen sitä on aikaa itselle loppu elämä! Aika menee niin äkkiä! :)

Olen 37v kun esikoinen täyttää 18v.

Joten ei todellakaan kaduta. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on neljä lasta 8v, 6v, 2v ja 1v :)

Elämä on monesti juuri tuollaista kun kuvalit. Mutta sitten kun se ei ole niin mikään ei ole tässä maailmassa ihanampaa kuin he ♥ 

Mutta monet ihmiset tajuaa, että tämä on ohimenevää, niinkuin kaikki elämässä. Sitten kun olet jaksanut pikkulapsi ajan, olet todella kiitollinen itsellesi että teit sen, ja sen jälkeen sitä on aikaa itselle loppu elämä! Aika menee niin äkkiä! :)

Olen 37v kun esikoinen täyttää 18v.

Joten ei todellakaan kaduta. 

Mutta teillä on vain neljä ja kaikki suht pieniä. Ajattelepa jos lapsia olisi vaikka 8, iältään 0, 2, 4, 6, 8, 10, 12 ja 14. Aikamoista elämää ja lapset jäävät paitsi niin paljosta.

Älä tee enempää.

Oletko sä juuri saanut tietää musertavan uutisen, ettet voi saada koskaan lapsia ja nyt haluat itsellesi puolustella miksi se onkin hyvä juttu?  T: 1

Toi 8 lasta tänä päivänä on aika harvinaista, tää 4 lasta on jo nykyisin paljon ja lasketaan suurperheeksi. 

Elämä on minun mielestä vaikeinta lapsen kanssa 1-5v ikäisenä. 5v eteenpäin elämä on alkanut helpottaa koko ajan, enkä usko sen tästä muuttuvan hankalammaksi. Eri tavalla hankaluuksia voi olla, mutta koko ajan lapsi kehittyy viisaammaksi, jonka kanssa voi paremmin ja paremmin keskustella ongelmista. Toisin kuin pienten kanssa :)

Meillä vain 4 lasta, joista vanhin on muuttanut jo kotoa pois... ja tuskin maltan odottaa, että loputkin lähtevät. Toivon heille hyvää elämää ja olen heidän kanssaan hyvissä väleissä, mutta alkaa piisata. Kun tämä huusholli hiljenee, saatan heitä ikävöidä, mutta toistaiseksi eivä't ole kotoaan pois niin montaa yötä vielä viettäneet, että ikävä olisi iskenyt. Juu, olen paska äiti ja elän sen asian kanssa. Onhan tässä vielä lusimista, kun nuorin on vasta 12v.

Vierailija kirjoitti:

Oletko sä juuri saanut tietää musertavan uutisen, ettet voi saada koskaan lapsia ja nyt haluat itsellesi puolustella miksi se onkin hyvä juttu?  T: 1

 

Toi 8 lasta tänä päivänä on aika harvinaista, tää 4 lasta on jo nykyisin paljon ja lasketaan suurperheeksi. 

Elämä on minun mielestä vaikeinta lapsen kanssa 1-5v ikäisenä. 5v eteenpäin elämä on alkanut helpottaa koko ajan, enkä usko sen tästä muuttuvan hankalammaksi. Eri tavalla hankaluuksia voi olla, mutta koko ajan lapsi kehittyy viisaammaksi, jonka kanssa voi paremmin ja paremmin keskustella ongelmista. Toisin kuin pienten kanssa :)

En ole saanut tietää musertavaa uutista ja olen jo äiti. Tietyissä uskonnollisissa piireissä 10+ lasta on ihan normaalia.

Muista että nainen on äiti ja mies isä loppuelämänsä, ei vain niitä pahimpia ikävuosia yhdestä viiteen. Et vielä kiikkustuolissakaan pääse vastuuta pakoon, olet äiti kuolemaasi saakka.

Ja miten huomioida lapsenlapset, jos lapsia on kymmenen ja heistä jokainen saa vaikka 6 lasta? Mahdoton tehtävä yhdelle mummolle.

Tiedän tunteen ap. Joskus kun vierailee monilapsisessa perheessä, niin pois päästyään tajuaa, kuinka ihanaa omassa kodissa oleva hiljaisuus ja rauha on. Joku mainitsi, että tuskin elämä menee hankalammaksi, kun lapset vanhenee. Olen kyllä eri mieltä, monissa perheissä juuri ne 10-15-vuotiaat ovat pahimpia. En silti halua arvostella toisten ratkaisuja, joku toinen voi oikeasti nauttia hektisestä ja äänekkäästä perhe-elämästä.

Ne on niitä ihania elämän ääniä... not.

Mulla oli ensin vain yksi tyttö, ja kämppä pysyi siistinä, ei likan huone aina ollut siisti, mutta itse huolehti siitä, ja siellä vietti aikaansa, katsoi piirrettyjä telkkarista, leikki ym. 

Kävin joskus naapurissa tai naapurit meillä joilla oli kolme poikaa kaikki parin vuoden ikäerolla, ja voi herranjumala sitä meteliä, aivan järkyttävää, niin mukavia kuin he olivatkin, niin aina miehen kanssa nautittiin hiljaisuudesta tapaamisen jälkeen.

Nyt meillä on itsellä kaksi poikaa, kaksoset, ja kyllä sitä meteliä on välillä. Tietysti nuo aika paljon pelaa naama kiinni jossain ruudussa ja katsoo piirrettyjäkin, ja on ulkona leikkimässä, mutta se tappelu/taisteluleikit on kyllä poikien juttu, en usko että meteliä olisi jos olisi kaksi tyttöä, ainakaan sen perusteella että tyttärellä kun oli kaveri kylässä niin eivät tehneet mitään ninjapotkuja keskellä olohuonetta eivätkä edes pahemmin juosseet ees taas käytävää.

Ei tämä muuten mitään jatkuvaa työtä ole, en pese, putsaa ja palvele ja passaa koko ajan, ruuan teen, mutta sen pitäisi tehdä miehen takia jokatapauksessa. Pojat on jo niin isoja että huolehtivat aika pitkälle jo itse itsestään, ja tarkoitus on opettaa siihen että me vanhemmat ei olla heidän palvelijoitaan, ehkä jopa toisinpäin, heidän pitää auttaa meitä. Suurin osa mun vapaa-ajasta menee tässä tietsikan ja telkkarin ääressä tai lukiessa kirjaa. Mies käy joka ilta kävelemässä ym. omia juttujaan. Pian nuo on jo niin isoja että pärjäävät yksin kotona muutaman tunnin, sitten helpottaa elämää vielä enemmän. Muutaman vuoden päästä ovat varmasti aika hiljaa huoneissaan molemmat, sen mitä teinipoikia olen tuntenut, ei niiltä tahdo sanaa saada suusta pihdeilläkään, ja huoneessaan kökkivät pelaamassa tai jotain tietokonejuttuja, sitähän se nykyään on, jos ei sitten ole jotain urheilijoita, ja pidä kuskata harkkoihin, jos niin tulee olemaan, niin mies saa hoitaa sen, itsekin urheili nuorena. 

Samaa mietin aina kun käyn vierailulla monilapsisten perheiden  kodeissa. Vaikka lapset olisivat miten kivoja ja hyvinkasvatettuja (useimmat ovat) niin hulinaa ja kakofoniaa piisaa ja olen aivan uupunut vierailun päätteeksi :D Toisaalta, ihminen on sopeutuvainen...

Kun on vieraita, on ylimääräistä lapsista lähtevää hälinääkin. Ei meillä aina ole niin levotonta kuin vieras voisi luulla. Lapset ovat mielestäni helpompia kouluikäisinä kuin nuorempina. Jokaiselle tulee erityisiä kasvukausia, jotka koettelevat enemmän vanhempiakin, mutta väliin mahtuu myös seesteisiä aikoja. En jaksaisi ilman lapsia yhtä hyvin kuin lasten kanssa sillä se tuntuisisiltä kuin olisin jättänyt elämäni elämättä. Tätä haluan! Tästä nautin! Tästä välillä rasitunkin!

Meillä 6 lapsen kanssa on rauhallisempaa kuin sukulaisen perheessä, jossa 3 lasta. Ei se määrä, vaan laatu.

Onneksi lapsia ei tarvitse tehdä niin paljoa, että niiden kanssa ei jaksa asua. Meillä on yksi ja se on hyvä määrä meille. Kotona on kivan rauhallista ja ehtii puuhailla tuon tytön kanssa kaikkea kivaa ihan kahdestaan. Ja melkein aina on silti omaa rauhaa tarjolla, jos tarvitsee.

Ei kaduta. Tosin en pidä kolmen lapsen perhettä vielä isona :)

Mutta se täytyy sanoa että kyllä niitä rauhallisia ja hiljaisiakin hetkiäkin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sä juuri saanut tietää musertavan uutisen, ettet voi saada koskaan lapsia ja nyt haluat itsellesi puolustella miksi se onkin hyvä juttu?  T: 1

 

Toi 8 lasta tänä päivänä on aika harvinaista, tää 4 lasta on jo nykyisin paljon ja lasketaan suurperheeksi. 

Elämä on minun mielestä vaikeinta lapsen kanssa 1-5v ikäisenä. 5v eteenpäin elämä on alkanut helpottaa koko ajan, enkä usko sen tästä muuttuvan hankalammaksi. Eri tavalla hankaluuksia voi olla, mutta koko ajan lapsi kehittyy viisaammaksi, jonka kanssa voi paremmin ja paremmin keskustella ongelmista. Toisin kuin pienten kanssa :)

 

En ole saanut tietää musertavaa uutista ja olen jo äiti. Tietyissä uskonnollisissa piireissä 10+ lasta on ihan normaalia.

 

Muista että nainen on äiti ja mies isä loppuelämänsä, ei vain niitä pahimpia ikävuosia yhdestä viiteen. Et vielä kiikkustuolissakaan pääse vastuuta pakoon, olet äiti kuolemaasi saakka.

 

Ja miten huomioida lapsenlapset, jos lapsia on kymmenen ja heistä jokainen saa vaikka 6 lasta? Mahdoton tehtävä yhdelle mummolle.

Eli jos olet kerta äiti, niin sua itseäsi vituttaa äärettömästi se että olet hommannut perheen, säälin sua, tää voisi olla elämäsi parasta aikaa kun asennoituisit oikein.

Mä muistan omasta kokemuksesta, millaista oli kasvaa siellä hiljaisessa kodissa. Kun kerran lapsia halusin, halusin heille myös lapsiyhteisön. Sitä mietin, kun meinaa välillä käämi kärähtää siihen häsläykseen.