Olen kasvanut kovassa kurissa, enkä näe sitä pahana asiana

Nykyajan pullamössövanhemmat sais ottaa tuosta mallia.

Omaa lastani en voisi noin julmasti kasvattaa

Onko teinilläsi samat säännöt

Sama. 

Ja näinhän se useimmilla menestyvillä ihmisillä on ollut. Ihminen ei luonnostaan ole kovin kurinalainen. Siihen kasvatetaan. 

Säästänyt sinut monelta ikävältä asialta.

Meillä oli suunnilleen samat säännöt. Kun täytin 18 lähdin heti kotoa. 

Sinulla on kuitenkin ollut johdonmukainen, säännöllinen systeemi. Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat saivat jostain raivareita ja kuri muuttui vähän väliä. Kännissä vanhemmat yrittivät leperrellä ja sovitella käytöstään.

En näe tuota asiallisena kurinpitona. Lähinnä vapaudenriistona! 

Mutta hyvä jos sinä olet tyytyväinen. 

Minunkin äitini oli tiukka eikä siitä ole ollut kuin harmia. Tosin hän ei myöskään kyennyt välittämään rakkauttaan, vaan yksi hänen tapansa osoittaa rakkauttaan oli moittia minua. Sillä hän osoitti (mielestään), että välitti.

En ole oma-aloitteinen, koska äiti määräsi meillä kauhean paljon. Hän moitti minun omia yrityksiäni tehdä asioita.

Meillä ei ollut ihan tuollaista kuin kerroit, mutta paheksuntaa jos ei "tehnyt oikein" tai ollut "kunniallinen" kyllä riitti.

Onhan se totta, etten ole tehnyt tyhmyyksiä, mutta ei se minua paljoa auta, koska omanarvontuntoa ei juuri ole, kun se riistettiin minulta jo lapsena. Eli minulle ei tavallaan riitä mikään, enkä ole mihinkään elämässäni tyytyväinen. Siis siihen, että en ole törttöillyt. Minut kasvatettiin ajattelemaan, että se nyt on vähimmäisvaatimus ihmiselle ja törttöilijät olivat roskaa. Ehdottomasti piti olla kunnollinen eikä siitä saanut kertakaikkiaan tuntea minkäänlaista iloa taikka ylpeyttä, vaikka kuitenkin niitä ei-kunnollisia (salaa) sai halveksia.

Omat lapseni saavat paljon vapaamman lapsuuden kuin minä. En ainakaan aio rakastaa kurilla.

Minusta kaikki muu tuossa on ihan normaalia ja asiallista, mutta kotiintuloajat olivat kohtuuttomat. En myöskään ymmärrä sitä, miksi alle 15-vuotias ei voisi mennä yksin kaupungille, jos hänellä on sinne asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Sama. 

Ja näinhän se useimmilla menestyvillä ihmisillä on ollut. Ihminen ei luonnostaan ole kovin kurinalainen. Siihen kasvatetaan. 

Minulla se kurinalaisuuden vaatimus oli todella hyvä apu kun sairastuin anoreksiaan (not). Eli todellakin osasin kurittaa itseäni ja kovimman kautta. Olen aina ollut ankara, suorastaan vihainen itselleni kaikesta ja mikä pahinta liiallisen kurin takia en VOI tehdä nykyään mitään itsekurin kanssa, koska se lähtee minulta aina lapasesta. (Paranin onneksi anoreksiasta.) Mikään ei riitä, mikään ei ole kyllin hyvää. Siksi vain olen ja elän kunnes kuolo korjaa, kun en osaa asioihini mitenkään vaikuttaa. (Siis se on joko 0 tai 100%. Se on kauhean uuvuttavaa. 0-yrittäminen taas inhottaa, mutta minkäs teet, kun ei osaa säädellä itseään niin ei osaa).

9

Vierailija kirjoitti:

Sama. 

Ja näinhän se useimmilla menestyvillä ihmisillä on ollut. Ihminen ei luonnostaan ole kovin kurinalainen. Siihen kasvatetaan. 

Samaa mieltä. Pitkäjänteisyys on taito, jota yleensä tarvitaan menestymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Onko teinilläsi samat säännöt

Ei minulla ole teini-ikäistä lasta. Mutta kyllä noita osaksi voisi noudattaa myös teinin kanssa. Tietty esim minun kotiintuloajat oli aika kohtuuttomat jne. Mutta esim en antaisi oman teinini viettää päiviään ostarissa hengaillen. Ap

Luulen, että vanhempasi ovat kuitenkin osoittaneet hellyyttä sinua kohtaan jos olet lapsuuteesi tyytyväinen?

Sama juttu, tosin kaksi vuosikymmentä aikaisemmin. Nyt jälkeenpäin se suuri ero nykypäivään oli silloin lapsiin iskostettu vanhempien kunnioittaminen. Me kakarat teitittelimme isovanhempien sisaruksia ja muita yli viisikymppisiä ei- lähiperheen jäseniä, naapurin rouvalle niiattiin ja ruokaa ei aloitettu ennenkuin isä oli ottanut ensimmäisen lusikallisen. 

Piti myös oppia olemaan kärsivällinen ja hiljaa, maailma meni aikuisten, ei lasten ehdoilla. Päivällisillä istuttiin monta tuntia hiljaa pöydässä kun aikuiset seurustelivat, joskus nukahdin kesken kaiken. 

Koskaan en muista varsinaista kurinpitoa, asiat vaan luonnollisesti tapahtuivat vanhempien ehdoilla. 

Omat lapseni ovat kasvaneet myös aikamoisen "tiukkaan kuriin", asioista ei lapsuusaikana neuvoteltu, vaan vanhemmat määräsivät säännöt. Asenne ei kuitenkaan ole koskaan ollut "ankara", vaan ystävällinen, ja lapsista on kasvanut ihania nuoria aikuisia, luovia, ystävällisiä ja ylipäätään kivoja tyyppejä. :)

Vaikuttaa minusta pelkästään erittäin hyvältä kasvatukselta. Toivottavasti mukana oli myös iloa ja spontaaniutta (mikä ei ole ristiriidassa noiden sääntöjen kanssa).

Mieheni on kasvatettu erittäin tiukasti mikä valitettavasti näkyy hänessä edelleen. Tuo mielestäni epätarkoituksenmukaisia sääntöjä omien lasten kasvatukseemme. On muutenkin suorastaan tylsä ja ennalta-arvattavissa. Varothan, ettet luo omille lapsillesi sääntöjä niiden itsensä vuoksi.

Kuritettiinko sinua, jos rikoit näitä sääntöjä?

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että vanhempasi ovat kuitenkin osoittaneet hellyyttä sinua kohtaan jos olet lapsuuteesi tyytyväinen?

Ehdottomasti. Joka päivä sanottiin rakastavansa, halattiin jne. Ikinä meitä ei ole myöskään fyysisesti kuritettu. Eikä ole ollut tarvettakaan, ollaan aina kunnioitettu vanhempia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Omat lapseni saavat paljon vapaamman lapsuuden kuin minä. En ainakaan aio rakastaa kurilla.

Kurjaa, että sait kasvatuksen, joka ei sopinut sinulle.

Älä silti tee samaa virhettä kuin omat vanhempasi. Voihan olla, että sinun lapsesi puolestaan tarvitsevat kuria pystyäkseen parhaimpaansa. 

Ihmiset, jopa lapset, ovat erilaisia. Osalle sopii yksi tyyli, osalle toinen.

Vierailija kirjoitti:

Kuritettiinko sinua, jos rikoit näitä sääntöjä?

Ei kuritettu. Enkä minä sääntöjä pahemmin edes rikkonut. Fyysisesti meitä ei ole ikinä kuritettu, veli on joskus joutunut arestiin muutamaksi päiväksi ja kumpikin on pariin otteeseen menetetty kuukausiraha. Ap