Hirvee määrä sipulia, perunaa ja kananmunia. Mitä kokkaisin?
Anoppi kävi kylässä ja toi tullessaan kilokaupalla sipulia ja perunaa, sekä 60 kananmunaa. Ollaan miehen kanssa kahdestaan eläviä parikymppisiä, niin meni kyllä nyt kieltämättä vähän sormi suuhun, että mitäs sitä nyt tällasella ruokamäärällä.. Ei tunneta paikkakunnalta oikein ketään, joten eteenpäin lahjoittaminen tai vaikka juhlien pitäminen ei oikein onnistu. Tykkään kyllä tehdä ruokaa pakkaseenkin, mutta mitä tästä kaikesta nyt sitten tekis? Voiko sipulia silputa ja pakastaa valmiiksi ruoanlaittoa varten vai meneekö siinä maku ja rakenne? En millään haluais joutua heittämään ruokaa roskiin.
Kommentit (14)
Kasvispyttipannua, espanjalaista munakasta
Ainakin hyviä munakkaita sais noilla aineksilla. Jos teillä on maitoa niin pannukakkujakin voi tehdä. Sipuliperunamuusikin varmaan onnistuu.
ESpanjalainen munakas on yksi vaihtoehto, lisäksi muut munakkaat.
SIpulikeitto, siihen saa kilon sipulia.
Kiusaukset, esim. lohikiusaus tms. Voi tehdä pakkaseenkin.
Googlaa peruna- ja sipuliruokia, niitä on ihan älyttömästi kaikkia kivoja reseptejä.
Ensimmäiseksi tuli mieleen kermainen pottu-sipulipata juustokuorrutuksella. Tästä on hyvä jatkaa...
Ranskalaista sipulikeittoa uppomunalla.
Mies
Sipulithan säilyy hyvin kuivattuna. Myös munat säilyvät aika pitkään.
Perunoista sosekeittoja, kiusauksia, muusia, laatikoita, lohkoperunoita... Kokeile ankan rasvassa paistettuja perunoita.
Munista pannaria, pullaa, munakasta, lettuja, creme brulee, paistettuna, keitettynä leivän päällä tai salaatin lisukkeena... Googlaa munakasrulla.
Sipulia voi laittaa lähes kaikkiin ruokiin.
Ap, hyvin voit pakastaa sipulihaketta, sitä myydään kaupassakin. Toisaalta perunat ja sipulit säilyvät jääkaapissakin aika hyvin, jos pistät läpinäkymättömään pussiin. Sipulia voi säilyttää myös huoneenlämmössä, mutta esim. meillä on aika lämmintä, ja koen, että ne säilyvät sittenkin paremmin jääkaapin juureslokerossa.
Myös munat säilyvät hyvin, ovat käyttiksiä monta viikkoa. Riko muna aina ensin lasiin, näet hajusta kyllä onko se ok.
Noista voisi tehdä vaikkapa sipulipiirakkaa, sipulikeittoa tai espanjalaista perunamunakasta.
Sipulia voi myös säilöä (reseptejä löyttyy hakusanoilla säilötty sipuli).
Munat saa tuhottua leipomalla, jos ei viitsi ihan päivittäin munakasta tms. syödä.
Marengit on myös ihania, ja jos pidätte uudenvuodenpippalot, niin esim. tuulihatut ovat helppoa ja halpaa tarjottavaa erilaisilla täytteillä.
Munat, sipulit ja perunat säilyy kaikki kuukausia, joten ihan normaalissa käytössähän nuo kuluu, eikä niille mitään erilliskäyttöä tarvi miettiä. Itse asun yksinäni ja tuo määrä munia menee reilussa parissa viikossa. Perunoitakin menee useampi kilo viikossa ja sipuliakin melko rapasakasti, kun sitä lähes joka ruokaan laitan.
Niinkuin täällä joku sanoikin, sipulihaketta voi myös pakastaa ja tosiaan perunat säilyvät todella kauan. Kanamunatkin säilyvät pitkään jääkaapissa.
Mikäs ongelma toi on. Kaikki mainitsemasi aineet säilyvät pitkään. Ei kai niitä heti tarvitse syödä?
Munista minä ainakin tekisin juustopannaria: 10 munaa, 400g raejuustoa, 500g juustoraastetta, kinkkua, chiliä ja miksei sekaan voisi laittaa vaikka sipuliakin. Ainekset sekoitetaan ja paistetaan pellillä uunissa.
Yksi ehdotus: Keitä jonkin verran munia ja perunoita. Tee pilkotoista keitetyistä kananmunista herkullinen kananmunakastike perunoille. Niin hyvää ja valitettavan harvoin muistan tehdä tätä :)
Ja sipulia voi tosiaan pilkkoa pakasteeseenkin sopiviin annoskokoihin, josta on kätevä ottaa tarpeen tullen sipulia kokkailuihin :)
Perunamunakasta. Kiusausta. Pyttipannua.