Mies ihmettelee: miten jouluvalmisteluista saa aikaan stressin?
Olen viiskymppinen mies ja laitan lähestulkoon yksin joulun meidän 8 henkiselle uusperheelle. Vaimo on vuorotyössä hoitoalalla ja tekee usein joulun aikaan ylimääräistä, että työkaverit, joilla pieniä lapsia saa enempi vapaata ja lomaa. Vaimo on kyllä leiponut kakkuja ja pullaa syksyn mittaan, piparit ja tortut ostetaan valmiina.
Lahjat olen ostanut ja paketoinut hyvissä ajoin.
Laatikot (lanttu, porkkana, bataatti) tein pakkaseen pari viikkoa sitten odottamaan paistamista. Perunalaatikon teen viikonlopulla ja pakastan. Kinkun (7 kg) hain syksyllä luomutilalta ja otan sen loppuviikosta porstuaan sulamaan ja suolaantumaan. Ajattelin tehdä joulupöytään myös kananmaksapateen jonka pakastan. Riistalihapullat tehtiin metsästysporujan kanssa yhdessä lokakuun lopussa. Viikonlopulla pidän suursiivouksen (8 huonetta eli noin 8 tuntia menee) Olen kolmepäivää lomalla ennen joulua ja silloin teen loput jouluostokset ja laitan joulusillit ja -silakat muhimaan. Ja graavaan tietysti lohen. Aatonaattona otan kaikki pakasteet kylmiöön sulamaan. Aatonaattoiltana käyn myös hakemassa hauen velipojalta ja suolaan sen. Kinkku paistuu yöllä ja aattoaamuna paistan jouluhauen perinteiseen tapaan (asutaan Saimaalla). Sitten teen salaatteja ja paistelen laatikoita päivänmittaan. Lapset hakee kuusen ja lämmittää savusaunan aattona ja siinä kolmen aikoihin aletaan joulunviettoon, vaikka joulunviettoahan mulla on ollut jo koko viikko. M51
Kommentit (53)
En stressaa. Lahjoja voi ostaa etukäteen, tai samalla kun kiertelee markkinoita ja nauttii niiden tunnelmasta. Ruokaakin voi tosiaan valmistella etukäteen, ja siivota ja koristella... Joulu on rauhoittumista varten.
N31
Koska teen 3-vuototyötä. Koska minä olen se, joka hankkii lahjat lapsille ja laajalle suvulle, myös miehen suvulle. Minä olen se, joka lahjat paketoi. Minä ole se, joka siivoaa kotimme, 250 neliötä. Minä olen se, joka koristelee kotimme joulukuntoon, myös ulkovalot laitan. Joulukuusi koristellaan lasten kanssa. Minä paista lasten kanssa piparit ja tekaisee saman poppoon kanssa joulukortit. Minä myös kipaisen ne postittamaan. Minä en halua syödä jouluna pakastettua ja sulatettua ruokaa, joten kyllähän siihen ruanlaittoon saa muutaman tunnin menemään, luonnollisesti myös minä suunnittelen joulun tarjottavat. Ja käyn ostamassa tarvikkeet kaupasta.
Joku kuitenkin kysyy, mitä tekee mies? No, ostaa joulukuusen ja kuljettaa sen kotiin.
Että kyllä siinä saa mies ihmetellä, mistä se joulustressi tulee.
Teillä ei ole yhtään joulukoristetta missään?
Ei tämäkään nainen saa joulustressiä aikaan. Tässä vaiheessa on kaksi pakettia odottamassa, että ne käydään viemässä jouluviikolla ja joulun salaatti-, kala- ja hedelmäostokset tekemättä. Kuusi on vielä metsässä, mutta sekin käydään viikonloppuna. Ennakointi ja valmistautuminen, paljon on sellaista meidän joulussamme jonka voi tehdä etukäteen.
No sinähän juuri luettelit nuo asiat, mitä kaikkea jouluvalmisteluihin kuuluu. Tuohon yhtälöön kun lisätään se, että lapsiperheessä on muutenkin aina kiire ja vähän vapaa-aikaa, niin siitähän se stressi tulee. Kaikilla ei ole kolmea päivää vapaata ennen joulua eikä lapsia ja riistaporukkoja auttamassa tai pakastimia, jonne mahtuu 7 kiloisen kinkun lisäksi laatikot ja lihapullat. Vielä lisätään erilaiset joulujuhlat ja muistamiset joulun alla ja visiitit mummoloissa ja muilla sukulaisilla sitten pyhinä, niin siinä sitä alkaa olla kiire.
Ei stressaa sen enempää kuin vaikka palmusunnuntai.
Vierailija kirjoitti:
Teillä ei ole yhtään joulukoristetta missään?
Voi tokkiinsa, on ja paljon! Osa on jo nyt esillä, osan laitan viikonlopulla siivouksen jälkeen. Mutta joulukoristeluihin saa menemään korkeintaan tunnin pari.
Olen tehnyt oljista muuten ovikranssit etu- ja takaoville ja vanhan navetan oville. Ulkona ei ole jouluvaloja mutta tervakynttilöitä on. Ap
Vierailija kirjoitti:
Koska teen 3-vuototyötä. Koska minä olen se, joka hankkii lahjat lapsille ja laajalle suvulle, myös miehen suvulle. Minä olen se, joka lahjat paketoi. Minä ole se, joka siivoaa kotimme, 250 neliötä. Minä olen se, joka koristelee kotimme joulukuntoon, myös ulkovalot laitan. Joulukuusi koristellaan lasten kanssa. Minä paista lasten kanssa piparit ja tekaisee saman poppoon kanssa joulukortit. Minä myös kipaisen ne postittamaan. Minä en halua syödä jouluna pakastettua ja sulatettua ruokaa, joten kyllähän siihen ruanlaittoon saa muutaman tunnin menemään, luonnollisesti myös minä suunnittelen joulun tarjottavat. Ja käyn ostamassa tarvikkeet kaupasta.
Joku kuitenkin kysyy, mitä tekee mies? No, ostaa joulukuusen ja kuljettaa sen kotiin.
Että kyllä siinä saa mies ihmetellä, mistä se joulustressi tulee.
Kannattais sinunkin sitä pakastamista harkita. Ei tekis niin tiukkaa sitten. Ap

No, mutta sihän olet ihan itse puolisosi valinnut. Oletko keskustellut tästä asiasta hänen kanssa? Vai onko mies täysin kykenemätön muihin tehtäviin? Ja oletko sinä joskus ehdottanut niitä miehellesi?
Vierailija kirjoitti:
No sinähän juuri luettelit nuo asiat, mitä kaikkea jouluvalmisteluihin kuuluu. Tuohon yhtälöön kun lisätään se, että lapsiperheessä on muutenkin aina kiire ja vähän vapaa-aikaa, niin siitähän se stressi tulee. Kaikilla ei ole kolmea päivää vapaata ennen joulua eikä lapsia ja riistaporukkoja auttamassa tai pakastimia, jonne mahtuu 7 kiloisen kinkun lisäksi laatikot ja lihapullat. Vielä lisätään erilaiset joulujuhlat ja muistamiset joulun alla ja visiitit mummoloissa ja muilla sukulaisilla sitten pyhinä, niin siinä sitä alkaa olla kiire.
Järjestelykysymyksiä. Kiire on pääosin itse aiheutettua. Kenties jostain voisi tinkiä, että voisi stressaamisen sijaan rentoutua jouluna.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämäkään nainen saa joulustressiä aikaan. Tässä vaiheessa on kaksi pakettia odottamassa, että ne käydään viemässä jouluviikolla ja joulun salaatti-, kala- ja hedelmäostokset tekemättä. Kuusi on vielä metsässä, mutta sekin käydään viikonloppuna. Ennakointi ja valmistautuminen, paljon on sellaista meidän joulussamme jonka voi tehdä etukäteen.
Justiin näin! Ja kunnon suunnittelut ja ostotlistat auttaa kans paljon. Ja hankintoja voi tehhä paljon jo syksyn mittaan kun muutenkin käyvään kaupoilla. Ap
Vaikka minä hoidan käytännössä kaikki joulujutut, en ole koskaan saanut mitään stressiä aikaiseksi. Lasten lahjat tilataan netistä, ei kovin vaivalloista. Ruokia ei ole montaa eri sorttia ja osa ostetaan valmiina koska inhoan ruuanlaittoa. Joulukoristeiden laittoon ei nyt montaa minuuttia mene. Jouluviikolla hoidetaan ihan normaali viikkosiivous. Mies hakee kuusen.
Jouluaattona jää paljon ns. löysää aikaa aamupäivälläkin ja silloin katselen muksujen kanssa lastenohjelmia.
Taidat olla samanlainen sähköjänis kun tanskalainen maajussi. Ootko koskaan katsonut sitä sarjaa?
Niin, mitäs se stressaa, kun on aikaa. Lisää yhtälöön pieniä lapsia ja koululaisia, kaiken maailman joulujuhlaa joka toiselle illalle, vanhemmat joilla kokopäivätyö ja pitkät työmatkat... Muutenkin tää on yhtä helvetin selviytymistä ilman ensimmäistäkään joulua.

Elämä on valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sinähän juuri luettelit nuo asiat, mitä kaikkea jouluvalmisteluihin kuuluu. Tuohon yhtälöön kun lisätään se, että lapsiperheessä on muutenkin aina kiire ja vähän vapaa-aikaa, niin siitähän se stressi tulee. Kaikilla ei ole kolmea päivää vapaata ennen joulua eikä lapsia ja riistaporukkoja auttamassa tai pakastimia, jonne mahtuu 7 kiloisen kinkun lisäksi laatikot ja lihapullat. Vielä lisätään erilaiset joulujuhlat ja muistamiset joulun alla ja visiitit mummoloissa ja muilla sukulaisilla sitten pyhinä, niin siinä sitä alkaa olla kiire.
Järjestelykysymyksiä. Kiire on pääosin itse aiheutettua. Kenties jostain voisi tinkiä, että voisi stressaamisen sijaan rentoutua jouluna.
Tottakai on järjestelykysymyksiä ja itse aiheutettua. Mutta aloituksessa kysyttiin, mistä se stressi tulee ja minä kerroin.
Tämä mies ihmettelee: mitä erityisiä valmisteluja joulu mukamas vaatii? Aina se on tullut ilman kranssien taiteilua ja haukien suolaamistakin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä mies ihmettelee: mitä erityisiä valmisteluja joulu mukamas vaatii? Aina se on tullut ilman kranssien taiteilua ja haukien suolaamistakin.
Jonkinlainen siivous, ruoat ja lahjat. Jos et itse tee mitään näistä, niin siinähän ihmettelet.
Ei muakaan stressaa. Enää. 20 vuotta sitten tilanne oli aivan toinen. Noiden aloittajan manitsemien lisäksi piti vielä
- käyttää tenavat parturissa, hankkia tarvittaessa juhlavaatteet, jos edelliset olivat jääneet pieniksi
- käydä nuoremman päiväkodin joulujuhlassa, johon meni yksi ilta
- käydä vanhemman koulun joulujuhlassa, johon meni yhdestä päivästä muutama tunti
- käydä oman firman pikkujouluissa (ja juu, esimiesasemassa oli osallistuttava)
- ostaa joululahjat omille lapsille, kummilapsille, lasten kavereille, sisaruksilleni ja heidän lapsilleen, vanhemmilleni ja ystävilleni
- viedä lahjat perille
- hommata joulukukat isovanhemmille ja omille kummeille
- toimittaa kukat perille, juoda kahvit kussakin paikassa
Joulun alla siis pari viikkoa oli lähes joka ilta jotain menoa ja sen päälle kaikki normaalit kotihommat, kauppareissut, lasten läksyjen tarkistamiset jne
t. Nainen 54 v
Hyvä sinä. Naisilla vaan on tapana stressata, vaikkei tarttiskaan.