Lue keskustelun säännöt.
Oma viallisuus masentaa ylitsepääsemättömästi
02.12.2015 |
OKEI, ANGSTIVAROITUS, MUTTA: Oikeasti, miten oppia hyväksymään omat vikansa? Onko siinä loppujen lopuksi edes mitään järkeä tyytyä elämään puoliteholla, tyytyä esimerkiksi johonkin "omaa tasoa" olevaan ihan ok -mieheen ja elämään itsepetoksessa sulkien silmänsä siltä tosiasialta, että kaikki voisi olla niin paljon paremminkin?
Olen muun muassa sosiaalisesti lahjaton, puhevikainen, ruma ja kasvoiltani epäsymmetrinen. Luulin hetkeksi saavani lisää itsevarmuutta salilla käymisen kautta, mutta nyt huomaan, että jopa "unelmakroppanikin" on kehittynyt ihan epäsymmetrisesti, joten ei paljoa huvita sitäkään esitellä. Kaikki hokevat, että "hyväksy itsesi, hyväksy itsesi", mutta en vaan pysty. Minulla on vain tämä yksi elämä, miksen siis vaan saa elää sitä täysillä, kauniina ja täydellisenä se unelmien prinssi rinnallani? En vaan pääse eroon tästä ajatuksesta, niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin...
Olen ihan kuollut sisältä, ja tiedän, etten tule koskaan olemaan onnellinen. Vuodet vaan valuvat hukkaan, ja kohta olen kaiken lisäksi vanha ja raihnainenkin. Miksi edes synnyin...
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän. Et ole ainoa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän. Et ole ainoa.
Tsemppiä, äh, mitä muutakaan tähän voi sanoa. :( <3 ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene terapiaan.
Harkinnassa on, mutta toisaalta kyllähän sen jo tietää, mitä mantraa sielläkin vain hoettaisiin. Olen hukannut elämääni itsepetokseen jo ihan tarpeeksi kauan... ap
Sun pitää muuttaa sun ihmiskuva armoollisemmaksi. Tuollainen ajattelu on julmaa paitsi itseäsi, myös muita kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastiko vain kaunis ansaitsee hyvän elämän? Ja hyvä elämä = hyvännäköinen ulkonäkökeskeinen "prinssi"? Noilla tavotteilla elämä voi mennä niiiiiiin pieleen! Se prinssi voi olla vaikka millainen sika. Sun pitää keskittyä sisällöllisempiin asioihin, eikä myöskään pelkkään parisuhteeseen.
Joo, kaverin kanssa just pohdittiin et mitä jos ois oikeesti tosi ruma, niin miten sillon tulis toimee, ja et miten niitten ihmisten täytyy olla tosi vahvoja...
En mä usko et siihen on mitään muuta neuvoo ku et yrität löytää iloa siitä mistä sitä saat. Jos oot varma että oot käyttäny KAIKKI tavat millä tehä itteäs "parempitasoiseks" etkä silti saa sitä tasoo miestä jota haluisit, niin sit sun pitää löytää tarkotusta jostain muualta...
Toi kropan epäsymmetrisesti kehittyminen kuulostaa kyllä vähän hassulta ja erikoiselta... Vaikea kuvitella että jonkun lihakset tai kroppa ois niin erilaisia että tulis "huonoja tuloksia" salilla... Rasvat nolliin vaikka juoksemalla ja sitten kyykyllä iso perse, niin kyllä kelpaa. :) Entä oletko tosiaan koettanut lähestyä niitä prinssejäsi ja tullut torjutuksi?
En väheksy mitenkään ongelmaasi, yritän vaan etsiä siitä tietä ulos. Kyllä jotkut on vaan epäonnekkaita kaikilta osin. Onneksi todella usein löytyy JOTAIN millä pääsee haluamaansa tulokseen, mutta aina on tietysti se 1%.
Mulla on kaikki muu loistavasti, paitsi että olen mielisairas. Hermot ratkeemassa koska elämä valuu hukkaan joka päivä kun ei pysty tekemään mitään. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tuo kieli huonosta itsetunnosta? Sen parantaminen on haastavaa, mutta itsepetos ei ainakaan vie sitä lähemmäksi yhtään. Itsepetoksella tarkoitan juuri tuollaisia ajatuksia, että onni tulee kropan ulkonäöstä ja miehestä, joka on kovin tietynlainen. Näin elämää eläneenä 4-kymppisenä voin sanoa, että ohituskaistan käyttö 2-kymppisenä kostautuu myöhemmin elämässä. Jos et ole onnellinen ja tytyväinen nyt, et sellaiseksi muutu taikaiskusta tai ajan myötä tai itsestään (siis tarkoitan ulkoisia valintoja tehden), vaan itsensä kanssa työskentely on ainakin minulle ollut kaikkein paras tie totuuteen. Eli UNOHDA se, mitä lehdet ja muu sanovat, tai netti, blogit, muut ihmiset! Unohda se. Se on heidän totuutensa ja usein erittäin kaunisteltu tai jopa harhainen sellainen.
Vaikea sanoa sen täsmällisemmin mikä auttaisi, varmasti elämä oli helpompaa 25 vuotta sitten kun olin itse nuori, kun vaihtoehtoja ei ollut näinkään paljon kuin nyt. Ei se elämä kuitenkaan aina nyt vain mene juuri niin kuin itse haluaa, mutta kun ei se tarkoita sitä, etteikö saisi mitä tarvitsee.
Välillä on kurjia aikoja, se on vain ihan fakta. Mutta niiden ei pidä uskoa tulleen jäädäkseen, tai saat pian sen mitä uskot, eli lisää kurjuutta!
Oma viallisuuskin on vain tunne. Se ruma ja muodoton ihminen joka ei tunne itseään vialliseksi voi saavuttaa ihan mitä tahansa.
Jos hirveästi rajaa omia valinnanmahdollisuuksiaan tyyliin etsin poikaystävää, joka ei saa olla esimerkiksi silmälasipäinen, kalju, lyhyt tms, niin rajaa jo niin paljon ihmisiä pois, että supistaa ITSE ITSELTÄÄN mahdollisuuksia tulla onnelliseksi.
Itse voit aivan hyvin tavata myös tällaisen ihmisen, joka haluaa sinut VAIKKA sinussa on sitä, tätä tai tuota, joten miksi ihmeessä käyttää energiaa sen murehtimiseen? Oikeat sielut kyllä tapaavat toisensa, joiden on syytä kohdata.
11
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko vain kaunis ansaitsee hyvän elämän? Ja hyvä elämä = hyvännäköinen ulkonäkökeskeinen "prinssi"? Noilla tavotteilla elämä voi mennä niiiiiiin pieleen! Se prinssi voi olla vaikka millainen sika. Sun pitää keskittyä sisällöllisempiin asioihin, eikä myöskään pelkkään parisuhteeseen.
Sori, jos keskityin aloitusviestissä liikaa ulkonäkö- ja parisuhdeasioihin, se vaan johtuu torjutuksi tulemisesta ja tämänhetkisestä turhautumisestani tällä rintamalla. Mutta olen siis yrittänyt hakea elämälleni sisältöä esimerkiksi opiskelusta, muttei siitäkään taida sosiaalisten vaikeuksieni takia tulla mitään, vaan edessä lienee TYYTYMINEN johonkin paskaduuniin. Miksen vaan voi ansaita edes jossain asiassa koko pottia? ap
Lukekaapas lapset Benjamin Hoffin kirja Nalle Puh ja Tao. Sen oppeja mm. on, että ei kannata työntää pyöreää tappia neliskulmaiseen reikään, eikä neliskulmaista tappia pyöreään reikään, eli tehdä asioita, jotka eivät kuulukaan mennä niin, vaikka satuitkin ajattelemaan, tai lukemaan jostain, että tämä olisi hyvä idea. Vaan kannattaa laittaa pyöreä tappi pyöreään reikään ja neliskulmainen neliskulmaiseen, niin hommat ja elämä sujuu paremmin.
Eli luovia elämässä etsien sitä, mikä tavallaan menee itsestään, ilman ponnisteluja. Se ei toki tarkoita, etteikö saisi ponnistella, mutta sentään pyöreän tapin tunkemisessa neliskanttiseen reikään saat ponnistella koko elämäsi eikä se vain mene sinne.
11
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko vain kaunis ansaitsee hyvän elämän? Ja hyvä elämä = hyvännäköinen ulkonäkökeskeinen "prinssi"? Noilla tavotteilla elämä voi mennä niiiiiiin pieleen! Se prinssi voi olla vaikka millainen sika. Sun pitää keskittyä sisällöllisempiin asioihin, eikä myöskään pelkkään parisuhteeseen.
Sori, jos keskityin aloitusviestissä liikaa ulkonäkö- ja parisuhdeasioihin, se vaan johtuu torjutuksi tulemisesta ja tämänhetkisestä turhautumisestani tällä rintamalla. Mutta olen siis yrittänyt hakea elämälleni sisältöä esimerkiksi opiskelusta, muttei siitäkään taida sosiaalisten vaikeuksieni takia tulla mitään, vaan edessä lienee TYYTYMINEN johonkin paskaduuniin. Miksen vaan voi ansaita edes jossain asiassa koko pottia? ap
Minullakin on ollut sosiaalisia vaikeuksia. Hain apua niihin. Eli menin Kelan korvaamaan psykoterapiaan ja alensin rimaa todella rankasti. Olen 4 ällän ylioppilas ja aloitin työurani suojatyökeskuksessa, vaikkakaan en ollut suojatyöläinen, mutta työmarkkinatuella vajaatyökykyisen statuksella.
Olihan se todella nöyryyttävää, voin kertoa. Mutta se paikka osoittautui sillälailla hienoksi, että kun nielin häpeän (suoraansanottuna minulla ei ollut enää yhteyksiä keihinkään sellsisiin ystäviin, joiden essä olisin asiaa hävennyt) niin ne työkaverit ja pomot olivat kyllä ihan terveintä, mitä olen sittemmin ns. normaalityöpaikoissa kokenut!
Eli ei mitään niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Tiedän, että kuulostaa kamalalle, ja on se sitä isoksi osaksi ollutkin.
Minulla on kuitenkin työ, ammatti, perhe ja lapsia nyt.
11
Eli minä sitten pärjäsin suojatyöpaikassa ja suljin korvistani äänet, jotka nauroivat minua päässäni. Eli tarkoitan, että tarvitsin onnistumisen kokemuksia, ja jos olisin halunnut niitä tasolta, jonne KOIN kuuluvani (yliopisto, Taik, tms.) niin eihän niitä olisi tullut, vaikka miten olisin halunnut, koska mulla oli muita ongelmia, jotka vain kertakaikkiaan estivät sen.
Niille oli pakko tehdä ensin jotain niille ongelmille, vaikka se olisi tarkoittanut suostumista millaiseen maan matonen -meininkiin tahansa. Ja mä suostuin. Ja olin masentunut. Mutta kuitenkin...se kantaa hedelmää nyt ja vaikka minäkin olen edelleen tyytymättömämpi itseeni kuin haluaisin (siksi avasin otsikkosikin!) niin ei tää elämä nyt NIIN paskaa ole kuin silloin, kun mulla oli vielä ne ongelmatkin pahoina. En luottanut itseeni yhtään, menetin kaikki ystäväni lukion päättymisen jälkeen eristäytessäni, syytin itseäni vioistani jne jne.
11
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene terapiaan.
Harkinnassa on, mutta toisaalta kyllähän sen jo tietää, mitä mantraa sielläkin vain hoettaisiin. Olen hukannut elämääni itsepetokseen jo ihan tarpeeksi kauan... ap
Minua vielä mietityttää tämä, kun sanot, ettet saa terapiasta apua. En ole ikinä uskonut apuun, joka ei "vedä tai ime" puoleensa. Eihän sellainen auta, mikä ei motivoi. Itse olin aika pitkässä terapiassa nuorena ja nyt olen uudestaan, mutta aivan erilaisessa. Eräs kriisi pulpahti pintaan ja siksi olen uudelleen terapiassa.
On todella tärkeää, että terapia on oikeanlaista, jotta se auttaa. Lueskele ja hae, jos ja ilmeisesti kun avunsaanti sinua kuitenkin kiinnostaa, että millaisia terapioita on ja että millaisiin ongelmiin ne ovat erityisesti. Vaikka psykoterapiakin on kuvailemiisi vaikeuksiin, niin psykoterpiaakin on niin monenlaista, esimerkiksi minun nuoruuteni psykoterapiassa ei huomattu ollenkaan, että minun äitinihän on narsistinen ja käyttäytyy siten.
Sain paljon apua, mutta kun äitini tunnekylmyyttä ei oikealla tavalla tajuttu niin minä itse koen, että tukemiseni jäi siöti puolitiehen.
Se alkoi mennä juuri siihen, että näytti (ainakin minusta) sille, että minussa vika ja että terapeuttikin uskoo niin ja itseä taas ketutti se, että minussa vika, kun juuri siksi menin terapiaan kun uskoin että minussa on vikaa ja kuitenkin sitten se sanoma piti olla ikään kuin, että hyväksy itsesi. Niin kuinka tosiaan, jos terapeuttikaan ei tajua, miksi en voi ja koen hänen ajattelevan, että minussa on vikaa.
En osaa edes sanoa, ajatteliko hän, mutta nykyinen terapeutti ei ainakaan varmasti ajattele tai ainakaan minulla ei ole lainkaan sellainen tunne, vaan saan tarvitsemaani tukea. Ja siten voi paraneminen alkaa ja käynnistyä.
11
Mieti joku Carrie Bradshaw - vitun ruma, kauhee ääni, hirvee hymy: se pääsee telkkariin. Ei tarvita kuin yksi tilaisuus. Yksi mies, jonka kanssa tapaatte. Yksi duuni, joka auttaa eteenpäin ja seuraava taas eteenpäin. Älä turhaan säti itseäsi, sun aika tulee vielä.
Oi, tännehän oli tullut rohkaisevia vastauksia, vaikka nyt näin pahimman tunnekuohun laskeuduttua tuo aloitusviesti on alkanut näyttää itsestänikin vähän turhan pinnalliselta, ja siinä mielessä ymmärrän alapeukut. Kiitos etenkin sinulle viisaista sanoistasi, numero 11, ihanaa kun joku ymmärtää. :) ap
Niin ja sanokaa, olenko mä ihan pinnallinen ja typerä näine ajatuksineni, vai ymmärtääkö joku muukin mitä ajan takaa? Näistä ajatuksista on vain tullut minulle ihan täydellinen pakkomielle, enkä halua tyytyä mihinkään puolikkaisiinkaan. :(