Lue keskustelun säännöt.
Oma viallisuus masentaa ylitsepääsemättömästi
02.12.2015 |
OKEI, ANGSTIVAROITUS, MUTTA: Oikeasti, miten oppia hyväksymään omat vikansa? Onko siinä loppujen lopuksi edes mitään järkeä tyytyä elämään puoliteholla, tyytyä esimerkiksi johonkin "omaa tasoa" olevaan ihan ok -mieheen ja elämään itsepetoksessa sulkien silmänsä siltä tosiasialta, että kaikki voisi olla niin paljon paremminkin?
Olen muun muassa sosiaalisesti lahjaton, puhevikainen, ruma ja kasvoiltani epäsymmetrinen. Luulin hetkeksi saavani lisää itsevarmuutta salilla käymisen kautta, mutta nyt huomaan, että jopa "unelmakroppanikin" on kehittynyt ihan epäsymmetrisesti, joten ei paljoa huvita sitäkään esitellä. Kaikki hokevat, että "hyväksy itsesi, hyväksy itsesi", mutta en vaan pysty. Minulla on vain tämä yksi elämä, miksen siis vaan saa elää sitä täysillä, kauniina ja täydellisenä se unelmien prinssi rinnallani? En vaan pääse eroon tästä ajatuksesta, niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin...
Olen ihan kuollut sisältä, ja tiedän, etten tule koskaan olemaan onnellinen. Vuodet vaan valuvat hukkaan, ja kohta olen kaiken lisäksi vanha ja raihnainenkin. Miksi edes synnyin...
Kommentit (22)
En jaksa yhtään apn kaltaisia tyhjän valittajia. Pitäis viedä Kosille vähäksi aikaa nostamaan pakolaisia merestä niin ehkä pää tulis ulos sieltä omasta perseestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jonain päivänä menetät kasvosi vaikka tulipalossa tai jalkasi amputoidaan niin opit ehkä arvostamaan sitä mitä sinulla nyt on. Omakuvasi on vääristynyt.
Ja PS. Kaikkien ihmisten kasvot ovat epäsymmetriset.
Monilla julkisuuden henkilöilläkin on puhevika.
Suurin osa ihmisistä on sosiaalisesti kömpelöitä.
Mene vapaaehtoistöihin jonnekin kriisialueelle niin osaat suhteuttaa ongelmasi paremmin.