Kristillisyyden perussanoma: sinä et kelpaa, joudut helvettiin

Kristinuskossa kaiken perusta on nimenomaan armo eikä julmuus. Yksin uskosta, yksin armosta voi pelastua. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven ja kukaan ei sitä kiveä voi heittää. Kaikki olemme syntisiä, mutta voimme yrittää elää paremmin ja vain armosta me pelastumme. Minusta se on todella helpottava ja armollinen ajatus. Itse sain uskosta avun elämääni, mutta jos se ei sinulle mitään tarjoa niin ok. Hyvää jatkoa kuitenkin sinullekin. :)

Vierailija kirjoitti:

Kristinuskossa kaiken perusta on nimenomaan armo eikä julmuus. Yksin uskosta, yksin armosta voi pelastua. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven ja kukaan ei sitä kiveä voi heittää. Kaikki olemme syntisiä, mutta voimme yrittää elää paremmin ja vain armosta me pelastumme. Minusta se on todella helpottava ja armollinen ajatus. Itse sain uskosta avun elämääni, mutta jos se ei sinulle mitään tarjoa niin ok. Hyvää jatkoa kuitenkin sinullekin. :)

Olisihan se helpottava ajatus, jos pystyisi tulemaan uskoon ja kaipaisi armoa, mutta en minä kaipaa. Uskon asiat ovat minulle täysin mykkiä, ei minulla ole synnintuntoa ja kristinuskon sisältö tuntuu täysin kuolleelta.

Sitähän se on. Ja kaiken lisäksi pitää omistaa elämänsä kuoleman palvonnalle tuonpuoleiseen valmistautuessa, että pääsee varmasti oikealle puolelle. Hirveä epävarmuus ja ahdistus varmasti kalvaa koko ajan, kun jokainen kuitenkin ajattelee joka päivä jotain pahaa ja aika usein tekeekin. Ei ihme että tekee mieli seivästää parit (miljoonat) epäuskoiset, jotka elää iloista ja onnellista elämää ilman "jumalia". :)

Siinä oli puolet perusajatuksesta. Lue vaikka jotain kirjaa joka liittyy tähän aiheeseen, jos haluat oikeasti ymmärtää paremmin.

Tässä sinulle ap pienoisevankeliumi:

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh 3:16

Uskoa ei voi löytää yrittämällä eikä itsestään. Se pitää ottaa vastaan kuin lapsi.

Kristinuskon perussanoma on Jeesus ja Hänen sovitustyönsä - ei meidän tunteemme. Me saamme uskoa syntimme anteeksi, vaikka ei tuntuisi miltään.

Vierailija kirjoitti:

Tässä sinulle ap pienoisevankeliumi:

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh 3:16

Miksi Jumalalle on niin tärkeää että häneen uskoo? Kaikki eivät siihen pysty, ei usko tule pakottamalla. Lisäksi on sanottu että ne jotka eivät ole Jumalasta kuulleet mutta elävät "hengen" mukaan pääsevät taivaaseen, mutta jos elää ihan samalla tavalla, kuulee Jumalasta mutta ei usko joutuu kadotukseen. Ei kuulosta hirveän oikeudenmukaiselta ja armeliaalta.

Vierailija kirjoitti:

Uskoa ei voi löytää yrittämällä eikä itsestään. Se pitää ottaa vastaan kuin lapsi.

Ja mitähän tämä tarkoittaa noin käytännössä? Odottaa jonkinlaista valaistumista? Rukoilla että saisi uskon? Mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sinulle ap pienoisevankeliumi:

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh 3:16

Miksi Jumalalle on niin tärkeää että häneen uskoo? Kaikki eivät siihen pysty, ei usko tule pakottamalla. Lisäksi on sanottu että ne jotka eivät ole Jumalasta kuulleet mutta elävät "hengen" mukaan pääsevät taivaaseen, mutta jos elää ihan samalla tavalla, kuulee Jumalasta mutta ei usko joutuu kadotukseen. Ei kuulosta hirveän oikeudenmukaiselta ja armeliaalta.

Jos et halua taivaaseen, Jumala ei halua sinua pakottaa. Sinä tiedät tien taivaaseen. Sinä valitset itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoa ei voi löytää yrittämällä eikä itsestään. Se pitää ottaa vastaan kuin lapsi.

Ja mitähän tämä tarkoittaa noin käytännössä? Odottaa jonkinlaista valaistumista? Rukoilla että saisi uskon? Mitä?

Sinä voit rukoilla vaikka Isä Meidän -rukouksen, ja luottaa että Jumala tekee lupauksensa mukaisesti. Voit pyytää Jumalaa auttamaan sinua epäuskossasi. Lepää Jumalan lupausten varassa. Sinun ei tarvitse pinnistellä uskoa itsestäsi. Jos et tunne mitään uskoa, sitten et tunne. Voit silti luottaa, että sinulla on se Jumalan antama usko, mikä riittää.

Armossa ja kristinuskon pelastuskäsityksessä on se ongelma, että pelastuksen saa uskomalla Jumalaan ja pyytämällä Jumalalta anteeksi. Kaikissa muissa uskonnoissa pitää elää hyvin ja hyvittää pahat tekonsa. Jopa siinä kamalassa islamissa pitää pyytää anteeksi siltä, jota vastaan on rikkonut, mikä on paljon vaikeampaa kuin Jumalalta anteeksi pyytäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sinulle ap pienoisevankeliumi:

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh 3:16

Miksi Jumalalle on niin tärkeää että häneen uskoo? Kaikki eivät siihen pysty, ei usko tule pakottamalla. Lisäksi on sanottu että ne jotka eivät ole Jumalasta kuulleet mutta elävät "hengen" mukaan pääsevät taivaaseen, mutta jos elää ihan samalla tavalla, kuulee Jumalasta mutta ei usko joutuu kadotukseen. Ei kuulosta hirveän oikeudenmukaiselta ja armeliaalta.

Jos et halua taivaaseen, Jumala ei halua sinua pakottaa. Sinä tiedät tien taivaaseen. Sinä valitset itse.

Millä tavalla valitsen? En ole koskaan kokenut minkäänlaista uskoa, vaikka olen kyllä lukenut runsaastikin Raamattua, rukoillut jne. 

Usko ei ole tunne vaan ennemmin tieto siitä että Jumala antoi ainoan Poikansa meidän puolestamme ja pelasti näin meidät kadotukselta jonne muuten joutuisimme syntiemme takia.

Kysyin joskus täällä miksi murhaaja, joka viime hetkillään kääntyy uskoon ja pyytää anteeksiantoa pääsee taivaaseen, mutta ateisti, joka on elämässään tehnyt paljon hyväntekeväisyystyötä ja ei ole vahingoittanut ketään ei pääse? En saanut vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoa ei voi löytää yrittämällä eikä itsestään. Se pitää ottaa vastaan kuin lapsi.

Ja mitähän tämä tarkoittaa noin käytännössä? Odottaa jonkinlaista valaistumista? Rukoilla että saisi uskon? Mitä?

Sinä voit rukoilla vaikka Isä Meidän -rukouksen, ja luottaa että Jumala tekee lupauksensa mukaisesti. Voit pyytää Jumalaa auttamaan sinua epäuskossasi. Lepää Jumalan lupausten varassa. Sinun ei tarvitse pinnistellä uskoa itsestäsi. Jos et tunne mitään uskoa, sitten et tunne. Voit silti luottaa, että sinulla on se Jumalan antama usko, mikä riittää.

Olen rukoillut yms. Ei koskaan ole ollut hetkeäkään jolloin olisin edes käsittänyt miltä usko tuntuu, en ole vuosikausiin enää edes yrittänyt. Miten minulla silloin voisi olla riittävästi uskoa pelastukseen? Ei asia minua huolestuta mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, ihmettelen vaan mitä nämä "usko pitää ottaa vastaan" tai "on oma valintasi uskotko vai et" oikeasti käytännössä tarkoittavat.

Vierailija kirjoitti:

Usko ei ole tunne vaan ennemmin tieto siitä että Jumala antoi ainoan Poikansa meidän puolestamme ja pelasti näin meidät kadotukselta jonne muuten joutuisimme syntiemme takia.

En kyllä tunnista tätäkään, no, tietoa jos tunne ei kerran sovi.

Jumala on persoonallisuushäiriöinen (narsisti) psykopaatti, joka vaatii ihmisiltä palvontaa ja huomiota sekä hänen erittäin mielivaltaisten ja ristiriitaisten  sääntöjensä mukaan elämistä. Saatana on hänen "vastustajansa", jota ei oikeasti kiinnosta vittuakaan koko touhu, ja lähti Jumalan luota nopeasti vittuun huomattuaan millainen mulkku tämä luomakunnan luoja oikeasti on. Saatana ei ole kirjoittanut omaa kirjaansa, eikä ole yrittänyt saada "faneja" toisin kuin Jumala propagandoineen. 

Uskovaiset puolestaan ovat läheisriippuvaisia (ja / tai idiootteja). 

Höpö höpö. Aloita vaikka tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaikki_p%C3%A4%C3%A4sev%C3%A4t_taivaaseen

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö. Aloita vaikka tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaikki_p%C3%A4%C3%A4sev%C3%A4t_taivaaseen

Valitettavasti nykyään on niin paljon näitä omasta mielestään oikean uskon asialla olevia profeettoja, Räsäset sun muut, että ei ihme miten se alkuperäinen armokäsitys on kadonnut kaikkien kieltojen ja syntisien syyllistämisen alle. Siksi suosittelen lukemaan tämän kirjan. Luin itse aikanaan kun kutsuin itseäni ateistiksi, koska en ikinä olisi voinut kuulua tähän syyllistävään seurakunta-meininkiin, enkä muutenkaan kokenut uskoa läheiseksi. Mutta se avasi asiaa. En ole mikään uskon hihhuli, harva voisi minun uskoa edes uskovan :) mutta näenkin asian siltä kannalta, että tarkoitus on olla ihminen toiselle, armollinen niin itselle kuin muille. Ns Jeesuksen kaltainen, pyrkiä hyvään, olipa hän sitten historiallinen hahmo tai ei. Mutta nykykirkon meno on minulle edelleen täysin vierasta ja monella tapaa aidon uskon vastaista.