Miten tämä lama on vaikuttanut elämääsi?

Todella pahasti, mutta ei siitä sen enempää.

Aineellisesti ei mitenkään, henkisesti kylläkin. Harmittaa, että miksi minun rakkaan kotimaani piti näin käydä. Vaikeaa on ollut muuallakin, mutta Suomen vaipuminen talouskehityksen kannalta Euroopan mutasarjaan surettaa.

Ei mitenkään, kuten ei 90-luvun lamakaan.

Meillä oli yt:t ennen oli töitä 40 tuntia viikossa, nyt 20 tuntia 3 viikossa...

Jouduin lopettamaan toiminimeni jonka turvin olin elänyt lähes 10v. Nyt siis työttömänä, käyn osa-aikaisena siivoamassa.

Ei mitenkään, aina on ollut rahat vähissä, ensin venytettiin penniä ja nyt senttejä.

Menetin vakituisen työpaikkani ihan yllättäen. Nyt täällä kotona mietin, mitä oikein tekisin. Alaltani on lähes mahdoton löytää töitä tällä hetkellä.

Ei mitenkään. Ensi syksynä olisi säästöt tulleet voimaan töissä (olen opettaja), mutta nyt äitiyslomalla, joten nekään eivät osu kohdalle. Lasten koulunkäyntiin ne kyllä vaikuttavat tietenkin.

90-luvun laman aikaan olin lapsi. Totuin jo silloin siihen että ruoka on makaronilaatikkoa. Joskus jauhelihalla, joskus ilman. Vieläkin kaikki vaatteet on käytettyjä, ruokaa dyykkaan, ruoka on makaronilaatikkoa. Opiskelija olen. Nyt kun leikkaukset tulee niin on näkynyt siinä että todennäköisesti kursseja tulee poistumaan valikoimista, opetuksesta karsitaan. En tiedä enää että millä ihmeellä pitäisi maksaa vuokra ja ruoka. Ei myöskään tietoa että milloin valmistun, kun saattaa käydä jopa niin että en saa tarpeeksi opintopisteitä kasaan kun kursseja ei järjestetä.

Että kiitos helvetisti tästä.

Luottamus on kadonnut tulevaisuuteen mutta tähänhän varmasti on tahallisesti pyritty.

Työpaikalla on tunnit vähentyneet niin, että samaan aikaan töissä käydessä on nostettava liitosta rahaa, eli työnteko ei kannata rahallisesti. (ja minähän teen työtä vain toimeentulon takia)

Puheet "suuret ikäluokat jää eläkkeelle - teille avautuu paljon töitä" -lätinät on täyttä huuhaata, ihmiset kyllä eläköityy, mutta työpaikkoja ei avaudu, koska duunit jaetaan firmojen sisällä jo töissä oleville henkilöille, toisilla on siis kädet täynnä hommia joista alkaa olla mahdotonta suoriutua, ja toisilla ei mitään.

Perheen kanssa ei ole käyty missään mikä maksaisi rahaa, lapset ovat onneksi vielä pieniä, joten retket leikkipuistoon ja lähimaastoon ovat kelvanneet hyvin, eväsleipien syönti retkellä on meidän "ulkona" syömistä.

Kyllä tämä välillä tuntuu todella masentavalle ja ahdistavalle laskea työelämässä ollessa jokaista senttiä, kaikesta on karsittu, ei ole autoa, ei omaa asuntoa, ei lemmikkejä, alkoa käytetään todella maltillisesti (n. 2-3x/vuosi) ei tupakoida, tehdään ruuat itse, ei käydä edes McDonald'sissa, töihinkin otetaan eväät, kaupassa käydään kerran viikossa, vaatteet ostetaan käytettynä, ja vain tarpeelliset ostetaan, ei turhia herkkuja/viihdettä/elektroniikkaa/kosmetiikkaa yms.

Sain loppuvuodeksi lomautuslapun. Ihan tervetullut tauko. Harmi että muksu on jo koulussa, muuten olisi voinut lähteä johonkin reissuun.

Olen jumissa duunissa jossa etenemismahdollisuudet on 0.

Palkka on kyllä ihan ok ja on tietenkin hemmetin hyvä juttu että on edes töitä, mutta aika pitkäveteistä tämä kyllä meinaa olla kun joudun päivät tekemään juttuja jotka on taito- ja koulutustasoni alapuolella.

Hirveän stressin muodossa. En muista enää monetko yt:n on töissä ollut, tähän asti on liipannut ainoastaan läheltä, mutta aina se on ihan yhtä hirveää kun tuntuu että valinta osuu ihan randomilla kehen sattuu. Potkut on koskettaneet sekä kollegoita että ystäviä, ja tällainen empaattinen ihminen suree niistä jokaista ja yrittää parhaansa mukaan auttaa.

En ole uskaltanut lähteä tylsästä ja haasteettomasta vakityöstä vieraalla paikkakunnalla yrittäjäksi kotiseudulleni. Jos talous vetäisi, uskaltaisin ehkä luottaa elämän kantavan, mutta nyt vakiduuni on tärkeä oljenkorsi.

Ei mitenkään. Olen ollut yhteiskunnasta syrjäytynyt pitkäaikaistyötön siitä asti kun valmistuin opinnoistani vuonna 2006, joka oli vielä hyvää aikaa ennen lamaa, ja sellaisena olen pysynyt laman alettuakin.

Siten, että ennen mulla oli säästötili ja vaikka olen aina huolehtinut rahani tarkkaan, mahdollisuus matkustellakin välillä ja tehdä jotain "turhanpäiväistä". Nyt syön refluksilääkkeitä ku ahdistaa ja prioisoin ja soittelen voiko laskujen eräpäiviä siirtää. Yksinhuoltajana tilannettani hankaloittaa se, että julkiset palvelut ovat selkeästi heikentyneet ja myös lasteni isä on työtän ja hänen elatusmaksukykynsä romahti. Parissa vuodessa budjetistani on lähtenyt lähes 2000e/kk. JOten vaikuttaa kaikeen

Lama ei mitenkään, mutta pakolaistilanne vituttaa aivan erkkinä.

Vierailija kirjoitti:

Siten, että ennen mulla oli säästötili ja vaikka olen aina huolehtinut rahani tarkkaan, mahdollisuus matkustellakin välillä ja tehdä jotain "turhanpäiväistä". Nyt syön refluksilääkkeitä ku ahdistaa ja prioisoin ja soittelen voiko laskujen eräpäiviä siirtää. Yksinhuoltajana tilannettani hankaloittaa se, että julkiset palvelut ovat selkeästi heikentyneet ja myös lasteni isä on työtän ja hänen elatusmaksukykynsä romahti. Parissa vuodessa budjetistani on lähtenyt lähes 2000e/kk. JOten vaikuttaa kaikeen

Jatkan vielä, että periksi en aio antaa. Enkä syrjäytyä.Ne jotka voivat säilyttää turvallisuudentunteensa ja uskon siihen ettei mitään ole tapahtunut tai että kaikki hyvä on omaa ansiota elävät valheessa. Kyllä hyvinvointisuomea ajetaan vauhdilla alas ja lapsillamme ihan erilainen eloonjäämiskamppailu kun meillä. MOnella tasolla.

up