Miten kahden opiskelijan soluasunnossa yleensä eletään?

Meillä oli mun kämppiksen kanssa juuri noin. Kerran taidettiin alussa istua iltateellä juttelemassa. Äkkiä selvisi kuitenkin, että olemme kuin yö ja päivä ja ettemme tule lainkaan toimeen. Sitten nökötettiin siellä omassa huoneessa ja suurinpiirtein kuunneltiin maha muristen, koskase toinen lähtee keittiöstä.

Joo, on ihan täysin normaalia. Itselläni kokemuksia vain tuosta. Eri asia voi olla se, jos joku on etsinyt solukämpän yhdessä parhaan kaverinsa kanssa. Mutta miten muuten luulet, että opiskelu onnistuisi, ellei olisi yksityisyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli mun kämppiksen kanssa juuri noin. Kerran taidettiin alussa istua iltateellä juttelemassa. Äkkiä selvisi kuitenkin, että olemme kuin yö ja päivä ja ettemme tule lainkaan toimeen. Sitten nökötettiin siellä omassa huoneessa ja suurinpiirtein kuunneltiin maha muristen, koskase toinen lähtee keittiöstä.

Meillä kanssa tää, että vältellään näkemästä toisiamme esim. keittiössä.. Tosi ahdistavaa ja kiusallista :(

Asuin puoli vuotta solussa. Välttelimme toisiamme ja kotona tunnelma oli kiusallinen. Ei koskaan, ei edes yhtä kertaa, ollut ns. rentoa juttutuokiota. Muuttaessa perus ikä - opinnot - small talk, mutta siihen se tutustuminen jäi. Sittemmin ei oikeastaan mitään. Tunsin olevani vieras kodissani ja mietin jo olenko poikkeuksellisen epäsosiaalinen (mitä kyllä muissa oloissa en todellakaan ole), mutta lohduttauduin ajattelemalla, että eihän solu ole kommuuni. Mietin yhä, oliko vika minussa, vai välittääkö leffat ym. liian yhteisöllistä kuvaa.

Joskus sen/niiden kämppisten kanssa tulee toimeen mutta tietty joskus ei. Minulla oli yksi kämppis joka oli ihan mukava joka tietty muutti pois ja sen uusi tämän jälkeen oli aika ikävä. Sinällään mukava opiskelijanainen, mutta sitten alkoi hänelle tulla liikaa ryyppäämistä ja partyamista, ja sitten päätin muuttaa. Ei kannata kämppiksen menoa katsella  jos itsesikin alat pistää vaaraan siin samalla. Ties ketä se likka olis tuonut kämpilleen lähtöni jälkeen. Onnee ja hyvää elämää vaan hänelle.

Minä asuin 3 asunnon solussa vuoden, välillä meitä oli 2 välillä 3 ja kenenkään kanssa ei kaveerattu. Oltiin kaikki eri vaiheessa opintojamme ja jokaisella omat kaverit ja iltatyöt eikä ollut mitään intressejä hengailla porukalla.

Meillä ei ollut mitään skismaa keskenämme, eli ihan sivistyneesti tervehdittiin ja sovittiin yhteisten tilojen kaappijaosta jne, mutta emme hengailleet yhdessä, vaan jokainen vietti kotonaoloaikansa omassa huoneessaan.

Itse ajattelen niin, että mun huono on mun koti. Ja kylppäri ja keittiö on osa sitä puoliksi, eli silloin kun kämppis ei ole samassa tilassa. Kukin olkoon kotonaan miten haluaa.

Ei helvetti kuinka ahdistavaa olisi käydä kakalla sellaisen ihmisen kuullen, jonka kanssa ei voi edes puhua säästä :(

Eka solukämppikseni oli nuorempi tyttö, joka nysväsi joka ikisen hetken huoneessaan poikaystävänsä kanssa. Ei montaa lausetta puhuttu kun ei häneen yksinkertaisesti pystynyt tutustumaan. Seuraava oli nenä pystyssä kulkeva "missi", siis oikeasti yritti päästä johonkin miss suomi -kisaan... oli ilmeisesti päättänyt jo valmiiksi ettei aio tutustua kämppikseen ja naureskeli kavereittensa kanssa tavaroilleni. Ääliö varmaan kuvitteli etten kuule. Eipä tehnyt sitten enää itsekään mieli tutustua.

Tarkoitetaanko leffoilla jenkkileffoja? Tämä on Suomi, täällä ei puhuta.

Ihan riippuu ihmisistä. Ensimmäinen kämppikseni oli mukava ja tehtiin kaikenlaista yhdessäkin. Loput olivatkin sitten sellaisia linnoittautujia.

Vierailija kirjoitti:

Seuraava oli nenä pystyssä kulkeva "missi", siis oikeasti yritti päästä johonkin miss suomi -kisaan... oli ilmeisesti päättänyt jo valmiiksi ettei aio tutustua kämppikseen ja naureskeli kavereittensa kanssa tavaroilleni. Ääliö varmaan kuvitteli etten kuule. Eipä tehnyt sitten enää itsekään mieli tutustua.

Huh, olipas inhottava kämppis :/ Tosi kurjaa että sinulla kävi noin huono tuuri. Sivistynyt yhteiselo entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa kimppa-asunnossa ei onnistu, jos peruskunnioitus puuttuu puolin ja toisin.

Suomalaisessa solussa en tuntenut kämppiksiäni juurikaan. Tervehdittiin kun nähtiin ja sovittiin, kuka vie milloinkin roskat, mutta eipä juuri muuta. Nyt asun ulkomailla soluasunnossa ja kämppikseni ovat kavereitani, käymme yhdessä ulkona ja istumme joka ilta keittiössä vaihtamassa kuulumisia. Ehkä se on vain suomalainen tapakulttuuri sitten ettei tunneta kämppiksiä.

Mä kyllä kaveerasin niiden alkuun tuntemattomien kämppisten kanssa. Kivointa oli ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa vietetyt kokkausillat. Mut mie oonkin itäsuomalainen, eli en osais olla hiljaa ja nysvätä jossain kopissani tutustumatta kanssaihmisiin. Joskus vois tietenkin ollakin hiljaa o_O.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä kaveerasin niiden alkuun tuntemattomien kämppisten kanssa. Kivointa oli ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa vietetyt kokkausillat. Mut mie oonkin itäsuomalainen, eli en osais olla hiljaa ja nysvätä jossain kopissani tutustumatta kanssaihmisiin. Joskus vois tietenkin ollakin hiljaa o_O.

Mut entäs jos sun kämppis haluaisia olla vain oassa huoneessaan? Ehkä pitäisi kunnioittaa toisen yksityisyyttä ja oikeutta kotiin, vaikka toisella ei olisi varaa yksiöön.

Melkein joka päivä juttelimme yhteisessä keittiössämme. Saatoimme syödä iltapalaa samaan aikaan. Paljon vietimme aikaa omissa huoneissammekin. Välillä oli kiireitä niin ettei toista ehtinyt paljoa näkemäänkään. Sovimme suihkuaikataulut. Aamulla näimme huomenen verran, kun toinen tuli suihkusta ja toinen meni suihkuun. Jos toinen istui ruokapöydässämme niin se oli ikäänkuin merkki, että voidaan jutella. Jos ovi huoneeseen oli auki samoin, mutta jos huoneen ovi oli kiinni annoimme toiselle rauhan. vain todella tärkeän asian vuoksi koputimme.

Käykää lukemassa tämä:

http://solutoveri.blogspot.fi/

Aloittakaa arkiston vanhimmasta. Tää on hulvaton stoori.

Vierailija kirjoitti:

Onko normaalia, että molemmat viettävät 95% ajasta ovet kiinni omissa huoneissaan, silloin kun ovat kämpällä? Eivätkä juttele juuri mitään koskaan?

Ainakin leffoista jne saa sellaisen kuvan, että tuo ei ole normaalia, mutta en tiedä sitten.

Meillä on kaveriasunto, eikä soluasunto, muttei tunnettu toisiamme ennen yhteenmuuttoa. Mulla on kissa ja kämppis on vähän allerginen, niin sen huoneen ovi on aina kiinni, ettei kissa mene sinne. Suurin osa päivästä ollaan huoneissamme opiskelemassa tai muuta. Yleensä mennään samaan aikaan syömään ja jutellaan siinä. Tai joskus tehdään yhdessä ruokaa. Usein iltaisin jutellaan keittiönpöydän äärellä 1-3 tuntia ja leikitään kissan kanssa. Meillä on myös yhteisiä illanviettoja täällä kotona kavereiden kanssa.

Kyllä me ollaan kavereita ja kerrotaan asioita elämästämme ja näytetään kuvia ja autetaan ihmissuhdejutuissa. Mutta joskus menee parikin päivää, kun ei nähdä juuri ollenkaan. Minä herään, kun hän lähtee ovesta ulos kampukselle. Itse menen töihin iltavuoroon juuri ennen kuin hän tulee kotiin. Hän on mennyt nukkumaan puoli tuntia ennen kuin saavun töistä ja seuraavana aamuna lähden taas töihin ennen kuin hän herää tms.