Lue keskustelun säännöt.
Ystävälläni on tasaisempi parisuhde kuin minulla, koska hän on niin rauhallinen ihminen
13.11.2015 |
Tämä siitäkin huolimatta, että miehensä toiminnassa on vuosien varrella ollut paljonkin sellaista, mistä olisi voinut vetää herneet nenään. Oma pitkä avioliittoni päättyi hiljattain, koska emme tehneet mitään muuta kuin riitelimme. Nyt tässä uudessa suhteessani riitoja on ollut, mutta rakkauttakin. Haluaisin saada tämän toimimaan ja oppia ystäväni kaltaiseksi. Sellaiseksi, joka ei loukkaantuisi tai tulisi surulliseksi mistään, ottaisi vaan kaiken huumorilla, vaikka tulisi mitä. Kuitenkin kilahtelen tasaisin väliajoin.
Millainen itse olet parisuhteessa? Samaistutko minuun vai ystävääni?
Kommentit (30)
Vuosien varrella oppii ettei joka asiasta pidä eikä voi kilahtaa. Tai jotkut oppii toiset ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä toivon että aloittamani terapia vaikuttaa mys parisuhteeseeni ;-)
Mä olen se rauhallinen. Mut olen kyllä suuttunut asioista, mutta en kilahda yhtä pienestä kun mies.
Onko vaihtoehdot siis että suuttuu ja kilahtaa kaikesta tai sitten ettei koskaan suutu mistään? Terapia auttaa kyllä mustavalkoiseen ajatteluun, mikä liittyy esim epävakaaseen persoonallisuushäiriöön kuten jatkuva riitelykin.
Vierailija kirjoitti:
Onko vaihtoehdot siis että suuttuu ja kilahtaa kaikesta tai sitten ettei koskaan suutu mistään? Terapia auttaa kyllä mustavalkoiseen ajatteluun, mikä liittyy esim epävakaaseen persoonallisuushäiriöön kuten jatkuva riitelykin.
Sinä taidat olla tässä ketjussa ainoa, jonka mielestä se on joko-tai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväsi vaikuttaa alistetulta parisuhteessaan. Sulla on asiat paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vuosien varrella oppii ettei joka asiasta pidä eikä voi kilahtaa. Tai jotkut oppii toiset ei.
Toisilla taas menee paljon vuosia ja terapiaa, että he oppivat kilahtamaan. Ensin pitää löytää itsensä, sitten voi alkaa kehittää itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vaihtoehdot siis että suuttuu ja kilahtaa kaikesta tai sitten ettei koskaan suutu mistään? Terapia auttaa kyllä mustavalkoiseen ajatteluun, mikä liittyy esim epävakaaseen persoonallisuushäiriöön kuten jatkuva riitelykin.
Sinä taidat olla tässä ketjussa ainoa, jonka mielestä se on joko-tai.
Ap sanoi haluavansa tulla sellaiseksi joka ei suutu mistään eikä tule surulliseksi vaan ottaa kaiken huumorilla. Ei se ole sen terveempää kuin joka asiasta kilahtaminenkaan.
Me ollaan kumatkin aika tulisia, mutta parisuhde on tasainen. Johtunee siitä että maut & ajatukset käy hyvin yhteen, mutta jos ei käy niin homma hoidetaan asiallisesti keskustelemalla. Hyvin harvoin tulee mitään riitaa, kun pyritään ottamaan toisemme huomioon ja puhumaan asioista, eli tavallaan riitojen ennaltaehkäisyä. Riidatkin on asiallisia, ei mitään huutamista tai haukkumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi vaikuttaa alistetulta parisuhteessaan. Sulla on asiat paremmin.
Millä tavoin AP:n ystävä on alistettu?
Ainoastaan idiootit ja lapset riitelee. Aikuisten pitäisi kyetä keskustelemaan ilman huutamista tai riitelyä kaikki asiat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi vaikuttaa alistetulta parisuhteessaan. Sulla on asiat paremmin.
Millä tavoin AP:n ystävä on alistettu?
Ainoastaan idiootit ja lapset riitelee. Aikuisten pitäisi kyetä keskustelemaan ilman huutamista tai riitelyä kaikki asiat
Ap täällä. En minäkään varsinaisesti koe, että ystäväni olisi alistettu. Hänellä on vaan toisenlainen asenne elämään kuin minulla - vaikuttaa onnelliselta ja tasapainoiselta, vaikka parisuhteensa ei ole täydellinen. Olemme hyvin ääripäitä. Itse olen sellainen, että minun on vaikea luottaa ja koen pienet vastoinkäymiset parisuhteessa merkkinä siitä, että tämä toinen ihinen on minulle väärä. Haluaisin muuttaa tämän ajattelutavan, mutta en pysty.
Luin juuri tämän tekstin ja tunnistin siitä itseäni:
http://hidastaelamaa.fi/2015/11/osaatko-ottaa-vastaan-rakkautta/
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikesta loukkaantuminenkaan ei ole fiksua, mutta onko tämäkään nyt ihan tervettä?
"... ottaisi vaan kaiken huumorilla, vaikka tulisi mitä."
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta loukkaantuminenkaan ei ole fiksua, mutta onko tämäkään nyt ihan tervettä?
"... ottaisi vaan kaiken huumorilla, vaikka tulisi mitä."
No joo, ehkä tuo oli vähän kärjistetty ilmaisu. Tarkoitan sellaisia tilanteita, jossa toinen on aiheuttanut pettymyksen, vaikkei ole tarkoituksella halunnut loukata. Yritän pyristellä eroon siitä, että loukkaannun tuollaisissa tilanteissa. Eri asia, jos toinen tarkoituksella ja jatkuvasti satuttaa. Silloin kuuluukin erota. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen rauhallinen ja mies on se kilahtelija. Aika vaikeaa on. Koitan olla ymmärtäväinen, koska suurimmaksi osaksi kyse on vain miehen temperamentista, jolle ei mitään voi. Hieman toki aikuinen voi käytökseensä vaikuttaa ja sitä hillitä, mutta jos on todella tulinen niin ei sitä pysty rauhalliseksi muuttumaan vaikka mitä tekisi.
Me ollaan yhdessä, koska olemme parhaita ystäviä ja rakastamme toisiamme. Intohimoa löytyy myös, mutta pelkästään sille rakentamani suhteet ovat romuttuneet. Emme juurikaan riitele. Mies aina sanoo, että ollaan ystäviä eikä vihollisia, niinhän se on. Ei ihmisellä ole oikeutta sanoa pahasti ja loukata. Sano mieluummin hyvästi, kuin pahasti. Tunnen ihmisiä, joiden mielestä parisuhteen kuuluu olla tappelua ja taistelua. He haluavat suuttua ja loukkaantua kaikesta. En ymmärrä laisinkaan. Jos kumppani on kuin pahin vihamies niin miksi edes olla yhdessä?
Me ollaan molemmat rauhallisia perusluonteelta, töissä mua pidetään todellisena viilipyttynä koska vaikka mulla kuohuisi pään sisällä, se ei näy ulospäin. Työkaveri kysyi että huudanko koskaan, joo, joka helvetin päivä varmaan, kahdelle 6v. pässinpäälle pitää huutaa kun ei muuten asia mene jakeluun. Miehelle en juurikaan huuda, eikä hän minulle. Riidat on yleensä sellaisia että mies tiuskaisee jotain, ja minä loukkaannun siitä enemmän tai vähemmän, aina en jaksa alkaa vänkäämään vaan annan olla, joskus mullakin palaa käämi ja sanon takaisin ja sitten voi tulla kiivastakin mielipiteen vaihtoa. Joskus jompikumpi murjottaa jälkeenpäin, tai jopa molemmat, mutta sitä tapahtuu todella harvoin. Kiroilen paljon töissäkin, mutta se ei tarkoita sitä että ääntä pitäisi korottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi vaikuttaa alistetulta parisuhteessaan. Sulla on asiat paremmin.
Millä tavoin AP:n ystävä on alistettu?
Ainoastaan idiootit ja lapset riitelee. Aikuisten pitäisi kyetä keskustelemaan ilman huutamista tai riitelyä kaikki asiat
Tottakai, mutta miehen alistama ja huonosti kotona kohtelema nainen näyttää usein ulospäin olevan hyvässä parisuhteessa, koska ei uskalla sanoa mitään negatiivista tai edes mielipidettään, mikäli se eroaa miehen mielipiteestä. Olen useamman kerran kuullut tapauksista, joissa ns. unelmapari eroaa ja joka kerta syy on ollut se, että kotona on ollut helvettiä, vaikka kulissit ovat kertoneet päinvastaista.
Kyse lienee juuri tuosta luottamisen vaikeudesta, oletat helposti että sinusta ei välitetä tai sinua halutaan satuttaa. Monesti se johtuu siitä, ettei ihminen koe olevansa rakkauden arvoinen.
Oman epävarmuuden käsittely voi siis auttaa tuohon - ja nimenomaan niin että sinä itse käsittelet ongelmasi. Kumppani voisi kaataa niskaasi vaikka miten paljon ehdotonta rakkautta, eikä se auttaisi jos et olisi käsitellyt omia pelkojasi. Epävarma ja turvaton ihminen on helposti ikään kuin pohjaton kaivo rakkauden suhteen.
Ehkä teidän pitäisi oppia yhdessä kommunikoimaan satuttamatta toisianne. Ei ole kummassakaan yksin vika.
Mulla mies on se rauhallinen. Toimii.